Hylsyjen hankkiminen ja puhdistus

Patruunoiden latauksen aloittamisen ei tarvitse olla kallis kertainvestointi, mutta asia on sen verran moniulotteinen ettei sitä voi olla lähestymättä useammasta suunnasta. 

Se edullisin lähestymistapa on kuitenkin hylsyjen kerääminen. Siihen ei tarvita kun pussi, toisinaan ihan taskutkin riittävät. 

Tosiasia on, että kerätyt hylsyt ovat parhaimmillaan tuoreina. Tällöin niiden sisälle ei ole kertynyt hiekkaa, eikä niitä ole tallottu. Näin hylsy on pysynyt sen muotoisena kuin se on tarkoitettu. Kerätyissä hylsyissä piilee toki riskinsä, eikä aina voi olla varma monestiko hylsy on esimerkiksi jo ladattu. Aseissa on myös eroja, joka voi tehdä ongelmia sillä ammutun patruunan lataamiseen. Joissakin 223rem kaliberisissa hylsyn kyljessä on toisinaan lommo. Kaikkia tämä ei haittaa, mutta lähtökohtaisesti hylsy on tällöin vioittunut. Osassa 7.62x39 kaliberisista patruunapesän pääty on varsin avara, joka taas paisuttaa suuaukon liiaksi ja voi olla ongelma hylsyjä supistaessa. Osa vioittaa myös hylsyn kantaa ulosheitossa, joka voi tuottaa ongelmia pesityksen yhteydessä. Tämän vuoksi hylsyt tuleekin tarkistaa ennen käyttöä, tiettyä huolellisuutta noudattaen, eikä hiemankaan epäilyttävää hylsyä tule missään nimessä käyttää. Vaurioituneet hylsyt voi surutta laittaa metallin keräykseen, tai radan hylsyroskikseen. Ylipaineen merkit, halkeamat ja kuopat ovat varsin hyvä syy hylätä kyseinen messinki kappale. Myös hapettuneet hyksyt ovat vähintään kyseen alaisia, pelkät tummentumat taas ei. Rautahylsyt vuorostaan joutavat suoraan metallin keräykseen, vaikka esimerkiksi yhdysvalloissa myös näitä kuulee ladattavan. Silti se ei tarkoita että se kannattaa. 

Hylsyjä yleiseltä radalta kerätessä on hyvä muistaa myös muut ammunnan harrastajat. Joukossa voi olla henkilöitä, jotka myös ovat näistä messinkisistä kappaleista kiinnostuneita. Osalla on käytössään myös harvinaisenpia kalibereja, jolloin pelkän hylsyn kappalehinta voi olla kaupasta ostettaessa parikin euroa, tai peräti yli. Osa itselataajista myös kerää omat hylsynsä talteen. Jos kiinnostusta muilla ei hylsyihin ole, voi oman pahvilaatikon ym yleensä laittaa hylsypisteen viereen, johon porukka voi hylsyjä pudotella. Tai kaikessa hiljaisuudessa vain noukkia odotusaikana maassa olevat hylsyt omiin taskuihin. On kuitenkin hyvä muistaa, että ratartiketin mukaan ei muita ampujia saa häiritä omalla toiminnallaan (olipa se nyt sitten vaikka kovaan ääneen puhuminen tai tämä hylsyjen keräily), mutta myös omien jälkien siivoaminen kuuluu näihin.

Valitettavan usein olen itse törmännyt tilanteeseen, missä ampujat eivät hylsyjen keräämiseksi ole tehneet elettäkään, vaan hylsyjen lakaiseminen on valitettavasti jäänyt iltaa vapaaehtoisesti valvovalle valvojalle, vaikka hän on illan aikana useammasti asiasta selvästi huomauttanut. Usein ampujien perusteluna on kiire, mutta kieltämättä ratavalvojaa kohtaan sen voisi ajatella välinpitämättömyytenä. Vaikka monesti kuulee nuorien olevan niitä huolimattomia, on näissä välinpitämättömissä ampujissa ollut myös todella kokenutta henkilöstöä, mikä on saanut vähintäänkin miettimään minkälainen suhtautuminen muihin harrastajiin on. Valvojan kasvoilla onkin toisinaan ollut pieni hymyn pilkahdus, kun olen kertonut hänelle voivani lakaista hylsyt talteen ja vieväni pahvit kotimatkalla kierrätykseen :) Valvojan ensisijainen tehtävä kuitenkin on huolehtia valvonnasta ja turvallisuudesta. Jos radalla on esimerkiksi tutustujia tai ensikertalaisia, tuleekin huomio kiinnittää juuri heihin ja yleiseen turvallisuuteen. Ja tästä ei ole syytä tinkiä missään nimessä. Yhteinen ja turvallinen harrastus, jossa jokaisen soisi kantavan kortensa kekoon.

Hylsyjen keräämisen jälkeen on vuorossa puhdistus. Puhdistusmenetelmiä on lukuisia, mistä useimmiten kuulee käytettävän ultraäänipesua (etenkin isojen kaliberien kohdalla, missä menekki ei ole suurta), kuivatubleria (eli vibraa, tai tumblausta) sekä sitruunahappoa. Kovinkaan moni, pieniä määriä lataava, ei märkätumblausta tunnu käyttävän. Enkä kyllä toisaalta ihmettele miksi. Edellä mainitut ovat aloituskustannuksiltaan edullisia menetelmiä, mutta toki suuria määriä ja likaisia hylsyjä puhdistettaessa ainakin kuivatumblauksen kulutustavaran materiaalikustannukset lähtevät nousemaan nopeasti. 

Kuivatumblaus pähkinän kuoressa: maissintähkästä/kuoresta oleva mössö, pähkinänkuori tai riisi, mahdollisesti esimerkiksi kiilloitusaineita ym sekaan, kuivat hylsyt perään ja annetaan täristä tunnin tai muutamaan verran tätä varten kehitetyssä laitteessa. Meteli siedettävissä yhdellä väliovella. Hylsyt erotellaan edellä mainituista puruista esimerkiksi isoreikäisellä siivilällä. Ikean myymä ritiläkori (joka on tarkoitettu esim kahvipöydän keksitarjonnalle) osoittautui oivaksi vehkeeksi tähän (vieraita ei ole käynyt kylässä pitkään aikaan ja korille piti keksiä parempaa käyttöä). Hylsyt ovat tämän jälkeen ulkoisesti puhtaat, etenkin pistooli kaliberiset ovat yleensä riittävän hyviä suoraan ladattavaksi, suorastaan säihkyviä, näitä myös puhdistuu hyvä määrä kerralla. Osa ei kuulema pistooli hylsyjä edes puhdista (jos ne on sisäradalta kerätty) vaan laittavat surutta lataukseen. Jokainen tyylillään. Itse olen lagausholkkeja säästääkseni pyöräyttänyt kaikki tumblerin läpi, vaikka joskus kuulee karbidiholkkien kestävän nokiset hylsyt surutta. Karbidiholkit ovatkin varsin kannattava sijoitus, sillä hinnassa ei loppujen lopuksi suurta eroa ole tavallisiin.

