Lupailemani kuvapäivitys

Tervehdys vaan arvon lukijat. Ja nöyrimmät pahoittelut vielä kerran päivitysten puutteesta.

Edellisen päivityksen jälkeen olen käynyt pariin otteeseen radalla. Tämän kesän kierrossaldo on siis tällä hetkellä naurattavat viisi kierrosta. Tätä en nyt viitsi alkaa edes suuremmin perustelemaan vaan johtuu huomattavista muutoksista elämässä ja näyttäisi siltä että talo lähtee myyntiin ja muutto toiseen kaupunkiin tulee pakolliseksi.

Mutta peräprojektista sen verran että se on kuitenkin tarkoitus tehdä loppuun, siihen eivät nämä muutot ym tule vaikuttamaan, joskaan tätä perää tuskin tämän kauden ns vapailla ratakerroilla (RHY:n tarjoamat) tullaan näkemään. Testit tulenevat siis jäämään myöhemmäksi syksyyn.

Liukukiskon prototyyppipala

Löysin vanhempieni luota yllä olevan kuvan kaltaista vihreää levyä. Tätä on käytetty moottorikelkan reen jalaksissa jälkiasenteisena liukupintana ja pikaisella jäljityksellä selvisi että kyseessä on liukuhihnojen reunoissa käytettävä "aines". Aivan tajuttoman sitkeää, mutta työstettävissä kuin polykarbonaatti. Oheisessa kuvassa menossa ideatuokio kierteiden sovituksesta ja työntämisestä 40mm jap -putkeen, jota sähköasennuksissa siis käytetään.

Taikataikina

Taikataikinan aineksia

Käden sovitusta

Kahvaosan muotti

Kuivunut kahvaosan muotti

Lapsuuden seurakuntakerhossa muistelin joskus tehneeni jostakin suolaisen makuisesta aineksesta veistoksia, jotka olivat kivikovia paistamisen jälkeen. Juuri tällaista ainetta etsin käteni "pistoolikahvan". Onneksi puolisoni muisti tämän kuvauksen perusteella takikinan ja se on kuulema nimeltään "taikataikina". Malli onnistui pienellä säädöllä ihan kätevästi.

liukukisko on helppo työstää perinteisillä työkaluilla

Prototyyppi

Levyä sahatessa ei sovi jäädä paikoilleen. Levy turpoaa kuumuudesta, jota paikallaan jyystävä kuviosahakin siis tekee

Liukulevyä, tai miksi sitä nyt kutsuisikaan, on kätevä työstää perinteisillä työkaluilla. Aine on vaan siitä jännää että se turpoaa lämmöstä. Tästä sain yhden varoittavan esimerkin kun sahasin yhtä kahdesta palasta muotoonsa ja erehdyin jäämään kuuntelemaan puhelimen sointia hetkeksi. Levy turposi ja nappasi kuviosahan terästä kiinni, joka käytännössä siis suli massan sisään. Onneksi sahassa oli sen verran voimaa että se jaksoi pitää itsensä liikkeellä. Terän sävy muuttui kerta laakista.

Sovittelua. Tuo käden muoto pitäisi siirtää vaneriin

Käden hahmottelua vaneriin. 80 karkeuksinen hiomarulla dremelissä on verraton apu

Dremel multi

Tein aikaisemmin tehtyyn lukkorungon palaan erillisen "Plug&Play" tyyppisen kahvaosan, joka taitetaan vaan kahvan vapaaseen osaan kiinni. Kyseiseen kahvaosaan aloin työstämään aikaisemmasta taikataikinaan tehdystä valoksesta käteni muotoja. Muodot siirtyisivät kätevimmin "matriisi kopioinnilla", eli levyllä, jossa olisi tiheään mittareikiä ja näiden pisteiden kohdilta mitattaisiin ero asettelutasoon ja siirrettäisiin ero esim. poraamalla kohdekappaleeseen. Mutta en halua hifistellä tässä asiassa, työntömitta ja lyijykynä käyvät aivan yhtä kätevästi, joskin kaivertaminen pitää lopettaa mittauksen ajaksi. Jälleen Dremel on aivan käsittämättmän kätevä tässä asiassa.

Varhainen protyyppi

Varhainen prototyyppi.

Prototyyppiperä on tarkoitus tehdä oheisten kuvien kaltaiseksi. Vielä vaiheessa, mutta yritän tätä tehdä hiljalleen eteenpäin. Yrittäkää kestää jännitystä! Yritän laittaa lisää kuvia, jos niitä vielä löydän jostakin kiintolevyn kätköistä. Osa kuvista hävisi aikaisemman työpuhelimen myötä bittiavaruuteen.

