Uusi perä haulikkoon

Kuten tuossa aikaisemmin mainitsinkin, on näissä kirjoituksissa pientä taukoa odotettavissa ja jutut jatkuvat ns peräpään jutuilla näin toistaiseksi.

Tässä olen tutustunut eri tekniikoihin tehdä uusi perä ja voin heti alkuun todeta, että tämä ei mahda olla ihan läpihuutojuttu. Suomessa on toki asepuuseppiä ja erikoisliikkeitä, jotka näitä mittaperiä tekevät, mutta aina täytyy olla sen verran vastarannan kiiski, että kokeilee jotakin tehdä myös itse - ihan pelkästä mielenkiinnosta! :)

Perähän olisi mahdollista tehdä oikeasta puutavarasta, mahdollisesti komposiitista tai lasikuidusta sekä laminoimalla. Ammattilaiset tekevät puutavarasta, hifistelijät komposiitista ja tämmöinen amatööri taipuu laminointiin, eli vaneriin.

Puulaaduissa on sen verran eroa, että havupuut itsessään ovat kohtuu pehmeää tavaraa, joten teen koevedoksen siitä ja lopullista alan työstämään koivuvanerista kun minulle itselleni selviää mitä oikeastaan olen hakemassa, vai olenko aivan hakoteillä.

Liimana tässä vaiheessa toimii tuttuakin tutumpi ERi keeper sekä Pattex Wood D3.

Liimoista sen verran, että ERi keepper on monelle tuttu ja kaiken lisäksi Suomalainen liima, jota käytettiin ainakin minun aikaan niin ala-asteen kuin yläasteen puutyötunneilla. Omakohtaiset kokemukset kuitenkin ovat osoittaneet, että jos puu kostuu, pehmenee liima uudelleen ja liimaus ratkeaa vedon alla. Mutta tähän ongelmaan vastaukseksi on tullut myöhemmin ERi keeper Plus, joka vastaa kysyntään "kosteiden tilojen" liimoista. Tämä Plus merkinnällä oleva liima kestää kosteutta. Mutta tätä en valitettavasti lähistöjen rautakaupoista löytänyt, joten päädyin ostamaan pullolliset Pattex Wood -liimaa, josta löytyi maininta kosteista tiloista.

Vanerin taivuttaminen on osoittautunut hyvin mielenkiintoiseksi tehtäväksi ja ei ole läheskään niin yksioikoista kuin olettaa voisi. 9 mm paksu vaneri pamahtelee ainakin minun tekniikallani kuivuessaan halki, joten lopullinen perä tehtänee siis 4 mm paksuisesta levystä.

Halkeamia taivutetussa vanerissa (9 mm seka/havuvaneri)

Käytettyjä liimoja, läjä puristimia sekä alkeellinen muotti. Lopullinen muotti tehdään muotoon leikatuista 2x4" lankusta, kunhan selviää mitä olen perältä hakemassa.

Miten levyä olen taivuttanut, niin haluttuun taivutuskohtaan kosteä pyyhe yön yli lämpimässä (~12 astetta) ja seuraavana päivänä sitten lämmittelen vaneria ( kosteana samalla pitäen ) suksivoideraudalla ja kuumailmapuhaltimella sinne 70...80 asteen hujakoille. Sitten vaan vaneri puristumaan muotoon ja annetaan jäähtyä. Ja tadaa, levynpala jää likimain haluttuun muotoon.

Näitä 9 mm paksuisia vanereitahan tässä perässä on viisi kappaletta päällekkäin.

Ja tästä jatkuu taas sitten kunhan aletaan sovittamaan lukkorunkoa perään ja antamaan perälle muotoja.

Haulikon sisältä

Ammunta on arkikiireiden vuoksi ollut tovin tauolla. Mutta tauon aikana on tapahtunut kaikenlaista muutakin tekniikan rintamalla.

