Perän mitoitus

Joskus mainitsin että Kaarlo Arosuo on kirjoittanut kirjan "Skeet & Trap", jossa perän mitoitusta on käyty kyseisten lajien osalta varsin tarkastikin läpi. Pääpiirteittäin ajatus on seuraavanlainen

Yllä olevassakuvassa on esitetty perän kannalta tärkeimmät mittapisteet. Kirja lähti liikkeelle siitä periteisestä eli liipaisinkaaresta kyynertaipeeseen mitoituksesta, josta muodostuu yllä olevaan kuvaan mitta a2.

Alla oleassa taulukossa a:lle on annettu kolme eri saraketta, 1, 2 ja 3. Nämä eivät suinkaan ole mittoja a1, a2 ja a3 vaan sarake 1 on lyhytsormisille, 2 normaali(?) ja 3 pitkäsormisille.

Mittojen a1 ja a3 valintaan ohjeistetaan seuraavasti : "Kun mitta a2 on lyhin matka liipaisimelta perälevyn keskelle, tulisi a1 olla 5mm pitempi ja a3 10mm pitempi".

Perälevyn kulmasta on lisäksi ohjeistettu että aseen tulisi olla tasapainossa siten, että perälevyn varassa seisoessaan ase kaatuu vain sivuille. Ja missään nimessä ei kärjen yli, eli etutuki suuntaan.

B-mitoituksesta on kerrottu että oikeat mitat löytyvät siten että piipun alkupäähän asetetaan esim abloy avain. Vielä tämän jälkeenkin tulisi etummainen jyvä olla näkyvillä. Karosuolla on myös hyvä pointti. Mitoitus taulukon mukaan on hankala, jos perä ei ole suora (c-mitta). Mutta mitta B saadaan silmästä solisluuhun mittaamalla.

Mitta C on hartioiden leveys siitä kohdasa johon perä tulisi. Mitataan siis puolelta toiselle.

Tässä pikainen otos Karosuon kirjasta. Kirjaa ei ole enää saatavilla muualta kuin kirjastoista. Ja osassa niistäkin ilmeisesti jo poistettujen listalla.

Karosuo olo myös maininnut että perän kaarevuuta voi korjata puuta poistamalla ja lisäämällä, eikä ole läheskään miin haitallinen kuin perän pudotus (B). Tässä yhdyn kyllä mielipiteeseen. Sivulle roiskivan haulikon kanssa oppii nopeasti ampumaam. Mutta korkeudessa voi tulla ongelmia. Allekirjoittaneella ongelmat ovat pääsääntöisesti C mitassa. Mutta B mittoja olisi syytä myös muuttaa. Pään joutuu alkuperäisellä perällä vääntämään hieman epäluontevaan asentoon. Ja tämä käy pidemmän päälle niskoihin.

Mutta. Siitäpä.

Palailen omaan peräprojektiin taas myöhemmin. Viimeksi liimattu vaneri meni, kuten arvasinkin, päin mäntyjä. Milläpä sen korjaat enää. Ei millää. Oikeastaan ainoa vaihtoehto katkaista uudelleen poikki ja hioa alkuperäiseen asetelmaansa. Ja tehdä se jigi tuota liimausta varten.

Mutta taas tuli todistettua että laminaatti on lujaa tavaraa. Ei tuota enää taivuteta. Katkeaa ennemmin.

Toista sisempää kerrosta turaamassa

Laitoin toisen kerroksen vaneria kuivumaan. Castia on noin sentti vanhan perän pituudelta. Eli jotain 1,2 cm ehken jatkopalan pituudelta.

Periaate on sama kuin edellisilläkin kerroilla. Tuetaan, liima tasaisesti ja puristus.

Jokin pieni metallilasta tai pensseli olisi liiman levitykseen ehkä kätevin. Mutta itse olen ottanut paperitupon ja levittänyt sillä. Tasainen kerros. Tai ainakin sinnepäin. Itsellä oli kolme pukin apulaista kaverina, jotka saivat piilotettua mm pari puristinta sillä välin kun levitin liimaa. Lienee turha sanoa että palaset pitäisi saada yhteen puristettua ennen kuin liima on pintakuiva. Ja koska alla on puu, kuiva sellainen, tapahtuu imeytymien oikeasti nopeasti. Näinköhän onnistui tämä kerros..