Projekti ollut jäissä ajanpuutteen vuoksi

Tervehdys. Ja anteeksipyyntö jälleen projektin venymiestä.

Perä on edelleen kasausvaiheessa eikä ole edennyt eteenpäin. Haulikon lukkorunkoon tuleva takapala, peräpala ja väliputki ovat valmiit mutta kiinnityksetovat tekemättä. Lupasin kuvia kesän alussa tämänhetkisesti tilanteesta mutta elämäntilanteen muutoksesta johtuen en ole tätä(kään) kerennyt tekemään. Yritän järjestää kuvakollaasin ja selitykset tämän kuun aikana.

I saw from viewer statistics that there are some viewers who are not from Finland. This blog is a story how i started Skeet shooting from nothing. I have hobby backround from shooting but there are so many years that i have forgot all the basics.

Because there was so many unbraked clays after first summer, i started my own gunstock project to fit my Tikka 512 SD Shotgun to my shoulder. First idea was to make prototype stock from plywood but i ruined it with poor understanding of fitting lockframe to stock and too much wood was taken off. Then i started second prototype. This time i made parts one by one and fitted them to lockframe. And when fitting was OK to me, i glued parts together. Fitting is perfect this time and i am waiting to see new stock in action. Until this is done, i will use old stock in shooting range.

Now this second prototype is going in stage where parts are made but they are not fitted together. Lockframe part, pipe between end part and lockframe part are done, but my time is limited at the moment and i have not finished this project yet. I have promesed picture update couble of months but in this month i will try finaly do that update.

Idea to combine pipe, endplate and lockframe part to gunstock came from the movie "American Sniper", where i saw Winchester .300 sniper rifle first time.

Perän kasausta ja lisää hiomista (pölyvaroitus)

Totesin tuossa käyttäneeni tämän perän prototyyppien tekemiseen ja lukuisiin liimauksiin noin 500 grammaa liimaa. Onneksi liima sentään on tänä päivänä vielä kohtuu hintaista - ja käyttämättömänähän se tunnetusti kuivuu pilalle ja joutuu kuitenkin ostamaan uuden purkin.

Sivupalat tosiaan liimattiin ja vuoltiin kohdilleen edellisissä päivityksissä ja nyt olisi tarkoitus tehdä se pala, johon lukkorunko kiinnitetään pultilla ja johon koko komeus kiinnitetään - liimalla.

Reilulla kädellä mitoitettu aihio. Näitä tarpeeksi monta ja liimaus voi alkaa.Vaneri 4mm koivu

Ensiksi piti totta kai leikata kuviosahalla uudet vanerit. Tähän projektiin otin ihan suosiolla tosiaan jo koivuvaneria, koska yksityiskohdat ovat pieniä, samaten palat. Ja kova vaneri on toisaalta mukavampi työstää pieniä yksityiskohtia tehdessä. Vaneri siis tosiaan 4 mm paksua koivua. Ja leikkauslinjat on tarkoituksella tehty leveiksi että saan sitten muotoiluvaiheeseen pelivaraa.

Levitetään liimaa tarpeeksi. Minä olen levittänyt liiman paperinpalalla tasaiseksi matoksi.

Vanerikerroksien väliin tuttuun tapaan liimaa. Jos en ole vielä maininnut niin minulla on tapana vetää tuommoinen spiraali ja levittää liimat vielä tämän jälkeen paperilla. Isommille pinnoille olen käyttänyt teräslastaa. Näin liima levittyy varmasti ja väliin ei jää ilmaa.

Kahvaosan mallausta pilalle menneeseen prototyyppiin

Tässä projektissa en ole vielä käyttänyt Dremeliä, mutta nyt se on pakko kaivaa esille. Dremelihän on takavuosilta ja etenkin -90 ja 2000 luvun taitteessa tietokoneiden koteloiden modaamisesta kiinnostuneiden lempilelu. Ja ihan syystä. Olen omistanut Ferm -merkkisen dremelin kopion ja lisäksi jonkin vihreän värisen edullisen. Ja voin sanoa että jos olisin tiennyt minkälainen tuska niiden käyttämisessä oli ennen kuin ostin 2005 oikean Dremelin, olisin ostanut oikean vehkeen suoraan.