Happopesussa laitetaan kädenlämpöistä vettä ja sitruunahappoa hylsyjen kanssa samaan astiaan, hieman sekoitetaan. Annetaan vaikuttaa tovi, huuhdellaan pariin otteeseen (osa käyttää ensimmäisessä huuhtelussa jotain tiskiainetta kaverina) ja laitetaan kuivumaan. Kuivuminen kestää kelistä riippuen muutamasta päivästä eteenpäin, jos apuna ei erillistä kuivuria tai saunan lämpöä käytä. Etuna on hiljaisuus, meteliä syntyy lähinnä hylsyjen kanssa vehtaamisesta. Miinus puolena hapan ja tumma vesi. Sitruunahappo sinällään on varsin turvallinen aine, sitä käytetään melkeinpä missä tahansa, niin elintarvike teollisuudessa, kotona kuin maataloudessakin. Pieni määrä hapanta vettä laimenee todella nopeasti, eikä näin muodosta riskiä. Eikä valmis seos ole edes vahvaa, lähinnä coca colanlan veroista, vaikka tarkkoja lukuja minulla ei ole antaakaan kun en ole tätä henkilökohtaisesti kokeillut kuin kerran. Ruokalusikallinen litrassa toimi ja puhdasta tuli.

Märkätumblauksessa yleensä pyöreähköön astiaan nakataan hylsyt (astia tulee tumblerin mukana), ruostumattomia langan pätkiä ja vettä + vaihtoehtoista puhdistus ja pesunestettä. Ihan perus nestemmäinen bio luvil / omo color (miten nyt kirjoitettaneekaan) pyykinpesuaineet ovat osoittautuneet varsin toimiviksi. Ruokalusikallinen pesuainetta on allekirjoittaneella riittänyt valtaosaan kerroista, kunhan hylsyissä ei ole öljykalvoa. Tehoa voi lisätä antamalla hylsyjen muhia ennen tumblausta esim 8h työpäivän verran. Rumpu on pyörinyt hylsyjen löytöpaikasta ja määrästä riippuen 1.5 - 2h. Puhtaus hyvä niin sisältä kuin ulkoa. Kuivatus ja rst langan pätkien erottelu on oma prosessinsa, mutta kerralla saa jopa 5 litraa hylsyjä puhtaaksi. Kuivatus toki ottaa aikansa, kuten sitruunahapolla putsattaessakin. Jos seassa on hiekkaa, vaatii prosessi useamman pesukerran hiekan poistamiseksi, tosin yleensä kolme (esipesu, pesu ja huuhtelu) on riitänyt. Meteli on näissä tosin vähintäänkin sitä luokkaa, että kuuluu. Joillakin valmistajilla on tumblerin ajastimessa sellainen munakellomainen "ping" ääni, minkä voi sanoa ihan suoraan tuntuvan lähinnä huonolta vitsiltä. Metelin loppuessa on vähintään selvää, että prosessi on päättynyt, eikä samassa tilassa oleva pyykinpesukone kuulu missään ohjelman vaiheessa tumblauksen yli. Oma tarinansa on erotella langan pätkät hylsyistä. Puhumattakaan veden pois saamisesta hylsyjen seasta, ilman että langanpätkät ovat pitkin poikin. Tähän voi vain lämpimästi suositella magneettia, koska valmistajien ruostumattomat langat ovat ns kiinan rosteria ja tarttuvat magneettiin ihan kiitettävästi. Oikea rosterihan ei ole magneettista. Toki ammattimaisempi lähestymistapa olisi ostaa valmis setti, missä on vaskoolin kaltainen siivilä, josta langat tippuvat ja hylsyt jäävät.

Hylsyjen kuivauksessa tapoja on monia. Yksi varsin yleinen on uunitus, missä hylsyt laitetaan hetkeksi kiertoilmauuniin noin 60 asteeseen "hetkeksi". Mikä on hetki, se riippuu hylsyjen sisällä olevasta veden määrästä. Kesällä ne kuivuvat auringon paisteessa yhdessä päivässä, jota toki kannattaa harrastaa jos vain aurinko paistaa.

Puhdistaessa hylsyjä, kannattaa ne lajitella kaliberikohtaisesti erilleen. Etenkin yhtälöt, missä 9mm & 223, 9mm & 44 tai 45, 22lr & 9mm ja 32 & 9mm & 38/357 ja 22lr & 38/357 ovat osoittautuneet vaikeaksi. Hylsyt menevät sisäkkäin ja juuttuvat sinne yhdessä tumblaus median (materiaalin, esim purut tai langanpätkät, hieno termi) kanssa. Jos etenkin märkätumblaukseen on eksynyt kovia ammuksia, ei niitä missään nimessä tule käyttää, vaan ne tulee hävittää asianmukaisesti. Yleensä paikalliselta poliisiasemalta saa oheita, mihin vialliset patruunat tulee toimittaa. Näitä kannattaa kerätä esimerkiksi vanhaan mehupulloon ja luonnollisesti säilyttää lukitussa paikassa. Myös latauksesta syntyneet suutarit tai vaurioituneet patruunat joutavat suoraan hävitykseen. Esimerkeistä mainitakseni esimerkiksi nallin saa pienellä yrittämisellä poikittain,  mutta myös hylsyt ovat haljenneet luotia paikalleen asettaessa. Vaikka hylsy olisi "vain" kaulasta halki, sitä ei missään ladata, saati nyt sitten ampua, vaan hävittää asianmukaisesti. Viallinen hylsy sitä paitsi juuttuu erittäin mielellään aseeseen, mistä sen irroittaminen on paitsi vaikeaa, myös erittäin vaarallista ja noloakin. Pidä siis maltti matkassa. Jos törmäät tilanteeseen, missä kova ammus juuttuu aseeseen, konsultoi rohkeasti kokeneenpia ampujia tai kilauta asesepälle. Muista pitää ase aina turvalliseen suuntaan ja sormi pois liipaisimelta. Kerran on vieruskaverin aseen suujarru onnistunut hiekkaa ja muuta sälää lennättämään aseen sisään ja tällöin puoliautomaattikivääri runttasi patruunan varsin tiukkaan syleilyyn. Sellaisen "jätti meisseli" lyöminen rungon ja lukon väliin aiheutti loppujen lopuksi ulosvetäjän kynnen irtoamisen hylsystä, mikä tässä tilanteessa osoittautui ihan onnelliseksi tilanteeksi. Tämä mahdollisti lukon poistamisen, eikä lukko painattanut patruunaa enää keskelle (kiinni pitävä voima laski) ja sitä kautta patruunan poisto onnistui paria meisseliä käyttämällä. Tämä temppu jollekin kalliimmalle aseelle suoritettuna ja omistaja olisi luultavasti nähnyt painajaisia naarmuista, jotka syntyivät vähän joka puolelle. Omalle aseelle suoritettuna kyseinen temppu lähinnä tarjosi viidelletoista muulle ampujalle huvia koko rahan edestä. Ja opetuksen, miten kannattaa reppu tjsp laittaa niin kasvojen kuin aseen suojaksi, jos naapuri tykittää suujarrulla vieressä.

jälleenlataus, kannattaako se ja miksi?

Miksi jälleenlataus?

