Patruunoiden latauksen aloittamisen ei tarvitse olla kallis kertainvestointi, mutta asia on sen verran moniulotteinen ettei sitä voi olla lähestymättä useammasta suunnasta.
Se edullisin lähestymistapa on kuitenkin hylsyjen kerääminen. Siihen ei tarvita kun pussi, toisinaan ihan taskutkin riittävät.
Tosiasia on, että kerätyt hylsyt ovat parhaimmillaan tuoreina. Tällöin niiden sisälle ei ole kertynyt hiekkaa, eikä niitä ole tallottu. Näin hylsy on pysynyt sen muotoisena kuin se on tarkoitettu. Kerätyissä hylsyissä piilee toki riskinsä, eikä aina voi olla varma monestiko hylsy on esimerkiksi jo ladattu. Aseissa on myös eroja, joka voi tehdä ongelmia sillä ammutun patruunan lataamiseen. Joissakin 223rem kaliberisissa hylsyn kyljessä on toisinaan lommo. Kaikkia tämä ei haittaa, mutta lähtökohtaisesti hylsy on tällöin vioittunut. Osassa 7.62x39 kaliberisista patruunapesän pääty on varsin avara, joka taas paisuttaa suuaukon liiaksi ja voi olla ongelma hylsyjä supistaessa. Osa vioittaa myös hylsyn kantaa ulosheitossa, joka voi tuottaa ongelmia pesityksen yhteydessä. Tämän vuoksi hylsyt tuleekin tarkistaa ennen käyttöä, tiettyä huolellisuutta noudattaen, eikä hiemankaan epäilyttävää hylsyä tule missään nimessä käyttää. Vaurioituneet hylsyt voi surutta laittaa metallin keräykseen, tai radan hylsyroskikseen. Ylipaineen merkit, halkeamat ja kuopat ovat varsin hyvä syy hylätä kyseinen messinki kappale. Myös hapettuneet hyksyt ovat vähintään kyseen alaisia, pelkät tummentumat taas ei. Rautahylsyt vuorostaan joutavat suoraan metallin keräykseen, vaikka esimerkiksi yhdysvalloissa myös näitä kuulee ladattavan. Silti se ei tarkoita että se kannattaa.
Hylsyjä yleiseltä radalta kerätessä on hyvä muistaa myös muut ammunnan harrastajat. Joukossa voi olla henkilöitä, jotka myös ovat näistä messinkisistä kappaleista kiinnostuneita. Osalla on käytössään myös harvinaisenpia kalibereja, jolloin pelkän hylsyn kappalehinta voi olla kaupasta ostettaessa parikin euroa, tai peräti yli. Osa itselataajista myös kerää omat hylsynsä talteen. Jos kiinnostusta muilla ei hylsyihin ole, voi oman pahvilaatikon ym yleensä laittaa hylsypisteen viereen, johon porukka voi hylsyjä pudotella. Tai kaikessa hiljaisuudessa vain noukkia odotusaikana maassa olevat hylsyt omiin taskuihin. On kuitenkin hyvä muistaa, että ratartiketin mukaan ei muita ampujia saa häiritä omalla toiminnallaan (olipa se nyt sitten vaikka kovaan ääneen puhuminen tai tämä hylsyjen keräily), mutta myös omien jälkien siivoaminen kuuluu näihin.
Valitettavan usein olen itse törmännyt tilanteeseen, missä ampujat eivät hylsyjen keräämiseksi ole tehneet elettäkään, vaan hylsyjen lakaiseminen on valitettavasti jäänyt iltaa vapaaehtoisesti valvovalle valvojalle, vaikka hän on illan aikana useammasti asiasta selvästi huomauttanut. Usein ampujien perusteluna on kiire, mutta kieltämättä ratavalvojaa kohtaan sen voisi ajatella välinpitämättömyytenä. Vaikka monesti kuulee nuorien olevan niitä huolimattomia, on näissä välinpitämättömissä ampujissa ollut myös todella kokenutta henkilöstöä, mikä on saanut vähintäänkin miettimään minkälainen suhtautuminen muihin harrastajiin on. Valvojan kasvoilla onkin toisinaan ollut pieni hymyn pilkahdus, kun olen kertonut hänelle voivani lakaista hylsyt talteen ja vieväni pahvit kotimatkalla kierrätykseen :) Valvojan ensisijainen tehtävä kuitenkin on huolehtia valvonnasta ja turvallisuudesta. Jos radalla on esimerkiksi tutustujia tai ensikertalaisia, tuleekin huomio kiinnittää juuri heihin ja yleiseen turvallisuuteen. Ja tästä ei ole syytä tinkiä missään nimessä. Yhteinen ja turvallinen harrastus, jossa jokaisen soisi kantavan kortensa kekoon.