Tokihan näissäkin leluissa voi olla niitä hyviäkin, mutta minulla niissä eivät kestäneet moottorit eivätkä laakerit. Ja lisäksi halvempien työkalujen (terät ym. jutut) kesto oli aivan järkyttävän heikkoa. Alkuperäisillä osilla ei hintaa ole juurikaan enempää, jos ostaa isommasta marketista tai rautakaupasta. Mutta käyttöikä on aivan toiselta planeetalta.

Kohtuuhintainen työkalusarja. 20e.

Tätä projektia varten hankin kohtuuhintaisen, noin 20e maksavan 100 osaisen työkalusarjan, joka sisältää hiomapäitä, kiilloitustarvikkeita ja katkaisulaikkoja (teräs).

Vanha Dremel MultiPro vuodelta 2005

Kun sain liimattua takapalan läjään, sovittelin sitä aikaisemmin leikattuun ja aseen alkuperäiseen perään. Tästä sitten mittasin kohdan, jossa lähen pyöreä takaosa on leveimmillään, eli lukkorungon levyinen. Tähän sitten merkittiin katkaisukohta, josta peräpala katkaistiin rautasahan terällä. Rautasaha terä siksi että en omista muuta tiheähampaista terää, joka ei repisi puuta. Ja kuviosaha oli minusta jo hieman hullunkurinen tuon katkaisemiseksi. Lisäksi kuviosahakin repii jonkin verran ja en halunnut tuhota liimaustuotosta hetkessä.

Pöly lentää. Ja terä kuin tehty tähän hommaan.

Katkaisun jälkeen aloin suunnittelemaan hiomista ja yllätyin miten hiomarulla sopi Tikan koneiston muotoihin. Tämähän oli kuin tehty tähän hommaan! Kerrankin.

Alkureikä poralla ja pienellä hiomapäällä pyöritellen reikää isontamaan.

Sitten kun ura oli omasta mielestä sopiva, tein tähän palaan sopivalle kohdalle aloitusreiän 6 mm (tai 8 mm, en muista tarkkaan) poralla. Työkalusarjassa oli kahden kokoista hiomapaperipäätä ja niistä pienempi sopi tuon kiinnityspultin sovitteen tekemiseen kuin isä äitiin. Siinä vaiheessa kun halusin syventää reikää, se onnistui parhaiten työntämällä hiomapaperia tuon pään "yli" pari milliä. Näin paperi antoi taipumisvaraa hieman ja salli työstää myös pituussuunnassa. Lopputuloksena yllä olevan kuvan mukainen peräpala. Joka sopii aivan loistavasti paikoilleen! :)

Dremelin iso hiomarulla sopi kuin nenä päähän

Hiottavaa on vielä paljon korkeussuunnassa

Takapalassa on sen verran kuitenkin vielä extraa että jos tässä vaiheessa laittaisi kylkipalat paikoilleen, jäisi alla olevan kuvan mukaisesti huomattavasti ilmaa koneiston ja puun väliin. Tämä hiotaan myöhemmin pois, kunhan loput palat istutetaan paikoilleen.

Peräpalaan pitää myös saada sopiva kiinnitysteikä, josta lukkorunko pultataan perään kiinni. Tikan mallissa kiinnitys on yhdellä 6mm paksulla pultilla, joka mustasta väristä päätellen on lujempaa kuin 8.8. Valalle en tästä värikoodauksesta mene, mutta työkoneiden pulteissa tämä on ollut yleensä viite siitä.

Luulin pitkien poranterien olevan erityisen kalliita, mutta jälleen paikallinen halpamarketti yllätti ja sieltä löytyi 2,5...3,5 e kappalehintaan teriä. Teriä oli tarjolla 6, 8 ja 10 mm halkaisijaltaan, mutta ahneuksissani päädyin 8mm terään. Porauksen tein käsivaralta ja todella hitaasti. Jos porauksen saa tässä lähtemään sivuun, on takapala pilalla. Näin pitkää poraa ei saa enää taivutettua mitenkään suoraan.

Porauksen mallausta 8 mm spiraaliterällä

Kahvaosan taakse jätin tarkoituksella tyhjää tilaa. Tähän on oikeastaan syitä kaksin kappalein. Toisekseen kahvaa ei voi käyttää vajaavaisena. Ja toisekseen myös tähän peräpalaan kiinni tuleva osa pitää saada puristettua lukkorungon kanssa kasaan tai laukauksista syntyvät voimat saattavat halkaista liimaukset. Tämä siis on minulla ajatus, enkä meinannut alkaa testaamaan sen paikkansapitävyyttä vaan ajattelin ottaa varman päälle.