Jossain vaiheessa ampumaharrastusta tulee törmäämään termiin jälleenlataus. Usein tässä samassa lauseessa kuuluu se klassinen kysymys, voiko sillä säästää rahaa, mutta vähintään yhtä usein kajahtaa se kysymys miksi? Vastaus on usein kyllä ja siksi, mutta sen tulkinta on vähintään yhtä moninuotoinen kun käytetyn auton ostaminen merkkiliikkeestä. 

Esimerkiksi kiväärin patruunoissa on kuultu menestystarinoita, missä150m kasanhajonta on pudonnut puoleen, joillain yksilöillä jopa alle, jos verrataan tehdaspatruunaan. Sellaiseen normaali hintaiseen, mihin normaalilla työsskäyvälläkin on siis varaa. Tämän kaltaisella pudotuksella osumien hajonnassa on jo aika iso merkitys kilpailutuloksissa. Mutta onko se saavutettavissa omalla aseella, onkin taas oma tarinansa. Kaikilla aseillahan se vaan ei onnistu ja osa ei käy mitenkään millään, osa kelpuuttaa kaikki patruunat tasalaatuisesti. Aseet ovat niin sanotusti yksilöitä.

Usein kuulee sanottavan, ettei se itselataaminen kannata. Mutta miksi moni huipulla oleva sitten lataa ne omat keskisytytteiset patruunansa? Vähän sama kuin esittäisi kysymyksen, miksi silmäkirurgit käyttävät silmälaseja? No, aseliikkeiden ja tehdaspatruunoiden puolesta täytyy sanoa, että joskus on kuullut päinvastaisiakin tarinoita. Jos löydät hyvin toimivan patruunan kaupasta, mitäpä sitä enää säätämään. Valtaosalle meistä tuo on totta. Aina näin onnellista rakkaustarinaa ei kuitenkaan käy. Ja joskus se kaupan patruuna ei vaan käy siinä kalliissa ja juuri ostetussa merkkikiväärissä, enkä tiedä miksi. Eräs peruste oli esimerkiksi piipun laadun vaihtelu. Ja tästä syystä osa tuntemistani harrastajista tulkkaa aseiden piiput ennen ostopäätöstä. Tulkkauksella siis katsotaan että piipun sisäreikä on ns tasapaksu, eikä siellä ole löysempiä kohtia, missä luodin ote rihloista pääsisi irtoamaan kesken kaiken lähtökiihdytystä. Tämä on joissain tapauksissa tämän mielenkiintoisen aseen käytöksen selittänyt. Valitettavasti se on korjattavissa vain piipun vaihdolla, mikä nyt ei sen uuden kiväärin ostanutta lämmitä sitten mitenkään.

Paljonko voi säästää? Vai säästääkö?

Jos otetaan hyvänä esimerkkinä 9x19mm patruuna. Hinta 50kpl rasialta pyöri ennen koronaa siellä 10e ja alle, koronan aikana jopa 14€ ja yli ja olipa aikoja, ettei näitä edes saanut. Käytännössä siis patruunan hinta oli ennen koronaa 20snt kappale ja koronan aikana 28snt kappaleelta. 

Esimerkiksi 45Auto ja 32S&W taas liikkuvat siellä 50 snt kpl. 50kpl rasia siis 25e. Näissä ei suurta eroa ollut koronan aikaan, joskin saatavuus oli nollilla jonkin aikaa. Jos lataamme itse, esimerkiksi tätä 9mm, päästään noin 7.5€/50kpl. Säästöä jää marginaalisesti 25%, merkiten kappaleelta 15sentin hintalappua. Säästö ei ole suuri, mutta jos ampuu vuodessa tuhansia laukauksia, merkitsee tämä jo 10lk kohdalla 50snt säästöä, 100 kpl kohdalla 5e säästöä ja 1000 lk kohdalla 50e säästöä. Se syntyy hiljalleen, ei hetkessä.

 45Auto ja 32S&W taas säästävät jo huomattavasti enemmän, käytännössä puolet tai jopa enemmän. Viimeksi laskeskellessani ladatulle 32S&W jäi hintaa ostoluodeilla 22 senttiä kappaleelta. Ne jotka ovat jaksaneet nähdä vaivaa jopa luotien valamiseksi, ovat sanoneet kappalehinnan jääneen pelkkään ruutiin ja nalliin. Toki lyijy pitää hankkia jostain. Hylsythän näissä kalibereissa kestävät useita latauksia, joten kierrätys kannattaa.

Toki jälleenlatauksessa laiteinvestoinnit ovat oma tarinansa, samaten se oheistyö. Tuntipalkka on joillain kalibereilla mitätön, mitä ei tosin esimerkiksi .45 ja .32 kohdalla enää voi mitättömäksi sanoa, jos tunnissa painaa perus progressiivisella puristimella sen 400 patruunaa ilman häiriöitä.Toki tästä on lyhyt matka siihen, missä aletaan väittelemään toimiiko ase millä patruunamerkillä paremmin jne. Mutta jos haemme jotain tiettyä ominaisuutta patruunalta, näihin voimme vaikuttaa. Jos siis vain tiedämme, mitä olemme hakemassa. Ja näitä ominaisuuksia ei kaupasta välttämättä saa.

9mm patruunaa ladattaessa tunnetummat merkit yleensä perus ammunnassa riittävät, mutta esimerkiksi erikoisemmilla luodeilla saatavia saattaa joutua metsästämään. Tämä taas avaa omat ovensa harrastukseen, jos joudutaan räätälöimään patruunoita, että saavutetaan jotain juttuja. Jos tarvitsemme johonkin lajiin huomattavasti nopeampaa ja tehokkaampaa 9mm patruunaa, esimerkiksi nyt sellainen kuin 9mm "major" ladattua, mitä IPSC ammunnoissa käytetään paremman pisteytyksen vuoksi. Tässä meille ei oikeastaan muuta mahdollisuutta jääkään kuin itselataaminen. 

Tai jos jollain radalla edellytetään esimerkiksi vaipattomien luotien käyttöä, tämä voi tuoda omat mutkansa matkaan. Tähänkin onneksi on myynnissä "copper coated", eli pinnoitettu luoti, jota saa normaaliin hintaan melkein joka kaupasta. Ja yleensä edullisemmat tätä onkin. Mutta yritäpä tätä sitten vääntää sen ampumaradan hallitsijan kanssa, joista jopa yksi tulkitsi muovipinnoitetun/maalatun luodin vaipalliseksi. Mikä ei omaan tajuntaan mahtunut mitenkään, vaikka hänelle yritettiin vääntää sanakirjan kanssa englannista suomeksi, miten FMJ ja Coated eroavat toisistaan. "Muovi" oli näissä luodeissa siis rihlojen lyijyyntymisen estämiseksi. Ja luodit merkkiä Ares. Mutta ei. Tyhjin käsin kotiin, koska luoti ei ollut lyijyä, vaan pinnoitettu. Osa luotien valajista pinnoittaa luodit pulverimaalilla. Olisi tehnyt mieli kyllä kysyä vielä, että onkos sitten maalattu luoti myös kielletty, mutta turhapa tuota on enää väittää jos toisella on järkkymätön mielipide. Tästä onkin tarkoitus kirjoittaa oma tarinansa, mallia kaliberi, kunhan sen vaan aikaiseksi saa.