Hylsyjen keräämisen jälkeen on vuorossa puhdistus. Puhdistusmenetelmiä on lukuisia, mistä useimmiten kuulee käytettävän ultraäänipesua (etenkin isojen kaliberien kohdalla, missä menekki ei ole suurta), kuivatubleria (eli vibraa, tai tumblausta) sekä sitruunahappoa. Kovinkaan moni, pieniä määriä lataava, ei märkätumblausta tunnu käyttävän. Enkä kyllä toisaalta ihmettele miksi. Edellä mainitut ovat aloituskustannuksiltaan edullisia menetelmiä, mutta toki suuria määriä ja likaisia hylsyjä puhdistettaessa ainakin kuivatumblauksen kulutustavaran materiaalikustannukset lähtevät nousemaan nopeasti.
Kuivatumblaus pähkinän kuoressa: maissintähkästä/kuoresta oleva mössö, pähkinänkuori tai riisi, mahdollisesti esimerkiksi kiilloitusaineita ym sekaan, kuivat hylsyt perään ja annetaan täristä tunnin tai muutamaan verran tätä varten kehitetyssä laitteessa. Meteli siedettävissä yhdellä väliovella. Hylsyt erotellaan edellä mainituista puruista esimerkiksi isoreikäisellä siivilällä. Ikean myymä ritiläkori (joka on tarkoitettu esim kahvipöydän keksitarjonnalle) osoittautui oivaksi vehkeeksi tähän (vieraita ei ole käynyt kylässä pitkään aikaan ja korille piti keksiä parempaa käyttöä). Hylsyt ovat tämän jälkeen ulkoisesti puhtaat, etenkin pistooli kaliberiset ovat yleensä riittävän hyviä suoraan ladattavaksi, suorastaan säihkyviä, näitä myös puhdistuu hyvä määrä kerralla. Osa ei kuulema pistooli hylsyjä edes puhdista (jos ne on sisäradalta kerätty) vaan laittavat surutta lataukseen. Jokainen tyylillään. Itse olen lagausholkkeja säästääkseni pyöräyttänyt kaikki tumblerin läpi, vaikka joskus kuulee karbidiholkkien kestävän nokiset hylsyt surutta. Karbidiholkit ovatkin varsin kannattava sijoitus, sillä hinnassa ei loppujen lopuksi suurta eroa ole tavallisiin.
Happopesussa laitetaan kädenlämpöistä vettä ja sitruunahappoa hylsyjen kanssa samaan astiaan, hieman sekoitetaan. Annetaan vaikuttaa tovi, huuhdellaan pariin otteeseen (osa käyttää ensimmäisessä huuhtelussa jotain tiskiainetta kaverina) ja laitetaan kuivumaan. Kuivuminen kestää kelistä riippuen muutamasta päivästä eteenpäin, jos apuna ei erillistä kuivuria tai saunan lämpöä käytä. Etuna on hiljaisuus, meteliä syntyy lähinnä hylsyjen kanssa vehtaamisesta. Miinus puolena hapan ja tumma vesi. Sitruunahappo sinällään on varsin turvallinen aine, sitä käytetään melkeinpä missä tahansa, niin elintarvike teollisuudessa, kotona kuin maataloudessakin. Pieni määrä hapanta vettä laimenee todella nopeasti, eikä näin muodosta riskiä. Eikä valmis seos ole edes vahvaa, lähinnä coca colanlan veroista, vaikka tarkkoja lukuja minulla ei ole antaakaan kun en ole tätä henkilökohtaisesti kokeillut kuin kerran. Ruokalusikallinen litrassa toimi ja puhdasta tuli.