Pultti paikoillaan.

Takapalaa ja reunapaloja sovittelin hiomapaperilla ja Dremelillä paikoilleen jonkin tovin. Sitten suojasin lukkorungon koneistossa olevat aukot maalarinteipillä siltä varalta että jos liimaa pääsee puristusvaiheessa tursuamaan ylitse niin sitä ei tarvitsisi raaputella jousista ym osista itku silmässä irti.

Osien sovitusta

Pienellä hiomisella sovitus alkaa olemaan jo sen näköinen että liimaa uskaltaa tarjota väliin. Aikaa tähän sovitteen tekoon meni kutakuinkin tunti.

Pieni rako takapalan ja rungon välissä. Liimaa pääsi tippa väärään paikkaan.

Toiselta puolelta piti ottaa hieman rankemmalla kädellä puuta pois. Muuten lopputuloksesta ei saanut tiivistä. Valitettavasti kiinnityspultin vastakappale tuli näkyviin, mutta se painui onneksi vanerien väliin :) Eli ei hätää.Ja sovitus muuttui entistä tarkemmaksi ja tiukemmaksi.

Takapala. Vain toinen kylki puuttuu.

Kuten hyvässä insinöörityössä yleensä, myös tässä jäi jotain suunnittelematta. Ja se on hyvä kiinnitys tämän "peräpalan" ja aseen perän väliin. Ideaalisintahan se olisi tehtä liimaamalla ja puutapeilla vahvistamalla, mutta..

Kävin sattumalta katsomassa elokuvateatterissa "American sniper" nimisen elokuvan, jossa Kris Kyleä esittävä näyttelijä käyttää Winchesterin USA:n armeijalle suunnittelemaa .300 kaliberista tarkkuuskivääriä. Tämän aseen perän nähtyäni aloin miettimään, miksi aseen perän pitää olla perinteisen perän tapainen, voisiko tässä soveltaa hieman?

Muutenkin kun alkuperäisen perän "pistoolikahva" tyylinen perä ei syystä tai toisesta sovi minun käteeni vaan kierosta pikkusormesta kärsivänä joudun vääntämään sormen luonnottomalta tuntuvaan asentoon ja tämä tekee pidemmän päälle sormen kipeäksi. Tämähän oli yksi syy, miksi tätä perää edes lähdin alun perin tekemään. Tästä johtuen aloin miettimään mahdollisuutta yhdistää tuossa Amarican Sniper elokuvassa nähty putkiperä ja kahva, jossa olisi sormille tehdyt urat.

Jos jotakuta jäin mietityttämään kuinka kauan aikaa pelkästään tämän kahvan taakse tulevan osan tekemiseen on käytetty aikaa.. Lähentelee se aika arviolta noin 20 tunnin rupeamaa verstaassa. Huomatkaa että olen ensikertalainen tässä lajissa joten aika olisi varmasti huomattavasti lyhyempi jos ei tarvitsisi raapia päätään ja yrittää pähkäillä seuraavaa liikettä.

Tästä jatkuu taas kunhan saan aineistoa koottua ja perää eteenpäin.

PS. ratakausi on kuulema jo alkanut jossain päin suomea. Radalle siis mars!

Hiomista

Ajattelin laittaa nähtäville pari opastavaa kuvaa siltä varalta, jos joku sattuisi innostumaan vastaavaa projektia tekemään. Tai en kyllä siitä opastavasta tiedä. Lähinnä kuvia siitä miten minä tätä perää tein. Ja tämän kestävyydestähän ei voi tietää, eli jos otat mallia, teet sen omalla vastuulla ja omila rahoilla. Ja vastaat itse myös itsellesi tai muille aiheutuneista vammoista, olivat ne sitten henkisiä tai fyysisiä.

Tämän sisemmän palan tekeminen on kaikista helpointa kun on jokin sabluuna. Parhaiten tämän sabluunan saa kun lukkorungon poistaa tukista, työntää vanerin tai paksun paperin lukkorungon tilalle, painaa tiiviisti tukin reunaa vasten ja piirtää terävällä kynällä ääriviivat. Minä käytin molempia. Vaneriin tein ääriviivat ja pahviin jäljensin viritintappien kohdat.