Hiplatut aseet ja niiden panokset

Esimerkkinä 2 voisi mainita aseiden osat. Osa aseista on tehdaskutoisina juuri niin hyviä kuin valmistaja ne on ajatellut. Yleensä konsepti toimii ja sitä voisi verrata niihin vanhoihin valkoisiin työrukkasiin mustilla nappuloilla. Missäänhän ne ei oikein hyvä ollut, eikä ole edelleenkään, mutta niitä myytiin ennen melkein joka hommaan. Yleensä ne oikeasti hommaa niillä tehneet laastaroivat rakkoja ja ihmettelivät hanskoista kadonneita pilkkuja. Mutta ne rukkaset ajoivat asiansa, siis rukkasina, vaikka niistä ei työn tekemiseen ollutkaan. 

Esimerkiksi glockin rekyylijousi on perus 8g tehdaspaukkua ammuttaessa "ihan hyvä". Osa on vaihtanu sen hieman jäykemmäksi, osa taas hieman löysemmäksi- Osa hakee tuntumaa laukaisuun, osa taas aseen käytökseen. Jäykemmällä jousella käy helposti niin, että esimerkiksi halpapanoksen maineessa oleva 7.5g luotinen MaxTech, jota XXL tykkäsi kaupata, ei enää jaksa luistia työntää riittävän taakse, eikä hylsy välttämättä poistu aseesta. Tämän saman ilmiön saa aikaa ihan jo pakkasessa, missä edes vakioase ei toimi sitten ollenkaan.

Esimerkki Glock häiriöstä, hylsy ei poistu ja uusi ei pesity

Toki asehäiriöiden kirjo voi olla heikoilla patruunoilla niinkin kirjava, että syy ei välttämättä heti selviä ja saatetaan tarpoa suossa jonkin aikaa, ennen kuin se oikea syy löytyy. Mutta yleensä se häiriö on syöttöhäiriö. Toki sellainenkin on nähty, että hylsy poistuu, mutta uutta ei pesity. Äkkiseltään kuulostaa lipashäiriöltä, mutta ei välttämättä ole sitäkään. Mutta tästä päästäänkin siihen, että mitä paremmin oman työkalunsa tuntee, sitä paremmin pääsemme siihen häiriöön ja sen aiheuttajaan kiinni. Ja juuri  asehäiriöiden syitä pohtimalla saadaan usein se huonostikin toimiva laitos toimimaan. 

Esimerkki Glock 9mm häiriöstä. Uusi patruuna pesittyy, mutta luisti ei sulkeudu

Yllä oleva esimerkki pesittymättömästä patruunasta juonsi juurensa ulosheittäjän ongelmiin. Kynnen vaihdolla ase alkoi pelaamaan. Tai ainakin näyttäisi pelaavan.

Asehäiriöiden tunnistus ei aina ole helppoa. Ja yleensä jälleenlataajana törmääkin kysymykseen "toimiikos se tehdas paukuilla?". Tästä syystä minulla on kaapissa useampi rasia juuri tehdaspaukkua, mutta jos ase tekee ongelmaa harvakseltaan, nekin loppuvat vikaa etsiessä joskus kesken. 

Joskin kokemus on näyttänyt, että jos ongelmat alkavat yleensä hiljalleen ja alkavat vaivaamaan suorastaan logaritmisella tasolla, yleensä syy on aseeseen eksyneestä roskasta tai muusta roinasta. Tai sitten esim 22lr tapauksessa lippaista, joista lippaan huulet (joissain aseissa) tykkäävät taittua ylöspäin hiljalleen. 

Hyvänä esimerkkinä osa halpaluodeista (tehdasladattuja :-)  tykkäsi jättää messinkijäystettä (ilmeisesti olivat jotenkin sillä pinnoitettu? Älä kysy, ei ole tämä mysteeri selvinnyt)  aseen sisuksiin todella runsaita määriä. Näillä pelkät harjoituket (500lk) ja kilpailut (~200lk) olivat liikaa ilman puhdistusta ja kilpailuissa iskuripiikin kanava olikin täynnä tätä höystettä. Tällöin piikki ei enää yltänyt nallia sytyttämään ja homma loppui kuin seinään. Onneksi en suorita hampaat irvessä ja voin suhtautua näihin hymyssä mielin. Ja loppuunsa oppi onkin ollut kultaa arvokkaampaa, mitä ei voi ostaa kaupasta.

Niin..?

Voimme siis vaikuttaa tuohon työrukkas yhtälöön vaihtelemalla aseen osia ja tekemällä lataukseltaan hieman miedompia patruunoita. Tai tiukempia. Moni perustelee miedommat lataukset rekyylillä, mutta näissä kuuleepa myös € sanan mainittavan. Tämä ominaisuuksien hakeminen on niin pohjaton suo, mihin en itse haluaisi lähteä. Tykkään enemmän KIS -periaatteesta (Keep It Simple) ja asetan tavoitteeni LUOTETTAVAAN ja TOIMIVAAN patruunaan. Mutta jotta voi ymmärtää, pitää astua joskus myös vieraalle maaperälle. Sieltä voinee sitten hieman ottaa oppia ja onhan se osa tätä harrastusta, koska voimme, koska pystymme. Tästä syystä, itse tykkään hieman tiukemmasta harjoituspatruunasta, kisapaukut tuntuvat sitten kivan pehmeiltä :) Kuten eräs sähkökäyttöjen professori(vai tohtori?) taannoin luennolla sanoi, jos ajamme sähkökäyttöjä aina nimellisnopeudella tai käytämme laitteita vain käynnistykseen, olemme tehneet jotain väärin.

Patruunoiden ominaisuuksien hakemisessa esimerkiksi 308win tai 7.62x39 ovat oikein hyviä esimerkejä kivääripuolelta niin säästöpotentiaalistaan, kuin laadun vaihtelusta. Toki 7.62x39 on menettänyt 223Rem petruunan myötä reserviläisten lajeissa merkitystään. Mutta edelleen kuulee monen hiovan omat kisapatruunansa, myös 223rem patruunoissa. Eikä tuo Herra Laukia Vihtavuoren sivujen mainosteksteissäkään varmaan muutaman ladatun patruunan johdosta ole. Patruunoiden reseptit ovat joillakin ampujilla tarkoin varjeltuja salaisuuksia, mutta moni muistaa miten se oman äidin tai mummon tekemä kakku oli se maukkain, eivätkä muiden samalla reseptillä tekemät kakut maistuneet ollenkaan yhtä hyviltä. 

Jos tätä kakku teoriaa lähtee purkamaan osiin, niin siinä voi olla syynä se tuntuma (koska ei oma äiti/mummo), mutta myös käyteyt työkalut. Jos esimerkiksi se pullan tuoksuinen mummo on sitä reseptiään niillä samoilla desin mitoilla hionut viimeiset 20 vuotta, hän luultavasti vetää sen tuntumalla, ei mittaa aineksia grammalleen. Jos taikina on löysää, sitä saatetaan vahvistaa jauhoilla. Tai vastaavasti löysentää nesteellä. Toinen henkilö yleensä noudattaa reseptiä taas tarkelleen, mutta koska hänellä ei ole samaa mittaa käytössä, eikä näppituntumaa taikinan paksuudesta, voikin määrä vaihdella ja tulos on eri.

