Reserviläisammuntojen taulut

Kun muutama vuosi sitten aloin käymään reserviläisten ammunnoissa, puhumattakaan että ampumaseuran ammunnoissa, sain pääni pyörälle kun osa puhuu puolustusvoimien taulusta nro xyz, osa taas kuvioammunnoista ja osa kouluosasta tai kouluammunnoista. 

Tätä palettia ei ainakaan helpottanut se että osassa ammunnoista käytettiin puolustusvoimien kivääritaulua pistooliammunnoissa.

Nyt tätä selventääkseni, niin itselleni kuin muillekin, otin muutaman kuvan yleisimmistä tauluista. Jos tekstissä on virheitä, kommentoikaa niin korjaillaan. Harva näitä muistaa ulkoa.

Puolustusvoimien 04 taulu on ikään kuin vihollisen siluetti - pää-vartalo. Tämä on monelle armeijan käyneelle se klassinen taulu, johon 9mm pistoolilla päästeltiin radalla.

Puolustusvoimien taulo 03 on se klassinen rynnäkkökivääri tauli, joka on siis valkoinen. Pisteosa alkaa 6:sta ja jatkuu mustana 9½ kohdalle. Keskusta napakympin ja 9½ välillä on valkea.

Koulutaulu (nykyisin "vakio") taas on valkoinen taulu, jossa on musta keskusta. Jos lonkalta heitän, niin musta osa on ruokalautasen kokoinen. Muistuttaa hyvin pitkälti perinteistä kivääri taulua, mutta materiaali on paljon ohuempi. Tosin eri valmistajilla näyttää olevan eri paksuiset materiaalit. Keskustan musta osa 7:sta napakymppiin.

Näistä tauluista täytyy sanoa että on toisaalta harmi että näistä ei kunnon yhteenvetoa löydy. Tai en ainakaan löytänyt. Joskus muistelisin pienessä reserviläisen oppaassa, joka ehkä kerran vuodessa tuli kymmenen vuotta sitten, olleen joskus uusista tauluista listan. Mutta tuo opas on kadonnut jo aika päiviä sitten. Yleensä taulu on kuitenkin selvästi mainittu lajisäännöissä, joten niitä siis lukemaan. Tästä tiedosta on hyötyä, jos teet kohdistusta etukäteen esimerkiksi kiväärille.

Kuviotaulu, tai kuvioammunta on kääntyvät. 3 sekuntia näkyvillä ja seitsemän piilossa. Tämän tunnistaa kympin molemmilla puolilla olevista kahdesta vaakasuuntaisesta viivasta. Taulu on valkoisella taustalla, piste osa on mustalla. + valkoiset viivat. Käytetäänpä tästä myös nimitystä olympiapistooli taulu, mikä on SAL:n puolella se yleisin nimitys. Taulu on käytössä myös ns pika osiossa, jossa ammutaan 5 laukausta ensim 10, sitten 8 ja lopuksi 6 sekuntia näkyvissä oleviin tauluihin.

Päivittelen kuvia tauluista sitä myöten kun niitä taas lisää kertyy. Osa kuvista oli kadonnut, ilmeisesti Googlen kuvapalvelu muutosten johdosta.

Oheistoimintaa talvella kun radat ovat kiinni

Talvella tulee joskus miettineensä korvaavaa toimintaa haulikkoammunnan kaveriksi. Pienemmät radat ovat kiinni talvisin. Ja allekirjoittanutkin joutui luovuttamaan oman avaimensa pois koska joku virallisista valvojista oli hukannut omansa. Noh, tämähän on vaan hidaste. Ja tämä vuosi (2016)  oli muutenkin aika monesta syytä haastava tämän harrastuksen osalta.