Tikan ja Valmetin haulikoissa on lukkorungon molemmilla puolilla oltava lovet, koska piippujen aukitaittaminen työntää molemmilta puolilta ulos noin 8 mm paksut tapit, viritintapit, jotka virittävät laukaisukoneiston. Ja nämä tarvitsevat perän sisällä tilaa toimiakseen. Nämä lovet lukkorungon ympärille on tässä tekemässäni B-versiossa helppo tehdä. Muuta kun puuta vaan kerroksista pois kyseisestä kohdasta kuviosahalla.

Jos tätä perää tekisi massiivipuusta, olisi näiden kohtien tekemiselle kaksi vaihtoehtoa. Hyvä taltta. Tai poraaminen ennen kuin tekee loven lukkorungolle. Jälkimmäisessä poraus sinetöi lukkorungon asetuskohdan. Taltalla kohdat saattaa tehdä lukkorungon sovituksen yhteydessä.


Sitten vaan kuviosahalla jälleen ylimääräistä pois. Yritän tähän lisätä lavastetun työkuvan että selostuksesta saa jotain selvää.

Jos puuta pitää poistaa milli, ei sitä kannata tehdä puukolla. Ainakin minulla tuuppaa käymään niin, että otan liikaa kerralla, vaikka yritän ottaa vain vähän. Hiekkapaperi karkeudeltaan 60 tai 80 on aivan loistava. Muista, puuta ei voi palauttaa! Tämä tekee sovituksesta hitaan, mutta se palkitsee näköjään lopuksi :) Minulla oli käytössä karkeudella 80 ja 100 olevaa paperia ja näillä sai jo merkittävää edistymistä parilla vedolla aikaiseksi.

Jos eroa on ollut useampi milli, olen käyttänyt sähkömiehen puukkoa (puukko, jossa terää noin 2...3 cm). Tällä ei voi ottaa "paksua lastua", koska terä halkoo eri vanerikerroksia. Sama koskee tavallista puukkoa. Ohuiden siivujen ottokin onnistuu vain jos puukko on terävä. Tässä hommassa sähkörin puukko on ehdoton väline! Onnistuu toki tavallisella puukollakin, mutta tällä puukolla on helppo työstää kun voi pitää toiselta puolelta kädellä kiinni. Eikä pitkä terä osu kämmeneen. Näitä puukkoja saa ainakin Joensuun motonetistä.


Tähän karkeasti leikattuun vaneriin olen hahmotellut näistä sabluunoista ääriviivat, joita kohti lähden työstämään. Jyrkissä kulmissa olen avustanut rautasahalla. Näin säästyy vanerin lohkeamiselta.

Vaneri, johon piirretty karkea malli ja ylimääräistä on otettu pois kuviosahalla. Nuolet näyttävät aloitussahaukset.

Näitä sahauksia kohden lähdin vuolemaan lyhytteräisellä puukolla. Tässä on hyvä huomata jälleen kerran voiman käytön tarpeellisuus. Minä painatan puukkoa peukalolla uraa kohti. Tätä suurempaa voimaa ei tarvitse juurikaan käyttää. Käsivarrella puukkoa painettaessa saattaa puukko livetä ja tehdä kipeää.

Aloitusviillot ja minun käyttämäni työote.

Kun puukolla veteli aloitusviillon suuntaan, huomasin pienen sahausliikkeen auttavan puukon etenemisessä. Tällä sain tosin pariin otteeseen ulomman vanerin lohkeamaan kun lähdin ahnehtimaan. Liike kannattaa pitää maltillisena.

Tavaraa on syytä poistaa ohuella lastulla. Näin myös voiman käyttö pysyy pienenä

 Sitten kun aloitusviillon lähistöltä sain pinnan lähelle tavoitekohtaa, siirryin vuolemaan pitkää sivua. Tässä kannattaa pitää malli kohdillaan. Puukko tahtoo helposti upota syvälle ja lastu paksunee. Tällöin voiman tarve lisääntyy ja vaneri lohkeilee. Ohut lastu on tässäkin se paras.

Ohuella lastulla tuli parasta jälkeä.

Sitten samaa kaavaa käyttäen toinen puoli valmiiksi ja parissa minuutissa meillä onkin jo alla olevan kuvan mukainen tilanne. Tässä vaiheessa huomaa miten viiden aikaisemman vanerin vuoleminen määrämittaan on antanut jo hieman itseluottamusta hommaan.