Aloin veistelemään haulikkoon uutta perää vanerista kun totesin nykyisen perän säätöjen loppuvan auttamattomasti kesken. Lukuisat ratakäynnit ja "keskeytetyt laukaukset" (eli laukaukset, joissa lopetan swingin kesken ja tarkistan aseen asennon) ovat osoittaneet, että perä ei vain yksinkertaisesti asetu aivan kuten pitäisi. Se sopii loistavasti poskeen, mutta saadakseni tähtäinkuvan kohdilleen, pitäisi minun lisätä tukkiin yläpuolelle puuta ja vastaavasti tukin vasemmasta yläkulmasta sitä poistaa. Hieman ristiriitainen veto. Ja koska en halua tuhota alkuperäistä tukkia, jäi minulle ainoastaan uuden tukin hommaaminen mieleiseksi vaihtoehdoksi.

Tukki on lukkorungossa kiinni pultilla, joka aukeaa 5mm kuusiokolo avaimella. Sovite on tiukka ja irroittaminen vaati pienen väännön ja nykäisyn.

Irroittamisen jälkeen oli havaittavissa miten **akainen koneisto on. Tämä tuli itselle totaalisena järkytyksenä, sillä aseella ei ole edellisen asesepän suorittaman huollon jälkeen ammuttu kuin noin parituhatta laukausta. Tämä asehan puhkaisee useimmat sillä ammutut nallit iskurilla ja savukaasut purkautuvat suoraan aseen sisuksiin, mutta tästä ei ole tullut koskaan tilattua huoltotyötä sepältä. Muutama tuhat laukausta lisää ja toimintahäiriö olisi 100% varma. Nokeutuneet kohdat merkitty nuolilla.

Runsaasti palojäänteitä Tikka 512 haulikon koneistossa

Kun taitoin aseen vireeseen, selvisi lian määrä entisestään. Myös iskurit ovat vasaroiden lisäksi peittyneet paksuun nokeen ja osien liike oli hangannut paikoitellen selkeät urat noen läpi. Tässä on esimerkki aseesta, joka pitäisi käyttää uudelleen asesepällä säädettävänä. Tämä tulee itsellä ajankohtaiseksi kunhan olen tehnyt uuden perän ja talven myötä ampuminen jää tauolle.

Viritetty koneisto (Tikka 512)

Tästä jatkuu luultavimmin peräpään jutuilla.. :) Kunhan liima kerkeää kuivumaan ja saan kuvia otettua.. Vanerin taivuttaminen muotoonsa ei ollutkaan niin helppoa kuin muistelin.

Savikiekko ja savikiekon heitin

Savikiekko ja sen rakenne

 Olen monesti sivunnut savikiekkoja näissä teksteissä ja ajattelin näyttää tämmöisen lähempää niille lukijoille, jotka eivät syystä tai toisesta tämmöistä ole päässeet pitämään käsissä. Esimerkiksi isoilla radoilla maalialueelle ei ole mitään asiaa ja kiekot ovat visusti vain rataa huoltavien henkilöiden takana (mitä nyt ampumakouluttajat näitä käyttävät toisinaan demo välineinä niissäkin). Mainittakoon, että kiekko painaa aika tarkalleen 105 grammaa ja halkaisija on 110 mm. Eli tutummin 11 cm.

Savikiekko itsessäänhän tulee vastaan monissa eri muodoissa ja Sportingissa taitaa olla peräti kymmenen eri käyttötarkoitukseen suunniteltua kiekkoa. Teknikot ja insinöörit ovat lisäksi suunnitelleet aimo liudan laitteita, joilla kiekkoja voi nakata mitä mielenkiintoisempiin suuntiin. Niin maata pitkin vieriviä kuin lentäviä.

Olipa kiekon suunta mikä tahansa, karu tosiasia on, että kiekkoon kohdistuu uskomattoman paljon voimaa sen lyhyen eliniän aikana. Tarkoituksena toki, että kiekko ei rikkoudu pienestä tönäisystä, vaan vasta kun haulit tavoittavat sen.