Keväällä (2016) treenasi aika kovasti hirvenjuoksuun. Tarkoituksena oli vetää ammunnassa ja juoksussa hyvät pisteet. Mutta miten kävikään. Sain juoksukunnon siihen pisteeseen että 10 km sujui ajassa 45 minuuttia, keskinopeuden ollessa siis 13km/h paremmalla puolella. Jostakin tuli sitten kipinä osallistua Kuopio maratonille ja siitä valitsin sen puolikkaan. Eli 21km. Tätä sitten keväällä harjoittelemaan ja samalla pienoiskiväärillä harjoitelleet ja pellolla olevaa hirveätä arvioiden. Mutta kun juoksematta piteni 15 km asti ja lähdin tästä pidentämään kohti 21 km tavoitetta (hirvenjuoksuun olivat totta kai seuraavalla viikolla ja maratonin matkaa kuiten enemmän), kuului polvesta naksahdus ja jokainen askel tuntui yhä kipeämmältä ja kipeämmältä.

Tätä vammaa sitten selvittelemään että mikä tuli. Lääkäri epäili jo kierukkaa. Mutta sitten työterveyden kautta selvisi että kyseessä on juoksijan polvi ja naksahdus oli jänne, joka päätti kiristyä ja vaihtaa paikkaansa luun kulman puolelta toiselle jokaisella askeleella.

Tätä yritin venytellä pitkän aikaa ja jouduin antamaan periksi. Polvi ei kestänyt juosta edes 10 km/h vauhtia 5km matkaa. Jouduin lopettamaan kivun edessä. Niin hirvenjuoksut ja Kuopion maratonit jäivät sitten juoksematta. Ja tätä polvivamma parantelin aina talven 2016/2017.

Autotallissa on kuitenkin hyvä  ollut ammuskella ilmapistoolilla. Ja sillä onkin laukauksia kertynyt lähemmäksi tuhat talven aikana, edellisenä talvena ylikin. Tämä on reserviläisammuntoihin hyvää harjotusta (oma mielipide), vaikka se saattaa jonkun mielestä vähän lelumaiselta puuhata tuntua.

Minulla on edullinen Benjamin merkkinen ja taittuva piippuinen ilmapistooli. Joka ei missään nimessä ole tarkka. Mutta kasan saa silläkin aikaiseksi. Ja näkyypä tuo harjoittelu tuottaneen todella tulostakin :) Oikealla pienoispistoolilla 25m matkalta syntyy mukavaa kasaa. Vaikka ei näillä mitään SM kilpailuja voiteta. Eikä edes PM kisoja. Totta puhuen ei edes seuran omia kisoja. Mutta pitää aina ajatella positiivisesti: Olen aloittanut myös pistooli harrastuksen uudelleen, paljon on muuttunut. Ja hyvän ampujan pitää harjoitella vuosia ja vuosia ollakseen hyvä ampuja. Ja harjoitella lisää pysyäkseen sellaisena.

Oheiset kuvat ovat allekirjoittaneen tyylinäyte kun käytettävissä on sisäampumarata. Pistooli oli merkkiä Walther, patruunana .22lr. Omaa pistoolia minulla ei ole, enkä sellaisen hankkimista oikein voi suositella kenellekkään, jos tarkoituksena ei ole sitten alkaa kiertämään kilpailuita ihan urakalla. Hankintahinta on kohtuu arvokas, vaikka hinta näillä säilyykin vuodesta toiseen. Mutta sitten totta kai vaakakupissa painaa se toinen puoli, kun ainakin omalla ampumaseuralla on se ongelma että vaikka siellä radalla olisi hyvissä ajoin, siellä on monta muutakin jonottamassa sille seuran pistoolille ja olipa tuossa viime talvena parikin iltaa että en yksinkertaisesti vain päässyt ampumaan, vaikka siellä lähemmäksi kolme tuntia tuloksia kirjasin ylös. Tämän jälkeen ammunnasta vastaavat joutuivat lähtemään ja allekirjoittanut keräsi kamppeensa ja suunnisti leuka rintaa vasten kotiin. Näin ollen omalla pistoolilla voisi käydä siis huoleti radalla. Ja pääsisi ainakin ampumaan. Ja vielä selvennöksenä että seuralla on useampi pienoispistooli, joksi .22lr:ää katsutaan, mutta ne ovat ajoittain seuran aktiivien mukana kilpailuissa (joissa luvan omistava konkari toimii valvojana ja on mukana). Ja minun käyntieni aikaan yksi näistä aseista oli vielä rikki, eli oltiin niin sanotusti vajaalla kalustolla liikkeellä. Ja seurallakaan ei rahaa tämän aseen kunnostukseen sillä hetkellä ollut.