Sivuja ei tässä vaiheessa kannata edelleenkään ahnehtia. Tässä vaiheessa ollaan vasta sovittamassa puuosia runkoon ja ääriviivaan on syytä jättää matkaa 0,5...1,0 mm. Tähän tulee tuntuma kun teet useamman vanerin. Mielummin liikaa ja liian pienillä poistoilla.

Pitkät sivut valmiit.

Päätyä lähdin painattamaan samalla tavalla peukalolla. Kulmista uskalsin ottaa isomman palan kerralla. Mutta pitkää sivua yritin ottaa jälleen ohuena lastuna. Jos omistat pienoismalleille tarkoitetun askarteluhöylän, joka on balsalle tai vanerille, niin sillä saa myös kätevästi tavaraa pois. Minulle on pienoismallien rakentamisesta jäänyt tällainen, mutta en alkanut sitä kaivamaan varaston kätköistä. Puukko ajoi asiansa kuitenkin ihan hyvin.

Peukalolla painattaen päädystäkin lähti palat nätisti

Pienen vuoleskelun jälkeen meillä onkin kädessä jo malli, jota kelpaa alkaa sovittamaan lukkorunkoa vasten. Vaneria on edelleen reilusti liikaa, mutta sitähän saadaan pois.

Tässä vaiheessa on karkea malli. Tämän jälkeen aletaan sovittamaan ja hiomaan.

Kun palaa tarjoaa ensimmäisen kerran paikoilleen, huomaa yleensä hyvin selkeästi mistä tavaraa pitää ottaa pois. Kuten aikaisemmin mainitsit, ei lastujen paksuudessa kannata ahnehtia tai vaneri lohkeaa. Tässä versiossa lohkeamat jäivät vielä ulkopuolelle, mutta en ala niitä sen enempää siistimään. Olkoot muistona ensimmäisestä omatekoisesta haulikonperästä.

Sovitusta. Huomaa lohjenneet reunat.

Kuten yllä olevassa kuvassa näkyykin, on tavaraa vielä yllin kyllin poistettavaksi. Tässä vaiheessa puuta on vielä sen verran runsaasti, että päätän ottaa puukolla hieman. Tämän jälkeen käyn hiekkapaperilla läpi kaikki lukkorunkoa vasten tulevat pinnat. Parin sovituskerran jälkeen pala luiskahtaa iloisesti paikoilleen ja ensimmäinen ahdistava kohta tulee selkeästi näkyviin (merkitty alla punaisella nuolella). Tästä eteenpäin metsästetäänkin käytännössä juuri näitä kohtia. Koska kohta nojaa isoon pyöristykseen, pyöristäminen riittää usein vallan mainiosti. Tässä ei enää puukkoon kannata koskea vaan muutama veto hiekkapaperilla, sovitus, lisää hiontaa, sovitus.

Pala sopii jo väliin. Nuolella merkitty kohta, josta tulee poistaa puuta.

 Eri aseissa on eri mekanismit ja Valmetin ja Tikan haulikoissa on pieniä vipusia pitkin rakennetta. Ja yksi tällainen on lukon auki lukitseva salpa. Salpa vapautuu kun puuput painautuvat lukkorunkoa vasten. Tämän vivun toinen pää pilkistää tukin yläpuolelta ja tätä varten pitää puukolla vuolla pieni lovi tukkiin. Alempi 8 mm paksu kerros sai oman kulmanpoistonsa aikaisemmin. Tässä vaiheessa ulommainen kolmas levy, jota siis nyt tehdään, saa osansa. Käytännössä siis kulmasta vuollaan pieni pala pois. Ei sen ihmeempää. Mekanismi merkitty alla olevassa kuvassa punaisella nuolella.

Lukon salvan vapautusvivun toinen pää, joka tarvitsee tilaa tukista.

Sitten kun puu alkaa sopimaan hyvin paikoilleen, mutta ottaa edelleen jostakin mystyisestä kohdasta kiinni, kannattaa puuta nitkutella metallia vasten. Puuhun jää yleensä selkeät tummemmat pisteet muuten niin likaisesta lukkorungosta. Jos lukkorunko on puhdas, muodostuu ainakin vaneriin selkeästi kiiltävempiä pisteitä. Nämä ovat seuraava metsästettävä juttu, josta otetaan muutamalla vedolla varovasti puuta pois. Tässä vaiheessa todellakin hiotaan varovasti. Hiemankaan liikaa ja se on liikaa. Sitten keikkuu muualta. Tai ei ota kontaktia ollenkaan. Tavoitteenahan on mahdollisimman suuri kontakti lukkorunkoon, koska laukaus siirtyy näitä pintoja pitkin tukkiin ja siitä olkapäähän.