Tällä kertaa jouduin hieman improvisoimaan puristinten suhteen. Jos olisi okeein hyvän ja tasaisen puristuksen halunnut, olisi pitänyt melein finfoamista leikata halutun mallinen kaari ja puristaa vanerit sinne väliin. Tässähä tulee eteen vielä lukituspultin "onkalon" väkertäminen perään. Ja tässä vaiheessa pitää raapia vielä päätään paljonko pitää onkaloa tehdä jos haluaa tasapainoisen aseen. Painopiste on yleensä niveltappien tuntumassa. Tällaista. Tällä kertaa. Sitten odotetaan taas vuorokausi ennen kuin uutta kerrosta aletaan edes kokeilemaan.

Issf merkkinauha. Tai valmiusmerkki.

Olen tässä yrittänyt kuumeisesti etsiä ampujanliiveihin haulikko säännöissä mainittua merkkinauhaa, jolla siis kyynerpään alin kohta merkataan ja perä alareunan tulee valmiusasennossa olla tämän alle.

Nyt se löytyi. Kiitos suomen metsästäjäliiton inffon ja Erätukun henkilökunnan! :) Kyseinen tuote löytyy erätukusta nimellä "Valmiusmerkki".

Jes, tulipahan tämäkin selvitettyä :)

Yllä ruudunkaappaus erätukun verkkokaupasta.

Uusia osia saatu peerää varten ja palataan alkuperäiseen laminoituun perään.

Tervehdyksiä jälleen.

En ole vieläkään haudannut peräprojektia. Mutta nyt muutto toiselle paikkakunnalle kolkuttelee jo ovella ja siellä ei ole tiloja senkään vertaa tehdä projektia eteenpäin. Onneksi työpaikalla on pienimuotoinen paja, jota kuulema saan varauksin käyttää. Mutta sitä ennen yritän kotipajassa potkaista puuosien leikkuun uudelleen käyntiin. Itse asiassa siellä odottaa noin 50 mm paksu nippu koivuvanerin lehtisiä.

Löysin Kuopion IKH liikkeestä 12.9 kovuusluokalla olevia pultteja hyvän lajitelman. Ostin näitä kourallisen, tarkoituksena käyttää siis alumiinisten osien toisiinsa liittämiseen. Samaten kirpparilta löytyi kesällä muutama kevytmetallinen kappale, jotka tuli ostettua perää silmällä pitäen. Koskaan ei näköjään voi olla varma mitä löytyy.

Yritä tässä taas saada edes kuvia otetuksi. Tai joulun välipäivinä tehtyä edes vähä eteenpäin tätä projektia. Yrittäkää kestää. Protoilu ei ole aina helppoa. Ja kun talouskaan ei ole missään hyvässä jamassa niin edelleenkään sitä valmista perää en voi kävellä tilaamaan.

Yksi vaihtoehto, mikä on noussut esille, on että teen tästä vanerisen perän koivuvanerista kuten alin perin oli tarkoituskin. Ja leikkelen osaset hieman fiksummin tuota american sniper -tyylistä perää varten. Nyt tuli ehkä tehtyä tyhmästi. Lyhyeen tynkään on vaikea liittyä. Vaikka onhan beretankin haulikoissa perä lukkorungossa periaatteessa pelkän pultin varassa.

Netistä löytyi muuten useampi paikka, joista näkyy saavan tikka, valmet ja finclassic haulikoihin, ainakin 412, 512 ja 512S malleihin, varaosaperiä. Sävy varmaan eroaa alkuperäisestä. Mutta öljyhän sen tummuuden sitten sanee. Mutta ehkä sellaisen ostan ja alan sitä soveltamaan kunhan saan nyt uuden katon pään päälle. Ja toivotaan että työt ei heittele pitkin maailmaa.

Yllä olevassa kuvassa on perän linjausta varten aseteltu haulikko vanerille. Tästä on piirretty ääriviivat vaneriin ja tätä käytetään nyt sabluunana sille missä kulmassa vanereita aletaan lukkorunkoon kiinni tulevaan osaan liimaamaan.