Monesti omien ammunojen jäljiltä ehjäksi jääneitä kiekkoja kerätessäni olen todennut, että kiekossa on parhaillaan neljä aivan selvää haulin osumaa ja toisinaan jopa pieni pala helmasta on rikkoutunut. Mutta se ei ole riittänyt rikkomaan kiekkoa selkeästi. Eikä olisi auttanut, vaikka olisi ollut pölykiekkoja, finaalikiekkoja, mitä nimiä tällä pölyhirviöllä nyt onkaan.

Yksittäinen savikiekko (Super Star)

Savikiekon pohja (Super Star)

Kolme savikiekkoa kasassa (Super Star)

Kuten näistä kuvista voi nähdä, on yksittäinen savikiekko lähes tulkoon lautasen näköinen. Ja savikiekon lakipisteessä oleva kuppi tarjoaa mitä mahtavimman "kapselin" pölylle, jos sitä halutaan käyttää. Tämä lienee yksi yleisimmistä tavoista säilöä pöly kiekkoon ilman, että ulkoiset mitat muuttuvat. Pölykiekossa on useimmiten tämä lakipiste peitetty tarralla. Ja yllättäen näissä tarroissa tapaa monesti kiekon valmistajan nimen. Pöly itsessään on liitua/kalkkia, joka on värjätty sopivalla värillä.

Tämän päivän kiekkojen valmistusmateriaalista en ole enää varma, mutta jossakin välissä puhuttiin, että ne olisivat pääosin kalkkia ja pikeä. Sisuksistaan ne yleensä kuitenkin ovat mustia. Kuten yleensä myös linjastolta tullessaan.

Super Star pölykiekko

Automaattiheihin

Automaattiheitin on periaatteessa puoliautomaattinen kapistus. Laite siirtyy lepotilaan kiekon lähdettyä, josta moottori sen virittää. Eli laitos tarvitsee sähköä toimiakseen. Makasiini vetää näissä vehkeissä noin 250 kiekkoa, joillakin radoilla olen nähnyt noin 500 kiekon makasiineilla olevia laitteita. Aikoinaan kun olin itsekkin valvojana ammunnoissa, saatoin laittaa kiekkoja makasiinin ylikin, eikä häiriöitä esiintynyt. Mutta tähän on harvoin tarvetta. Lähinnä joissakin päivän kestävissä kilpailuissa, ja niissäkin käydään sarjojen välillä laitteita lataamassa.

Sellainen käytännön vihje, joka ei syystä tai toisesta tunnu läheskään kaikilla olevan tiedossa, niin kun lataatte tämmöiseen heittimeen kiekkoja suoraan paketista, ihan sama kenen valmistamia kiekkoja ne ovat, heilauttakaa ottamaanne pinoa sivuttain siten, että tunnette kiekkojen selkeästi irtoavan toisistaan. Tässä on valitettavan usein syy, miksi kiekot rikkoutuvat heittimessä. Ja yllättäen, jos alatte laskemaan syöttöhäiriötä ruutupaperille tyyliin "lähti, lähti, lähti, lähti, lähti, rikki, rikki, lähti, lähti,lähti, lähti, lähti, lähti, lähti, rikki, rikki, lähti, lähti........". Keksittekö mitä tapahtuu? Minulle ainakin tulee mieleen, että kahdessa peräkkäisessä makasiinin tornissa ovat kiekot jumiutuneet toisiinsa. Oli syynä sitten, että heitintornin luukku on ollut auki ja vettä on roiskunut kiekkoihin tai mikä tahansa, niin minä kävisin sarjojen välissä irroittamassa kiekot toisistaan.On toki mahdollista, että kiekkoja ei ole kuin se pari yhdessä, mutta eräänkin kerran kun olin radalla vuosia sitten, niin sama sekvenssi toistui ja silloin yksi torni oli täynnä jumiutuneita kiekkoja. Tällöin kiekko ei laskeudu heittimeen oikein vaan usein rikkoutuu jo pudotessaan heittovarren eteen. Ja tästä lentävät sirpaleet voivat paitsi aiheuttaa vaaraa tornissa oleville henkilöille (huom! siellä ei pitäisi siis olla, mutta..) ja jos muita kiekkoja on varastoitu lähistölle, saattavat sirpaleet lävistää pahvilaatikon ja rikkoa paketissa olevia.