"Nitkuttelun" tulokset. Nämä ottavat kiinni lukkorunkoon.

Sitten kun sisempi pala on saatu sovitettua omasta mielestä tiukasti, onkin vuorossa ulomman palan vuoro. Pienellä käsihionnalla pala painuu nätisti paikoilleen.

Karkea sovitus. Ottaa vielä kiinni.

Ja parin lisävedon jälkeen pala on käytännössä lukkorungon etuseinässä kiinni.

Tässä vaiheessa aletaan jo olemaan lähellä tavoitetta.

Lisäilen kuvia ja tarinaa kun saan seuraavan osan valmiiksi. Seuraavaksi kylkipalat on tarkoitus liittää lukkorungon takapalaan. Mutta ensiksi se takapala pitäisi tehdä. Siitä lisää seuraavassa päivityksessä.

Päivityksissä pitkä väli, pahoittelut

Pahoittelen etten ole päivittänyt blogia vähään aikaan. Kevät painaa päälle ja sitä myöten työtä on riittänyt niin kotona kuin töissä.

Perä muotoutuu edelleen. Olen jalostanut perän ulkomuotoa edelleen ja tutkin tällä hetkellä alumiinin yhdistämistä luotettavasti lukkorungon ympärille taiteiltuun vanerikenkään.

Mainittakoon että vanerista liimattu peräkahva onnistui minusta aivan loistavasti.

Olen valmistellut seuraavaa jättiartikkelia, joka sisältää hurjasti kuvia, mutta en ole vielä saanut sitä valmiiksi, joten ainakin Googlen hakurobotti, joka käy tätä blogia lukemassa vähän väliä, joutuu odottamaan vielä hetkisen todellista kuva-pläjäystä.

Perä muotoutuu - ja projekti ottaa takapakkia

Pienen hiljaiselon jälkeen kävi mielessä päivittää hieman peräprojektin etenemistä. En ole perän suhteen mitään erikoisempaa kiirettä pitänyt, vaikka kevät alkaa olemaan nurkan takana.

Perän taivutuksen ja liimauksen jälkeen yritin hieman hahmotella perän haluttua muotoa lyijykynällä vanerinipun kylkeen. Hyvänä apuna tässä oli aseen vanha perä, josta muotoja pitkin kynällä vedellen jäljensin muodot ensiksi pahviin. Pahvi nimittäin taipuu sileätä vaneria vasten paljon paremmin kuin pähkinäpuu :) Vaneriin piirrettyihin kohtiin ja vanhaan perään kättä sovittamalla saattoi hieman hakea tuntumaa ja miettimään mihin puuta tarvitsisi lisää. Ja missä sitä on liikaa. Tässä vaiheessahan perää ei todellakaan voi vielä muotoilla, se vain leikataan muotoon, jossa piiput ja lukkorungon voi siihen sovittaa. Lopullinen viilaaminen muotojen suhteen tulee vasta sitten kun kaikki muu istuu paikoillaan.

Karkeat leikkaukset sujuivat kätevästi kuviosahalla. Hitaasti, mutta varmasti.

Puuta perästä poistettaessa tulisi olla varovainen - sitä ei voi palauttaa. Samaten jos kuvittelee oikaisevansa jossain työvaiheessa, voi itse asiassa aiheuttaa enemmän tuhoa. Kuvittelin auttavani projektin etenemistä sillä, että poraan pylväsporakoneella "suoraan" reiät äärimuotojen kohdalta ja leikkaan sitten reikien välisen osuuden pois. Kuten arvata saattaa, alusta ei ollut suora ja vaikka kyseessä on niinkin pienestä heitosta kuin millimetri, ero puolikkaiden välillä on todella räikeä.

Lisäksi käytetyt poranterät olivat aivan puhdasta sitä itseään. Toisella poranterällä kesti porata 15 reikää, kunnes terä kuumeni ja katkesi. Puolta milliä isompi terä antautui 19 reiän kohdalla. Molemmat olivat vieläpä olevinaan puuteriä. Puun sisään jääneet terän tekivät lopullisen niitin päätökseeni unohtaa apureikien poraaminen. Olkoon tämä myös muistutuksena halpatyökalujen ostajille - ei kannata.