 Jos jollekin ei vielä ole auennut miten mitoissa voi mukamas olla eroja, niin väännetään tämäkin nyt esimerkin kautta, sillä tämä on esimerkiksi kokki ohjelmia seuratessa itse asiassa mielenkiintoinen huomio. Jos ohjeessa lukee 1tl, miten sinä mittaat sen 1tl? Otatko pöytälaatikosta teelusikan, vai leivinmitan, jossa tasamitallinen on 1tl? Jaksatko sinä tasata jokaisen 1tl mitalisen tasalle, puristatko sen mitan täyteen vai hyväksytkö että mitta on reunoilta vajaa mutta keskeltä kokeammalla? Vai rouhaisetko varmuuden vuoksi pohjamutia myöten ja otat sen mitan kukkurilleen? Juuri näistä syntyvät ne pienet erot.

Myös uuneissa on eroa, käytettäköön tästä nyt sitten synonyymia "pesä". Pesät ovat erilaiset ja erilainen pesä taas vaikuttaa panoksen ominaisuuksiin hyvinkin paljon. Tämän takia osa patruunoista toimii toisessa aseessa paremmin kuin toiset, koska niissä on mitoituksessa eroja. Kuten eri valmistajien pesissäkin. Mielenkiintoisena yhtälönä on myös patruunan lämpenemä. Pakkasessa ammuttaessa ne nopeat laukaukset eivät kerkeä pesässä lämpenemään. Jos ase on "kuuma" ja patruuna kerkeää hautua pesässä jonkin aikaa, patruuna lämpenee aavistuksen ja tämä on herkillä mittalaitteilla nähtävissä mielenkiintoisena nousuna luotien lähtönopeuksissa. Jos siis ammutaan kymmeniä laukauksia putkeen ja laukausten välillä on pitkiä aikoja. Vaikutus on hyvin marginaalinen, mutta joskus tätä tuli ihmeteltyä tuloksia tulkittaessa.

Minulla on tätä kirjoittaessa kaapissa S&B ja Geco merkkisiä patruunoita 7.62x39 kaliberisena ja molemmissa jo yhden pakkauksen sisällä olevien patruunoiden kokonaispituus (OAL, OverAllLenght) vaihtelee jonkin verran. 0.2mm ei ole mitenkään tavaton. Eräässä tsekkiläisessä 9mm halpapatruunassa kokonaispituus vaihteli todella paljon, ollen jo eräässä 50kpl pussissa luokkaa 0,46mm lyhyimmän ja pisimmän välillä. Juuri tästä vaihtelusta itse haluan eroon. Mutta 9mm patruunoissa valitettavasti myös eurot puhuvat allekirjoittaneella, kun sen menekki on ihan omaa luokkaansa. Etenkin kun lataan kahden henkilön patruunat ja molemmat ovat varsin aktiivisia harrastajia ja kilpailijoita.

Mainittakoon vielä näistä € merkkisistä numeroista, että tällä hetkellä ihan Suomesta saatavilla materiaaleilla on mahdollista saada painettua sen 9mm patruuna rasian hinta sinne noin 7.5e/50kpl tasoon (vielä koronan alkuaikoina), mutta tässä joutuu toki näkemään vaivaa sen eteen. 7.62x39 patruunalla kappalehinta painuu sinne 34 senttiin, jos onnistuu tarjouksesta luodit nappaamaan talteen. 308win tapauksessa hinta kappaleelta ei juuri tuosta muutu, toki 308 tapauksessa saatetaan haluta jo painavampaa luotia. Nämä on laskettu kerätyillä hylsyillä. 

Lähdetään tätä tästä purkamaan. Seuraavat tekstit tulevat satunnaisessa järjestyksessä koskemaan seuraavia aiheita (saattavat vielä muuttua, yritän muistaa linkittää tekstit näihin sitä mukaan kun niitä joskus saa rustattua):

Holkit, mitä käytetään ja mihinkin

Ruudin mittaus

Hylsyjen puhdistus ja mahdolliset vauriot

Sanastoa ja lyhenteitä

Itse patruunan valmistus

Patruunan kokonaispituus ja sen vaikutus

Hylsyjen ylipainemerkkien tulkinta

Ja mainittakoon vielä että en ota vastuuta jos jotain onnistut itsellesi aiheuttamaan tekstien lukenisen jälkeen. Itse tehdyissä patruunoissa vastuussa on ihan lataaja itse. Jos erehdyt sen kakunkin leipaisemaan tuota mittayhtälöä miettiessäsi, kannat myös vatsavaivoista vastuusi. 

Reserviläisammuntojen taulut

Kun muutama vuosi sitten aloin käymään reserviläisten ammunnoissa, puhumattakaan että ampumaseuran ammunnoissa, sain pääni pyörälle kun osa puhuu puolustusvoimien taulusta nro xyz, osa taas kuvioammunnoista ja osa kouluosasta tai kouluammunnoista. 

Tätä palettia ei ainakaan helpottanut se että osassa ammunnoista käytettiin puolustusvoimien kivääritaulua pistooliammunnoissa.

Nyt tätä selventääkseni, niin itselleni kuin muillekin, otin muutaman kuvan yleisimmistä tauluista. Jos tekstissä on virheitä, kommentoikaa niin korjaillaan. Harva näitä muistaa ulkoa.

Puolustusvoimien 04 taulu on ikään kuin vihollisen siluetti - pää-vartalo. Tämä on monelle armeijan käyneelle se klassinen taulu, johon 9mm pistoolilla päästeltiin radalla.

Puolustusvoimien taulo 03 on se klassinen rynnäkkökivääri tauli, joka on siis valkoinen. Pisteosa alkaa 6:sta ja jatkuu mustana 9½ kohdalle. Keskusta napakympin ja 9½ välillä on valkea.

Koulutaulu (nykyisin "vakio") taas on valkoinen taulu, jossa on musta keskusta. Jos lonkalta heitän, niin musta osa on ruokalautasen kokoinen. Muistuttaa hyvin pitkälti perinteistä kivääri taulua, mutta materiaali on paljon ohuempi. Tosin eri valmistajilla näyttää olevan eri paksuiset materiaalit. Keskustan musta osa 7:sta napakymppiin.

Näistä tauluista täytyy sanoa että on toisaalta harmi että näistä ei kunnon yhteenvetoa löydy. Tai en ainakaan löytänyt. Joskus muistelisin pienessä reserviläisen oppaassa, joka ehkä kerran vuodessa tuli kymmenen vuotta sitten, olleen joskus uusista tauluista listan. Mutta tuo opas on kadonnut jo aika päiviä sitten. Yleensä taulu on kuitenkin selvästi mainittu lajisäännöissä, joten niitä siis lukemaan. Tästä tiedosta on hyötyä, jos teet kohdistusta etukäteen esimerkiksi kiväärille.