Linjauksen jälkeen ensimmäinen vaneri on aseteltu liimaukseen. Ja ylimääräiset liimat on pyyhitty tuoreeltaan pois. Liimauksessa jatkan Pattex Wood D3:lla. Viime kesänä jätin tarkoituksella kaksi yhteen liimattua vanerinpalaa ulos sateeseen. Ja täytyy nostaa hattua. Vaikka vaneri kupruili, piti liima pintansa. Kuten aikaisemmissa teksteissä mainitsin, samanlaista (??) tavaraa on saatavilla myös ERi keeper Plus merkkisenä. Ennen seuraavan vanerin liimaamista/laminointia edessä on pari isoa kysymystä. Kun seraava vaneri liimataan, tulee se jäykistämään nyt paikallaan olevaa vaneria kohtuu paljon. Näin ollen perän olkapäätä vasten tulevan osan sivuttaissiirtymä, niin sanottu cast-on/cast-off pitäisi lyödä lukkoon. Samaten se, että haluanko kiertää perää vai haluanko säilyttää perän suorassa piippulinjaan nähden. Alunperin ajattelin tehdä "castia" pari senttiä, mutta olen ajatellut nyt kokeilla hieman maltillisemmalla muutoksella. Plus että voisin yrittää tehdä perään säädettävän poskituen. Yritän näistä eri mitoista piirrellä jonkinlaisen kuvatuksen että se hieman auttaisi ymmärtämään mistä puhutaan.

Puhdistusvälineistä

Tervehdys pitkästä aikaa. Pahoittelen edelleen että on jäänyt päivitykset tekemättä melkein vuoden ajalta. Elämä tosiaan on potkinut aivan uusille urille ja parhaillaan kirjoittelen tätä jutunjuurta Englannista. Että terveisiä vaan sinne koto Suomeen.

Haulikon peräprojekti odottaa edelleen valmistumistaan. Aloin epäilemään viime kesänä projetin onnistumista kun aikani testailin erilaisia kiinnitystapoja alumiiniputkelle ja puukappaleelle. Sitten päädyin isompaan alumiiniblokkiin, joka on tarkoitus työstää peräpalan sivuun ja taakse ottamaan vastaan perään kohdistuvaa vääntöä laukauksen hetkellä. Tämä voima tuntuu äkikseltään vähäiseltä. Mutta painellessani loivassa kulmassa ollutta ensimmäistä havuvanerista tehtyä tukkia lattiaan, totesin nopeasti että jopa liimapuristimella oli vaikeata pitää kahta kappaletta kiinni peräpalassa. Puhumattakaan että huonosti soveltuva pala pysyisi peräpalassa kiinni. Ehkäpä tässä tulevana kesänä saisi mahdollisuuden jatkaa radalla käyntiä. Eikä loppuisi niin nopeasti kuin alkoikin.

Mutta sitten näihin harjaksiin. Joita myös puhdistuksessa käytetään.

Asettahan kannattaa aina silloin tällöin puhdistaa. Vaikka sitä ei käyttäisikään. Osa öljyistä kovettuu aseeseen ja tekee itsestään jotakin joka muistuttaa lähinnä maalia. Ja paras lääke tämän ehkäisyyn on aseen puhdistaminen silloin tällöin. Viikottain sitä ei kannata olla veivaamassa, mutta muutaman kuukauden välein voisi olla hyvä tarkistella vähintään tilannetta.

Monelle on tuttu näky alumiininen puhdistuspuikko ja pehmeästä karvasta oleva harja. Moni käyttää tätä öljyn lykkäämiseen piippuun ja tähän sitä myös itsekkin käytän.

Tämän pehmeän tupon kaverina tulee puikkopaketissa yleensä sellainen jännä teräksinen "viritelmä", jonka käyttötarkoitusta jää  joskus miettimään. Kolmantena tulee sellainen nuohousharjaa muistuttava suti, jonka karvakset ovat jotain hammasharjan ja matonpesuharjan väliltä.