Kuviosahalla en tätä työvaihetta alun pitäen alkanut tekemään koska terä pyrkii vääntyilemään kaarrettaessa ja pelkäsin alapuolella olevasta osasta tulevan liian lyhyen. Vannesaha olisi paras, mutta sitä ei ole käytettävissä.

"Auttavat" poraukset.

Näiden hermoja raastaneiden työtuntien jälkeen pääsin sovittamaan aseen lukkorunkoa perään. Tätä ennen perän pistoolikahvan osaan piti sahata totta kai hahlo, johon lukkorunkoa alkaisin sovittamaan.

Vaneri näyttää tässä varsin siistiltä.

 

Peräaihio ennen sovitusta

Hitaasti ja ei niin varmasti

Loven lukkorungolle tein sahaamalla. Eli kuviosahalla leikaten ja aina välillä sovittaen. Ja hieman taltalla nakuttaen.

Ja tässä vaiheessa sitten kostautuikin havuvanerin valinta materiaaliksi sen viimeisen kerran. Projekti oli tauolla useamman viikon pienen ****tuksen vuoksi. Ja jouduin unohtamaan tarkemman sovituksen seuraavasta syystä:

Syystä tai toisesta käyttämässäni havuvanerissa on sisällä lähinnä balsaa muistuttavia kerroksia. Ilmeisesti kyseessä on liiman ja sahanpurun yhdistelmä, jota lienee käytetty täyteaineena levykerrosten välissä olleissa kolosissa ja kuopissa. Ja tätä samaa ainetta on täytteenä joissakin rei'issä vanerin pintakerroksissakin. Ja tällainen täytetty kerros sattui juuri siihen kohtaan, jonka olisi määrä nojata lukkurungon vasemmalle puolelle. Koska huomasin tämän liian myöhään, poistin ensiksi toiselta puolelta mielestäni riittävästi puuta, mutta alkaessani poistamaan myös toiselta puolelta, paljastui kyseinen kerros liimakerroksen alta. Ja koska tämä kerros lähti pyyhkimällä pois, tuli perän sovituksesta lukkorunkoon todella väljä. Joku käytti tästä nimitystä Urho Matti. Joka lienee suomessa radioliikenteessä käytettävien kirjainten U ja M sanallinen vastine ja tulenee sanoista Uusiksi Meni.

Tästä johtuen hylkäsin kyseisen sovituksen väljänä. Ja siirryin suunnitelmaan B.

Täytevanerin "tinaaminen" perän sisäpuolelle ei ole ihan yksinkertaisin työvaihe, joten otin lukkorungon muotoisia vanerinpalasia (tällä kertaa 4 mm koivuvaneri) ja aloin sovittamaan niitä lukkorunkoon pala palalta.

Kerroksia tarvitaan kolme molemmille puolille. Plus lukkorungon taakse jäävä osuus.

Suunnitelma B - pala palalta rakennus.

Tämä viritys on nyt tarkoitus rakentaa näiltä osin loppuun ja sovittaa tämä "pala" loppuun perään.

Tässä vaiheessa heräsi ajatus myös siitä, että jos sovitus onnistuu edes jotenkin oikein, voin säätää piippujen ja perän pystysuuntaista kulmaa ennen liimaamista. Eikä lukkorungon hiontatyö mene enää hukkaan :)

Tästä jatkuu taas kunhan saan perää enemmän kasaan.

Teille, jotka suunnittelette perän rakentamista itse: Harkitkaa vielä kerran kahdesti tilaatteko valmisperän. Tämä ei ole ihan niin yksinkertaista kun alkajaisiksi luulisi.. Pelkästään neljän vanerin sovittaminen lukkorunkoon otti viitenä iltana kahdesta kolmeen tuntia. Mainittakoon tosin, että ensimmäiset tunnit ja päivät menivät tekniikkaa etsiessä ja viimeinen vaneri osuikin kohdilleen jo parin tunnin väkerryksen jälkeen.

Tekniikasta paljastettakoon sen verran että karkean sovituksen jälkeen vaneria saattoi painaa perän metallia vasten hyvin suurella voimalla. Kun vaneria väänteli muutamaan otteeseen korkeussuunnassa, muodostui vaneriin kiiltävä kohta. Tämä kiiltävä piste (tai pisteet) olivat kohdat, jotka ottivat metalliin kiinni. Tästä hiomapaperilla hioen hiljalleen pois, kunnes kiilto leviää halutun kokoiselle alueelle. Tai katoaa kokonaan. Ja sovitus on tiukka. Tällöin paino jakautuu isolle alueelle. Ja tukevasti.