Kuviotaulu, tai kuvioammunta on kääntyvät. 3 sekuntia näkyvillä ja seitsemän piilossa. Tämän tunnistaa kympin molemmilla puolilla olevista kahdesta vaakasuuntaisesta viivasta. Taulu on valkoisella taustalla, piste osa on mustalla. + valkoiset viivat. Käytetäänpä tästä myös nimitystä olympiapistooli taulu, mikä on SAL:n puolella se yleisin nimitys. Taulu on käytössä myös ns pika osiossa, jossa ammutaan 5 laukausta ensim 10, sitten 8 ja lopuksi 6 sekuntia näkyvissä oleviin tauluihin.

Päivittelen kuvia tauluista sitä myöten kun niitä taas lisää kertyy. Osa kuvista oli kadonnut, ilmeisesti Googlen kuvapalvelu muutosten johdosta.

Oheistoimintaa talvella kun radat ovat kiinni

Talvella tulee joskus miettineensä korvaavaa toimintaa haulikkoammunnan kaveriksi. Pienemmät radat ovat kiinni talvisin. Ja allekirjoittanutkin joutui luovuttamaan oman avaimensa pois koska joku virallisista valvojista oli hukannut omansa. Noh, tämähän on vaan hidaste. Ja tämä vuosi (2016)  oli muutenkin aika monesta syytä haastava tämän harrastuksen osalta.

Keväällä (2016) treenasi aika kovasti hirvenjuoksuun. Tarkoituksena oli vetää ammunnassa ja juoksussa hyvät pisteet. Mutta miten kävikään. Sain juoksukunnon siihen pisteeseen että 10 km sujui ajassa 45 minuuttia, keskinopeuden ollessa siis 13km/h paremmalla puolella. Jostakin tuli sitten kipinä osallistua Kuopio maratonille ja siitä valitsin sen puolikkaan. Eli 21km. Tätä sitten keväällä harjoittelemaan ja samalla pienoiskiväärillä harjoitelleet ja pellolla olevaa hirveätä arvioiden. Mutta kun juoksematta piteni 15 km asti ja lähdin tästä pidentämään kohti 21 km tavoitetta (hirvenjuoksuun olivat totta kai seuraavalla viikolla ja maratonin matkaa kuiten enemmän), kuului polvesta naksahdus ja jokainen askel tuntui yhä kipeämmältä ja kipeämmältä.

Tätä vammaa sitten selvittelemään että mikä tuli. Lääkäri epäili jo kierukkaa. Mutta sitten työterveyden kautta selvisi että kyseessä on juoksijan polvi ja naksahdus oli jänne, joka päätti kiristyä ja vaihtaa paikkaansa luun kulman puolelta toiselle jokaisella askeleella.

Tätä yritin venytellä pitkän aikaa ja jouduin antamaan periksi. Polvi ei kestänyt juosta edes 10 km/h vauhtia 5km matkaa. Jouduin lopettamaan kivun edessä. Niin hirvenjuoksut ja Kuopion maratonit jäivät sitten juoksematta. Ja tätä polvivamma parantelin aina talven 2016/2017.

Autotallissa on kuitenkin hyvä  ollut ammuskella ilmapistoolilla. Ja sillä onkin laukauksia kertynyt lähemmäksi tuhat talven aikana, edellisenä talvena ylikin. Tämä on reserviläisammuntoihin hyvää harjotusta (oma mielipide), vaikka se saattaa jonkun mielestä vähän lelumaiselta puuhata tuntua.

Minulla on edullinen Benjamin merkkinen ja taittuva piippuinen ilmapistooli. Joka ei missään nimessä ole tarkka. Mutta kasan saa silläkin aikaiseksi. Ja näkyypä tuo harjoittelu tuottaneen todella tulostakin :) Oikealla pienoispistoolilla 25m matkalta syntyy mukavaa kasaa. Vaikka ei näillä mitään SM kilpailuja voiteta. Eikä edes PM kisoja. Totta puhuen ei edes seuran omia kisoja. Mutta pitää aina ajatella positiivisesti: Olen aloittanut myös pistooli harrastuksen uudelleen, paljon on muuttunut. Ja hyvän ampujan pitää harjoitella vuosia ja vuosia ollakseen hyvä ampuja. Ja harjoitella lisää pysyäkseen sellaisena.

Oheiset kuvat ovat allekirjoittaneen tyylinäyte kun käytettävissä on sisäampumarata. Pistooli oli merkkiä Walther, patruunana .22lr. Omaa pistoolia minulla ei ole, enkä sellaisen hankkimista oikein voi suositella kenellekkään, jos tarkoituksena ei ole sitten alkaa kiertämään kilpailuita ihan urakalla. Hankintahinta on kohtuu arvokas, vaikka hinta näillä säilyykin vuodesta toiseen. Mutta sitten totta kai vaakakupissa painaa se toinen puoli, kun ainakin omalla ampumaseuralla on se ongelma että vaikka siellä radalla olisi hyvissä ajoin, siellä on monta muutakin jonottamassa sille seuran pistoolille ja olipa tuossa viime talvena parikin iltaa että en yksinkertaisesti vain päässyt ampumaan, vaikka siellä lähemmäksi kolme tuntia tuloksia kirjasin ylös. Tämän jälkeen ammunnasta vastaavat joutuivat lähtemään ja allekirjoittanut keräsi kamppeensa ja suunnisti leuka rintaa vasten kotiin. Näin ollen omalla pistoolilla voisi käydä siis huoleti radalla. Ja pääsisi ainakin ampumaan. Ja vielä selvennöksenä että seuralla on useampi pienoispistooli, joksi .22lr:ää katsutaan, mutta ne ovat ajoittain seuran aktiivien mukana kilpailuissa (joissa luvan omistava konkari toimii valvojana ja on mukana). Ja minun käyntieni aikaan yksi näistä aseista oli vielä rikki, eli oltiin niin sanotusti vajaalla kalustolla liikkeellä. Ja seurallakaan ei rahaa tämän aseen kunnostukseen sillä hetkellä ollut.

Ampumatyyli minulla on ampumaurheluliiton mallin mukainen, eli yhdellä kädellä mennään. Reserviläisammunnoissa ammuttaan kahdella kädellä. Ja täytyy kyllä myöntää että tuota yhden käden ammuntaa ei huonolla olkapäällä ammu muuten montaa kierrosta. Sen verran se kevytkin pistooli alkaa painamaan pidemmän päälle. Ja tästä päästään taas aasin sillan kautta siihen kuntoiluun. Eli harjoitusta harjoitusta.

Mutta kuten aikaisemmin sanoin, ilmapistooli on aivan verraton tähän harjoitteluun. Ja jos en olisi tuota tuhatta laukausta ilmapistoolilla harjoitellut, ei minulla olisi mitään mahdollisuuksia tuommoisia kasoja saada aikaiseksi. Ei edes kahdella kädellä.