Ampumatyyli minulla on ampumaurheluliiton mallin mukainen, eli yhdellä kädellä mennään. Reserviläisammunnoissa ammuttaan kahdella kädellä. Ja täytyy kyllä myöntää että tuota yhden käden ammuntaa ei huonolla olkapäällä ammu muuten montaa kierrosta. Sen verran se kevytkin pistooli alkaa painamaan pidemmän päälle. Ja tästä päästään taas aasin sillan kautta siihen kuntoiluun. Eli harjoitusta harjoitusta.

Mutta kuten aikaisemmin sanoin, ilmapistooli on aivan verraton tähän harjoitteluun. Ja jos en olisi tuota tuhatta laukausta ilmapistoolilla harjoitellut, ei minulla olisi mitään mahdollisuuksia tuommoisia kasoja saada aikaiseksi. Ei edes kahdella kädellä.

Patruunoista voisin sen verran tässä vielä sanoa että niitäkin on monenlaisia (Savolainen vastaus?). Ja jos ei omista .22lr kaliberille kantolupaa, ei niitä tietenkään saa hankittua. Vaikka ampuma-aselaki antaakin mahdollisuuden kantaa ja säilyttää haulikkoluvalla pienoiskivääriä ja tarvittavaa määrää patruunoita. Mutta monelta radalta voi ostaa patruunoita, mutta niitä ei tietenkään luovuteta ammunnan jälkeen, jos tuota tuota kantolupaa ei ole. Ja se pitää olla mukana, jos sellainen on. Kuljetitpa tai ostitpa patruunoita, niin aina mukana. Mutta näitä patruuna asioita kannattaa kysellä paikalliselta kerholta, jos mielii käsiaseita päästä kokeilemaan. Ja reserviläisten ammunnoissa pääsee myös järeämmällä 9mm pistoolilla ampumaan, mutta se on jo sellainen peli että siinä pitää olla eurojakin radalla mukana (patruunat 20 senttiä tai yli kappaleelta) ja kun sitä kerran saa kokeilla, siitä ei hevillä luovu. Kuvia minulla ei tähän hätään omista tuloksista ollut, mutta keskiarvona 8 oli osumatarkkuus kun viimeksi maaliskuussa 2017 tällaista kävin kokeilemassa.

Mutta patruunoissa se kallein ei ole se ehdoton. Ja ainakin minun ampumataidoillani ne kuparin väriset ja euron kappale maksavat patruunat (.22LR) ovat silkkaa rahan haaskauska. Ja tämän takia käytänkin nykyisin SK ja Winchester merkkisiä patruunoita. SK eli entisiä Lapuan Range nimellä myytäviä. Ne ovat subsonic eli alle äänennopeutta lentäviä patruunoita ja soveltuvat niin pistooli kuin pienoiskivääri ammuntaan. Ja eivät muodosta savuakaan hirveästi, jota sisäradalla arvostetaan. Ja oikeastaan ainoa miinus näissä patruunoissa on se että ne tulevat 500 kpl sylinterissä (SK), eli 50 kpl paketeissa nämä eivät ole. Mutta olen pakannut patruunat irtorasioihin. Tämä on myös kikka harhauttaa muita ampujia luulemaan että käyttää jotakin muuta merkkiä ;) Kilpailuissa patruunat kuitenkin pitäisi olla valmistajan laatikossa ettei joudu selittelemään. Kerhon kisoissa tätä tuskin tapahtuu mutta jo piirikunnallisissa on kuuleman mukaan ampujanlaseissa olevista silmälapuista tehty protesteja kilpailun johtajille, eli tarkkana saa olla ja sääntöjä pitää lukea että ei joudu altavastaavan rooliin. Itse kun työni puolesta joudun standarderja ja lakikirjoja lukemaan viikottain niin säännöt eivät niin tuskaa tuota, mutta jos sanamuotoihin ei kiinnitä huomiota niin niiden kanssa on valitettavasti nopeasti ymmällään. Ja joskus mainittu "jos sitä ei ole kielletty niin se on sallittu" -toteumaa ei kannata orjallisesti totella, aina se ei ole näinkään yksinkertaista.