Märkätumblauksessa yleensä pyöreähköön astiaan nakataan hylsyt (astia tulee tumblerin mukana), ruostumattomia langan pätkiä ja vettä + vaihtoehtoista puhdistus ja pesunestettä. Ihan perus nestemmäinen bio luvil / omo color (miten nyt kirjoitettaneekaan) pyykinpesuaineet ovat osoittautuneet varsin toimiviksi. Ruokalusikallinen pesuainetta on allekirjoittaneella riittänyt valtaosaan kerroista, kunhan hylsyissä ei ole öljykalvoa. Tehoa voi lisätä antamalla hylsyjen muhia ennen tumblausta esim 8h työpäivän verran. Rumpu on pyörinyt hylsyjen löytöpaikasta ja määrästä riippuen 1.5 - 2h. Puhtaus hyvä niin sisältä kuin ulkoa. Kuivatus ja rst langan pätkien erottelu on oma prosessinsa, mutta kerralla saa jopa 5 litraa hylsyjä puhtaaksi. Kuivatus toki ottaa aikansa, kuten sitruunahapolla putsattaessakin. Jos seassa on hiekkaa, vaatii prosessi useamman pesukerran hiekan poistamiseksi, tosin yleensä kolme (esipesu, pesu ja huuhtelu) on riitänyt. Meteli on näissä tosin vähintäänkin sitä luokkaa, että kuuluu. Joillakin valmistajilla on tumblerin ajastimessa sellainen munakellomainen "ping" ääni, minkä voi sanoa ihan suoraan tuntuvan lähinnä huonolta vitsiltä. Metelin loppuessa on vähintään selvää, että prosessi on päättynyt, eikä samassa tilassa oleva pyykinpesukone kuulu missään ohjelman vaiheessa tumblauksen yli. Oma tarinansa on erotella langan pätkät hylsyistä. Puhumattakaan veden pois saamisesta hylsyjen seasta, ilman että langanpätkät ovat pitkin poikin. Tähän voi vain lämpimästi suositella magneettia, koska valmistajien ruostumattomat langat ovat ns kiinan rosteria ja tarttuvat magneettiin ihan kiitettävästi. Oikea rosterihan ei ole magneettista. Toki ammattimaisempi lähestymistapa olisi ostaa valmis setti, missä on vaskoolin kaltainen siivilä, josta langat tippuvat ja hylsyt jäävät.
Hylsyjen kuivauksessa tapoja on monia. Yksi varsin yleinen on uunitus, missä hylsyt laitetaan hetkeksi kiertoilmauuniin noin 60 asteeseen "hetkeksi". Mikä on hetki, se riippuu hylsyjen sisällä olevasta veden määrästä. Kesällä ne kuivuvat auringon paisteessa yhdessä päivässä, jota toki kannattaa harrastaa jos vain aurinko paistaa.
Puhdistaessa hylsyjä, kannattaa ne lajitella kaliberikohtaisesti erilleen. Etenkin yhtälöt, missä 9mm & 223, 9mm & 44 tai 45, 22lr & 9mm ja 32 & 9mm & 38/357 ja 22lr & 38/357 ovat osoittautuneet vaikeaksi. Hylsyt menevät sisäkkäin ja juuttuvat sinne yhdessä tumblaus median (materiaalin, esim purut tai langanpätkät, hieno termi) kanssa. Jos etenkin märkätumblaukseen on eksynyt kovia ammuksia, ei niitä missään nimessä tule käyttää, vaan ne tulee hävittää asianmukaisesti. Yleensä paikalliselta poliisiasemalta saa oheita, mihin vialliset patruunat tulee toimittaa. Näitä kannattaa kerätä esimerkiksi vanhaan mehupulloon ja luonnollisesti säilyttää lukitussa paikassa. Myös latauksesta syntyneet suutarit tai vaurioituneet patruunat joutavat suoraan hävitykseen. Esimerkeistä mainitakseni esimerkiksi nallin saa pienellä yrittämisellä poikittain, mutta myös hylsyt ovat haljenneet luotia paikalleen asettaessa. Vaikka hylsy olisi "vain" kaulasta halki, sitä ei missään ladata, saati nyt sitten ampua, vaan hävittää asianmukaisesti. Viallinen hylsy sitä paitsi juuttuu erittäin mielellään aseeseen, mistä sen irroittaminen on paitsi vaikeaa, myös erittäin vaarallista ja noloakin. Pidä siis maltti matkassa. Jos törmäät tilanteeseen, missä kova ammus juuttuu aseeseen, konsultoi rohkeasti kokeneenpia ampujia tai kilauta asesepälle. Muista pitää ase aina turvalliseen suuntaan ja sormi pois liipaisimelta. Kerran on vieruskaverin aseen suujarru onnistunut hiekkaa ja muuta sälää lennättämään aseen sisään ja tällöin puoliautomaattikivääri runttasi patruunan varsin tiukkaan syleilyyn. Sellaisen "jätti meisseli" lyöminen rungon ja lukon väliin aiheutti loppujen lopuksi ulosvetäjän kynnen irtoamisen hylsystä, mikä tässä tilanteessa osoittautui ihan onnelliseksi tilanteeksi. Tämä mahdollisti lukon poistamisen, eikä lukko painattanut patruunaa enää keskelle (kiinni pitävä voima laski) ja sitä kautta patruunan poisto onnistui paria meisseliä käyttämällä. Tämä temppu jollekin kalliimmalle aseelle suoritettuna ja omistaja olisi luultavasti nähnyt painajaisia naarmuista, jotka syntyivät vähän joka puolelle. Omalle aseelle suoritettuna kyseinen temppu lähinnä tarjosi viidelletoista muulle ampujalle huvia koko rahan edestä. Ja opetuksen, miten kannattaa reppu tjsp laittaa niin kasvojen kuin aseen suojaksi, jos naapuri tykittää suujarrulla vieressä.