Patruunoista voisin sen verran tässä vielä sanoa että niitäkin on monenlaisia (Savolainen vastaus?). Ja jos ei omista .22lr kaliberille kantolupaa, ei niitä tietenkään saa hankittua. Vaikka ampuma-aselaki antaakin mahdollisuuden kantaa ja säilyttää haulikkoluvalla pienoiskivääriä ja tarvittavaa määrää patruunoita. Mutta monelta radalta voi ostaa patruunoita, mutta niitä ei tietenkään luovuteta ammunnan jälkeen, jos tuota tuota kantolupaa ei ole. Ja se pitää olla mukana, jos sellainen on. Kuljetitpa tai ostitpa patruunoita, niin aina mukana. Mutta näitä patruuna asioita kannattaa kysellä paikalliselta kerholta, jos mielii käsiaseita päästä kokeilemaan. Ja reserviläisten ammunnoissa pääsee myös järeämmällä 9mm pistoolilla ampumaan, mutta se on jo sellainen peli että siinä pitää olla eurojakin radalla mukana (patruunat 20 senttiä tai yli kappaleelta) ja kun sitä kerran saa kokeilla, siitä ei hevillä luovu. Kuvia minulla ei tähän hätään omista tuloksista ollut, mutta keskiarvona 8 oli osumatarkkuus kun viimeksi maaliskuussa 2017 tällaista kävin kokeilemassa.

Mutta patruunoissa se kallein ei ole se ehdoton. Ja ainakin minun ampumataidoillani ne kuparin väriset ja euron kappale maksavat patruunat (.22LR) ovat silkkaa rahan haaskauska. Ja tämän takia käytänkin nykyisin SK ja Winchester merkkisiä patruunoita. SK eli entisiä Lapuan Range nimellä myytäviä. Ne ovat subsonic eli alle äänennopeutta lentäviä patruunoita ja soveltuvat niin pistooli kuin pienoiskivääri ammuntaan. Ja eivät muodosta savuakaan hirveästi, jota sisäradalla arvostetaan. Ja oikeastaan ainoa miinus näissä patruunoissa on se että ne tulevat 500 kpl sylinterissä (SK), eli 50 kpl paketeissa nämä eivät ole. Mutta olen pakannut patruunat irtorasioihin. Tämä on myös kikka harhauttaa muita ampujia luulemaan että käyttää jotakin muuta merkkiä ;) Kilpailuissa patruunat kuitenkin pitäisi olla valmistajan laatikossa ettei joudu selittelemään. Kerhon kisoissa tätä tuskin tapahtuu mutta jo piirikunnallisissa on kuuleman mukaan ampujanlaseissa olevista silmälapuista tehty protesteja kilpailun johtajille, eli tarkkana saa olla ja sääntöjä pitää lukea että ei joudu altavastaavan rooliin. Itse kun työni puolesta joudun standarderja ja lakikirjoja lukemaan viikottain niin säännöt eivät niin tuskaa tuota, mutta jos sanamuotoihin ei kiinnitä huomiota niin niiden kanssa on valitettavasti nopeasti ymmällään. Ja joskus mainittu "jos sitä ei ole kielletty niin se on sallittu" -toteumaa ei kannata orjallisesti totella, aina se ei ole näinkään yksinkertaista.

Mainittakoon vielä että jos seuran pistoolilla on tarkoitus ampua niin kysy ampuma-asevastaavalta mitkä patruunat seuran aseeseen kelpuutetaan. Tietenkin jos pystyt radalta niitä hankkimaan niin siellä myydään vain passeleita patruunoita. Jotkut neropatit laittavat tämänkin välineurheiluksi ja ajattelevat tehokkaan olevan parempi, mutta koska pistoolissa on lyhyt piippu, se iskee vain lukon reilummin taakse ja aiheuttaa voimakkaamman rekyylin. Ja näin seuraava laukaus itse asiassa vain vaikeutuu kun ase jää luonnostaan ranteen varassa pystyliikkeen lisäksi vispaamaan sivuttain. Ja vastaavasti pienoiskiväärillä tehokkaampi patruuna vie eritavalla. Ja jos kohdistat pienoiskivääriä eri merkkisillä patruunoilla, huomaat hyvin nopeasti että tauluun tulee itse asiassa kaksi kasaa. No, aina tämä ero ei ole niin dramaattinen, mutta eron huomaa. Ja tästä syystä jotkut melkeinpä ammatikseen ampuvat tekevät patruunat itse (.32 ja isommat) eliminoidakseen vaihtelut erien välillä. Ja eräskin tuntemani henkilö näin tekee ja joskus tätä hänen raviaan kotipanostamon ja virallisen ampumaradan välillä seuranneena voin sanoa että siinä vaiheessa kun halutaan ne viimeisetkin pisteet kotiin, se kannattaa. Mutta sitten kun keliolosuhteet vaihtuvat tuuliseksi ja ollaan ulkona, tuleekin peliin se kelin lukemisen taito. Ja tuuri. Eräskin herra harjoituksissa kokeili kompensoida kääntyviin tauluihin ammuttaessa tuulta (rynnäkkökiväärillä) ja harjoituksissa hän onnistui aivan törkeän hyvin. Olisi voittanut kilpailut leikiten, jos olisi ammuttu suoraan kilpasarja. Mutta sitten kun otettiin leikkimielinen kilpasarja, olivat laukaukset pitkin ja poikin taulua. Mutta ne jotka osaa, antaa mennä. Nostan hattua.

Tätä tekstiä on kirjoiteltu uusi haulikon perä sylissä. Tarkoituksena oli vedellä kuviosahalla perää pienemmäksi ja alkaa valmistelemaan viimeiset liimaukset paikoilleen. Mutta valitettavasti vedenkestävä liima on näköjään jäätynyt ja ainesosat ovat erottuneet. Näin ollen liimaamista joutuu lykkäämään tuonnemmaksi.

 

Kylmäharjoittelua ja nostoja

Kylmäharjoittelu - paras tapa päästä sinuksi aseen kanssa

Tämä vuosi on jo pitkällä ja moni haulikkorata on jo avannut ovensa. Tätä silmällä pitäen kaivelin uskollisen Tikkani taas kaapista ja työntelin säilytysöljyt pois piipusta ja laitoin uudet sisälle. Tässä samalla ruuvasin vanhan ja alkuperäisen perän paikoikoilleen, autotalli on sen verran täynnä muuttotavaraa että en uskalla naisvihan nimissä siellä alkaa pölyävää puuta ihan heti työstämään.

Tässä vaiheessa on hyvä palauttaa taas mieleen että yksi haulikkoammunnan tärkeimmistä kulmakivistä on oikeaoppinen nosto. Jos nosto ei onnistu, ei tule onnistumaan laukauskaan. Tämän takia ampujan ja aseen pitäisi olla yhtä, kuten miekan ja samurain japanilaisissa tarinoissa.

Jos ajatellaan tornista lähtevää kiekkoa, monesti suuntima otetaan luukulle päin. Piippu on luukun suuta kohti, mutta piippu ei saa olla liian korkealla, mutta ei liian matalallakaan. Periaatteessa ideaalisin nosto olisi, missä piipun päässä oleva jyvä kulkisi mieleen piirtynyttä tähtäysviivaa pitkin, josta sitten lähdettäisiin sitä haluttua ennakkoa hakemaan ja samalla nostettaisiin ase olkapäälle. Tämä on tässä vaiheessa taas helppo sanoa, mutta vasta-alkajalle ja harjoittelevalle tulemalle mestarin alulle se ei ole itsestään selvyys.