Mainittakoon vielä että jos seuran pistoolilla on tarkoitus ampua niin kysy ampuma-asevastaavalta mitkä patruunat seuran aseeseen kelpuutetaan. Tietenkin jos pystyt radalta niitä hankkimaan niin siellä myydään vain passeleita patruunoita. Jotkut neropatit laittavat tämänkin välineurheiluksi ja ajattelevat tehokkaan olevan parempi, mutta koska pistoolissa on lyhyt piippu, se iskee vain lukon reilummin taakse ja aiheuttaa voimakkaamman rekyylin. Ja näin seuraava laukaus itse asiassa vain vaikeutuu kun ase jää luonnostaan ranteen varassa pystyliikkeen lisäksi vispaamaan sivuttain. Ja vastaavasti pienoiskiväärillä tehokkaampi patruuna vie eritavalla. Ja jos kohdistat pienoiskivääriä eri merkkisillä patruunoilla, huomaat hyvin nopeasti että tauluun tulee itse asiassa kaksi kasaa. No, aina tämä ero ei ole niin dramaattinen, mutta eron huomaa. Ja tästä syystä jotkut melkeinpä ammatikseen ampuvat tekevät patruunat itse (.32 ja isommat) eliminoidakseen vaihtelut erien välillä. Ja eräskin tuntemani henkilö näin tekee ja joskus tätä hänen raviaan kotipanostamon ja virallisen ampumaradan välillä seuranneena voin sanoa että siinä vaiheessa kun halutaan ne viimeisetkin pisteet kotiin, se kannattaa. Mutta sitten kun keliolosuhteet vaihtuvat tuuliseksi ja ollaan ulkona, tuleekin peliin se kelin lukemisen taito. Ja tuuri. Eräskin herra harjoituksissa kokeili kompensoida kääntyviin tauluihin ammuttaessa tuulta (rynnäkkökiväärillä) ja harjoituksissa hän onnistui aivan törkeän hyvin. Olisi voittanut kilpailut leikiten, jos olisi ammuttu suoraan kilpasarja. Mutta sitten kun otettiin leikkimielinen kilpasarja, olivat laukaukset pitkin ja poikin taulua. Mutta ne jotka osaa, antaa mennä. Nostan hattua.

Tätä tekstiä on kirjoiteltu uusi haulikon perä sylissä. Tarkoituksena oli vedellä kuviosahalla perää pienemmäksi ja alkaa valmistelemaan viimeiset liimaukset paikoilleen. Mutta valitettavasti vedenkestävä liima on näköjään jäätynyt ja ainesosat ovat erottuneet. Näin ollen liimaamista joutuu lykkäämään tuonnemmaksi.

 

Kylmäharjoittelua ja nostoja

Kylmäharjoittelu - paras tapa päästä sinuksi aseen kanssa

Tämä vuosi on jo pitkällä ja moni haulikkorata on jo avannut ovensa. Tätä silmällä pitäen kaivelin uskollisen Tikkani taas kaapista ja työntelin säilytysöljyt pois piipusta ja laitoin uudet sisälle. Tässä samalla ruuvasin vanhan ja alkuperäisen perän paikoikoilleen, autotalli on sen verran täynnä muuttotavaraa että en uskalla naisvihan nimissä siellä alkaa pölyävää puuta ihan heti työstämään.

Tässä vaiheessa on hyvä palauttaa taas mieleen että yksi haulikkoammunnan tärkeimmistä kulmakivistä on oikeaoppinen nosto. Jos nosto ei onnistu, ei tule onnistumaan laukauskaan. Tämän takia ampujan ja aseen pitäisi olla yhtä, kuten miekan ja samurain japanilaisissa tarinoissa.

Jos ajatellaan tornista lähtevää kiekkoa, monesti suuntima otetaan luukulle päin. Piippu on luukun suuta kohti, mutta piippu ei saa olla liian korkealla, mutta ei liian matalallakaan. Periaatteessa ideaalisin nosto olisi, missä piipun päässä oleva jyvä kulkisi mieleen piirtynyttä tähtäysviivaa pitkin, josta sitten lähdettäisiin sitä haluttua ennakkoa hakemaan ja samalla nostettaisiin ase olkapäälle. Tämä on tässä vaiheessa taas helppo sanoa, mutta vasta-alkajalle ja harjoittelevalle tulemalle mestarin alulle se ei ole itsestään selvyys.