Erään puhdistussarjan harjavalikoima

Allekirjoittanut raapi päätään pitkään, miksi tuo "viritelmä" harja tulee mukana. Mutta jälleen kun kysyy viisaammilta ja saa sen "idiootti" leiman otsaan, niin saa sieltä myös vastauksen.
Tämä pehmeä harja on tarkoitettu öljyn levitykseen. Ei suoraan ammunnan jälkeen sinne p***kaiseen piippuun, kuten allekirjoittaneen harjan väristä voi päätellä sen joskus sinne eksyneen. Jos harja muistuttaa tuon näköistä lykkäyksen jälkeen, olkaapa hyvät ja puhdistakaa piippu uudelleen. Musta väri kertoo noesta sun muusta moskasta, jota puhdistuksen jälkeen piipussa ei pitäisi juurikaan olla.

Ja tällä  harjalla öljyä levittäessään ei puhdista piippua, vaan päin vastoin saattaa liata sen öljyn levittämisen yhteydessä uudelleen. Likahan tarttuu harjaan. Ja leviää uudelleen piippuun.

Tämä "viritelmä harjas" ei mene piippuun, ei sitten vaikka kuinka työntäisi. Ja vähintään yhtä viheliäinen se on sieltä ottaa pois. Mutta tämä on kuulema tarkoitettu lyijyn poistamiseen piipun seinistä ja on siis tästä syystä sovitettu piippuun just eikä melkein. Mutta kun sen kerran on piippuun saanut, muotoutuu se hieman ja toinen reikä onkin sitten jo aavistuksen liukkaampi. Allekirjoittanut ei koko piipun mitalta työntänyt koska seinämät näyttivät kutakuinkin puhtailta. Mutta kammiot olivat jossakin aivan järkyttävässä kunnossa.

Piippu näyttää ensisilmäykseltä olevan puhdas, mutta..

Kammion ja piipun välisessä osuudessa on erittäin runsaasti sekä lyijyä että muovia

Pari lykkäystä kammiossa tällä "viritelmä" harjalla ja kammiot olivat hippusia lukuunottamatta puhtaat.

Ennen panoksissa saattoi olla pelkkä huopatulppa (joita siis tapaa myös edelleen metsästyspanoksissakin), jolloin lyijy kulki piipun seinämää pitkin ja lyijy tarttui piippuun. Nykyisin valtaosa Skeet ja Trap panoksista on muovisella tulpalla, jossa lyijy (tai teräs) on muovikupissa ja seinäpintaa hankaakin muovi.

Tämän muovin voi edelleen nähdä mustina viiruina kuuman piipun seinämillä, sillä muovi sulaa piippuun. Mutta ei hätää, paras tapa poistaa (allekirjoittaneen mielestä) tämä sulanut muovi on.. Tadaa! Antaa piipun jäähtyä ja ampua kierros lisää :D (tosin hitaampaan tahtiin). Muovin hankaaminen seinämästä on muuten kohtuu hankalaa. Ja öljyllä liottamalla se ei lähde. Ja tuppoja saa lykkiä kourallisen kuin voi nähdä edes pientä muutosta viiruissa.

Erätukku kauppasi taannoin tukkiöljyä, vaselineja ym asehuoltokemikaaleja, mutta ainakin Joensuun liikkeestä nämä olivat loppuneet elokuun 2015 loppupuolella käydessäni. Tukkiöljyjä sa kuitenkin aseseppien luota ja kuulema huonekaluöljytkin välttävät. Saranatappeihin suositellaan myös vaseliinia ja tähän olen käyttänyt biltemasta löytyvää lithium-vaseliinia, jota löytyy polkupyöräpuolelta. Tätä ei tappeihin tarvitse kilo tolkulla, vaan äärettömän hento sipaisu riittää. Liika rasva tahtaa vain kaiken ja yhdessä noen kanssa muodostaa karstaa joka on vain hankala poistaa.

Aseöljyjä on myös monia. Itse olen alkuaikoina käyttänyt jonkin sotilasaseen mukana tullutta anticorrol merkkistä öljyä. Ja tätä löysin myös paikallisesta urheiluliikkeestä ja koska tästä öljystä ei ole mitään pahaa sanottavaakaan niin pakkohan sitä oli spraypullossakin ostaa. Aseöljyä myydään myös ainakin CRC merkkisenä ase ja lukkoöljynä. Hyvää tavaraa. Suosittelen.