Jos autotallin seinässä on tilaa, sinne voisi tieten vetää mustat teipit, joita pitkin kylmäharjoitusta voisi tehdä.  Tämä olisi itse asiassa sikäli aivan loistava ajatus myös oikeille ampumaradoille, jos katsotaan kiekkoa takaviistosta tai sivusta, piste ei itse asiassa kiekon edessä muutu. Ja tämän takia tämä ehkä jopa auttaisi radalle saapuvia aloittelijoita hahmottamaan paremmin missä kohdassa se ideaalinen ennakko on.

Edellisessä paikassa asuessani ja radalla useamman kerran viikossa vieraillessani otin jonkin kerran aksi ongenvapaa mukaan. Nämä sai juntattua vanhoilla aitatolpilla maahan pystyyn, josta sitten yritin mieltää tähtäyspistettä (tennispallo vavan päässä) kiekkoon (vapa jonka päähän oli teipattu savikiekko). Ja tämä auttoi ennakon hahmottamisessa. Mutta tässä itse asiassa kun aloin vanhoja kirjoituksiani selaamaan, en tätä kirjoitusta mistään löytänyt. Eli lienee syytä tehdä siis uusi. Niin hyvin kun siihen silloin ne paikkakohtaiset ennakot ja kuvat yritinkin piirtää.

Tiedättekö, tämmöinen harmittaa aina. Ja kun sen tekstin eteen niin paljon vielä aikaa käytin. Mutta yrittäkää ymmärtää, ei tämä aina helppoa ole. Etenkin kun olen taas lähdössä kuukaudeksi ulkomaan komennukselle.

Viimeisiä kerroksia viedään

Tervehdys jälleen.

Peräprojekti hyppäsi jälleen seuraaville urille. Seuraavaksi olisi luvassa lukituspultin kolon ( uran, miksi sitä nyt haluamiaan kutsua) jyrsiminen. Tämän jälkeen perään laminoidaan viimeiset kerrokset ja leikataan perä tärkeään muotoon.

Minulla ei ole itsellä yläjyrsintä joten joudun joko naputtelemaan taltalla, hiomaan dremelillä tai soveltamaan jotakin.

Kuten kuvasta näkyy, käyryyttää on tullut jonkin verran. Ja tähän hengenvetoon täytyy heti todeta että jos joku muu alkaa samaa projektia tekemään, osta näitä ruuvattavia liimapuristimia kahdeksan kappaletta. Noilla pikapuristimilla menee hermot ja tiukalle puristettaessa kun puristi vielä sattuu hajoamaan niin hyvä ettei sälöt (puristimesta) lentäneet silmään. Rikkoutunut puristin näkyy itse asiassa taustalla.

Toisekseen suuri määrä puristimesta auttaa puristamaan tasaisesti. Kun puristimesta lähtee lisäämään tärkeimmästä päästä, eli mihin lukkorunko tulee, pitää reunojen laminaatissa ja lukkorungon välissä olla suoria. Muuten väliin jää ilmaa ja liitos tulee halkeaman. Itse suoristina uudet vaneri höylällä. Ihan perinteinen vanhan ajan höylä. Lukkorungon osat olivat suoria. Olisiko sitä tehdessä ennakoinut (kerrankin) ja höylännyt valmiiksi.

Jos puristinten väliin jää liian iso rako, lähtee laminaatti kupruilemaan. Ja tämä tietää taas ilmaa väliin. Ja ongelmia. Eli paljon puristimesta. Ja hyvää liimaa. Jos aselain säätäjän olisi ollut masokisti, hän olisi laittanut harrastuneisuuden edellytykseksi että jokaisen tulee tehdä oma perä aseeseen. Mutta onneksi nyt selviää ratakäynneillä :)

Kunhan saan kolon aikaiseksi niin kerron millä sen tein ja miten onnistui. Muuten tässä tulee nyt taas pakollinen tauko hetkeksi. Mutta ajattelin teitä kiusata muunlaisia päivityksiä.

Perän mitoitus

Joskus mainitsin että Kaarlo Arosuo on kirjoittanut kirjan "Skeet & Trap", jossa perän mitoitusta on käyty kyseisten lajien osalta varsin tarkastikin läpi. Pääpiirteittäin ajatus on seuraavanlainen

Yllä olevassakuvassa on esitetty perän kannalta tärkeimmät mittapisteet. Kirja lähti liikkeelle siitä periteisestä eli liipaisinkaaresta kyynertaipeeseen mitoituksesta, josta muodostuu yllä olevaan kuvaan mitta a2.

Alla oleassa taulukossa a:lle on annettu kolme eri saraketta, 1, 2 ja 3. Nämä eivät suinkaan ole mittoja a1, a2 ja a3 vaan sarake 1 on lyhytsormisille, 2 normaali(?) ja 3 pitkäsormisille.

Mittojen a1 ja a3 valintaan ohjeistetaan seuraavasti : "Kun mitta a2 on lyhin matka liipaisimelta perälevyn keskelle, tulisi a1 olla 5mm pitempi ja a3 10mm pitempi".

Perälevyn kulmasta on lisäksi ohjeistettu että aseen tulisi olla tasapainossa siten, että perälevyn varassa seisoessaan ase kaatuu vain sivuille. Ja missään nimessä ei kärjen yli, eli etutuki suuntaan.

B-mitoituksesta on kerrottu että oikeat mitat löytyvät siten että piipun alkupäähän asetetaan esim abloy avain. Vielä tämän jälkeenkin tulisi etummainen jyvä olla näkyvillä. Karosuolla on myös hyvä pointti. Mitoitus taulukon mukaan on hankala, jos perä ei ole suora (c-mitta). Mutta mitta B saadaan silmästä solisluuhun mittaamalla.

Mitta C on hartioiden leveys siitä kohdasa johon perä tulisi. Mitataan siis puolelta toiselle.

Tässä pikainen otos Karosuon kirjasta. Kirjaa ei ole enää saatavilla muualta kuin kirjastoista. Ja osassa niistäkin ilmeisesti jo poistettujen listalla.

Karosuo olo myös maininnut että perän kaarevuuta voi korjata puuta poistamalla ja lisäämällä, eikä ole läheskään miin haitallinen kuin perän pudotus (B). Tässä yhdyn kyllä mielipiteeseen. Sivulle roiskivan haulikon kanssa oppii nopeasti ampumaam. Mutta korkeudessa voi tulla ongelmia. Allekirjoittaneella ongelmat ovat pääsääntöisesti C mitassa. Mutta B mittoja olisi syytä myös muuttaa. Pään joutuu alkuperäisellä perällä vääntämään hieman epäluontevaan asentoon. Ja tämä käy pidemmän päälle niskoihin.

Mutta. Siitäpä.

Palailen omaan peräprojektiin taas myöhemmin. Viimeksi liimattu vaneri meni, kuten arvasinkin, päin mäntyjä. Milläpä sen korjaat enää. Ei millää. Oikeastaan ainoa vaihtoehto katkaista uudelleen poikki ja hioa alkuperäiseen asetelmaansa. Ja tehdä se jigi tuota liimausta varten.

Mutta taas tuli todistettua että laminaatti on lujaa tavaraa. Ei tuota enää taivuteta. Katkeaa ennemmin.