Jos autotallin seinässä on tilaa, sinne voisi tieten vetää mustat teipit, joita pitkin kylmäharjoitusta voisi tehdä.  Tämä olisi itse asiassa sikäli aivan loistava ajatus myös oikeille ampumaradoille, jos katsotaan kiekkoa takaviistosta tai sivusta, piste ei itse asiassa kiekon edessä muutu. Ja tämän takia tämä ehkä jopa auttaisi radalle saapuvia aloittelijoita hahmottamaan paremmin missä kohdassa se ideaalinen ennakko on.

Edellisessä paikassa asuessani ja radalla useamman kerran viikossa vieraillessani otin jonkin kerran aksi ongenvapaa mukaan. Nämä sai juntattua vanhoilla aitatolpilla maahan pystyyn, josta sitten yritin mieltää tähtäyspistettä (tennispallo vavan päässä) kiekkoon (vapa jonka päähän oli teipattu savikiekko). Ja tämä auttoi ennakon hahmottamisessa. Mutta tässä itse asiassa kun aloin vanhoja kirjoituksiani selaamaan, en tätä kirjoitusta mistään löytänyt. Eli lienee syytä tehdä siis uusi. Niin hyvin kun siihen silloin ne paikkakohtaiset ennakot ja kuvat yritinkin piirtää.

Tiedättekö, tämmöinen harmittaa aina. Ja kun sen tekstin eteen niin paljon vielä aikaa käytin. Mutta yrittäkää ymmärtää, ei tämä aina helppoa ole. Etenkin kun olen taas lähdössä kuukaudeksi ulkomaan komennukselle.

Viimeisiä kerroksia viedään

Tervehdys jälleen.

Peräprojekti hyppäsi jälleen seuraaville urille. Seuraavaksi olisi luvassa lukituspultin kolon ( uran, miksi sitä nyt haluamiaan kutsua) jyrsiminen. Tämän jälkeen perään laminoidaan viimeiset kerrokset ja leikataan perä tärkeään muotoon.

Minulla ei ole itsellä yläjyrsintä joten joudun joko naputtelemaan taltalla, hiomaan dremelillä tai soveltamaan jotakin.

Kuten kuvasta näkyy, käyryyttää on tullut jonkin verran. Ja tähän hengenvetoon täytyy heti todeta että jos joku muu alkaa samaa projektia tekemään, osta näitä ruuvattavia liimapuristimia kahdeksan kappaletta. Noilla pikapuristimilla menee hermot ja tiukalle puristettaessa kun puristi vielä sattuu hajoamaan niin hyvä ettei sälöt (puristimesta) lentäneet silmään. Rikkoutunut puristin näkyy itse asiassa taustalla.

Toisekseen suuri määrä puristimesta auttaa puristamaan tasaisesti. Kun puristimesta lähtee lisäämään tärkeimmästä päästä, eli mihin lukkorunko tulee, pitää reunojen laminaatissa ja lukkorungon välissä olla suoria. Muuten väliin jää ilmaa ja liitos tulee halkeaman. Itse suoristina uudet vaneri höylällä. Ihan perinteinen vanhan ajan höylä. Lukkorungon osat olivat suoria. Olisiko sitä tehdessä ennakoinut (kerrankin) ja höylännyt valmiiksi.

Jos puristinten väliin jää liian iso rako, lähtee laminaatti kupruilemaan. Ja tämä tietää taas ilmaa väliin. Ja ongelmia. Eli paljon puristimesta. Ja hyvää liimaa. Jos aselain säätäjän olisi ollut masokisti, hän olisi laittanut harrastuneisuuden edellytykseksi että jokaisen tulee tehdä oma perä aseeseen. Mutta onneksi nyt selviää ratakäynneillä :)

Kunhan saan kolon aikaiseksi niin kerron millä sen tein ja miten onnistui. Muuten tässä tulee nyt taas pakollinen tauko hetkeksi. Mutta ajattelin teitä kiusata muunlaisia päivityksiä.