Ase ja lukkoöljystä sellainen faktatieto että jos olette autoilevia ihmisiä. Allekirjoittaneelle tulee autoon mittariin vuodessa sellainen 50 000 ja lukotkin ovat melkoisella koetuksella ja kokemuksen syvällä rintaäänellä, älkää ostako sulattavia lukkoöljyjä. Näillä tuhoatte lukon varsin nopeasti. Toki hätä ei katso paikkaa eikä aikaa ja näillä saatte lukon hetkessä auki. Mutta tadaa! Se on uudelleen jäässä kun seuraavan kerran sitä yritätte avata. Ostakaa aseöljyä ja voidelkaa lukko kerralla kuntoon. Ja aina auton pesun jälkeen. Allekirjoittaneelta loppuivat ongelmat lukkojen kanssa kertaheitosta kun aloin aikoinaan käyttämään anticorrolin oikeaa öljyä lukossa. Tätä vaan ei suoraan pullosta lukkoon saa vaan tätä varten kävin apteekista hakemassa 1,5 mm paksuisen injektioneulan, jolla myös joidenkin laakereiden öljyäminen pajalla käy varsin kätevästi. Tämä neulan kanssa vaan saa olla varovainen ja etenkään lasten käsiin sitä ei missään nimessä kannata jättää. Kuten ei mitään muutakaan aseisiin tai öljyihin liittyvää.

Paperi. Tai tamppooni.

 Piipun puhdistamisessa muuten paperitupot ovat edelleen ehkä yksi parhaista. Ja edullisia. Mutta kuten allekirjoittanutkin kirjoitti taannoin, ovat tamppoonit todella käteviä ja sitkeitä joissakin tapauksissa. Etenkin sitkeämmän lian irroitukseen sitkeä kuitu puree paremmin kuin huokoinen paperi. Mutta molemmissa on sama ongelma. Hiemankaan liikaa tavaraa piippuun ja tulon läpipainaminen muuttuu harvinaisen tuskaiseksi.

Lithium rasvaa, piippu ja lukko

 Aseen piipusta ja lukosta tärkeitä puhdistuskohteita ovat kaikki liikkuvat osat. Jos aseessasi on ejektorit tai ulostyöntäjän, muista puhdistaa myös näiden alta. Sinne kertyvä lika estää hiljalleen osien vetäytymisen kasaan piippua suljettaessa ja tästä voi seurata ongelma myöhemmin.

Piipun ja lukon väliin kannattaa laittaa todella ohut kerros rasvaa. Tämä ehkäisee kulumista. Ja helpottaa sulkemista huomattavasti tiukemmalla sovituksella ja uudella aseella ennen kulumista.

Lukon lähikuva

Lukon taittotapit ovat suhteellisen kovalla kulutuksella. Ja myös näihi kertyvä noki kampeaa piippua asetelmassa johonkin suuntaan. Joten myös näihin kannattaa käyttää joskus hetki aikaa puhdistukseen. Ainakin allekirjoittaneen ase on todella tarkasti sovitettu. Joskus toivoisi jopa hieman väljempää sovitusta. Mutta kuten eräs aseseppä asian ilmaisi, Tikat eivät ole kuten Valmetit aikoinaan. Vaikka olevinaan samaa asetta ovat tehneet. Kotimainen kädenjälki näkyi Valmeteissa todellakin. Jokainen joka on Valmetin haulikolla ampunut, tietää mistä puhun. Jos halut sulkea passissa haulikon piiput oikeasti hiljaa, eipä todellakaan tule muuta asetta mieleen kuin vanha kunnon 412 Valmet. Ja siitä sai piiput myös auki hiljaa ja uudet panokset piippuun. Ilman pihaustakaan. Mutta siinä olivat Magnum piiput työntäjillä ja Skeet piiput ejektoreilla. Ejektorit napsahtavat. Työntäjät eivät.


Saas nähdä milloin saan seuraavan tekstin tehtyä. Nämä kuvat ovat odottaneet jo vuoden verran jakamista. Mutta nyt kun alkoi viikonloppu ja yksin vieraassa kaupungissa niin ajattelin tämän päivityksen tehdä pois.