Lisäksi sirpaleet saattavat jäädä lautaselle ja uuden kiekon laskeutuessa niiden päälle, rikkoutuu sekin lähdössä.

Tässä omia havaintoja. Ei siis pahalla taaskaan kenellekkään, eihän :)

Nasta -automaattiheitin vuodelta 70..80 (arvio)

Käsiheitin

Sitten lisäksi kaikille peltoammuskelijoille tuttu käsiheitin. Yksi parhaista malleista, joita itse tiedän. Tähän oli joskus myynnissä teline, josta saattoi siis laukaista tämän narusta vetämällä, mutta näitä telineitä en nähnyt kuin yhden vuoden ajan myynnissä. Olisiko ollut floppi, kuka tietää. Heitin maksaa hurjat 5 euroa, joskus jopa vähemmän, joskus enemmän. Mutta yleisesti noin vitosen luokkaa.

Mitä tuossa parina kertana kavereiden kanssa kokeiltiin ja tehtiin jäynää 1 ja 7 paikalla ampuvalle toiselle kaverille, niin pienellä harjaantumisella tällä saa kiekon lähtemään itse asiassa aikalailla samaa vauhtia kuin mitä Skeet heittimestä lähtee.

Ilme oli kieltämättä jonkun kerran hyvän näköinen, kun ampuja näkeekin (siis selän takaa) lähtevän kaksi kiekkoa. Toisella kerralla ko henkilö osasi tätä jo odottaa ja ampuikin molemmat :) Pisteet siitä hänelle.

Sellainen muistutus vielä, että kiekko painaa aika tarkalleen 105 grammaa ja heittimestä lähtiessään nopeutta on lähteistä vaihdellen 80...140 km/h luokkaa. Lentävä kiekko voi aiheuttaa todellista tuhoa, jos sen eteen joutuu. Tästä syystä etenkin B-tornilla (matala) ammuttaessa tornin edestä, tulee kiinnittää huomiota esim. puoliautomaatti/pummppuhaulikon heittämien hylsyjen poiminnassa, että kun heitin on päällä, jättäkää hylsyt. Jos heitin lähettää kiekon syystä tai toisesta, se lähtee ja lujaa. Ja ohimoon tullessan tikki tai kaksi ei varmasti riitä.

Kenties paras malli käsiheittimestä. Sopii sekä oikea, että vasenkätisille.

Tässäpä tämmöinen pieni läjäys tällä kertaa.

Päivän kovapanosammunnat

Tälle päivälle kävi tuuri ja sain kuin sainkin lainaan automaattiradan avaimet. Tästä innostuneena kohti rataa, 250 latinkia ja öljytty haulikko takakontissa.

125 laukausta myöhemmin...

Ensimmäisenä täytyy todeta, että kun ammuskelun päättymisestä on kulunut kaksi tuntia, ovat korvat suorastaan tulessa. Aivan hullunlainen kuumotus ja pulssi tuntuu kuin viimeistä päivää. Mistäs tämä olikaan varma merkki? Niskajumista? Aivan. Kuulosuojauksen pettämisestä.

Vaikka mielestäni minulla olivat kuulosuojaimet päässä, olisiko suojalasien sanka mahdollisesti raottanut suojainta niin, että ääni on päässyt "tunkeutumaan" kuppisuojaimen sisään.. Vaikka tätä en huomannu missään vaiheessa ammuntaa. Seuraavalla kerralla siis tuplasuojaus, eli korvatulpat taskusta korviin.

Radalla tuli tänään vettä paikoitellen kuin saavista kaataen. Etenkin ensimmäiset kaksi kierrosta tekniikan harjoittelua olivat suhteellisen vetiset. Seuraavat kaksi kierrosta alkoivat jo seljetä ja viidennellä satsilla pääsinkin ampumaan tätä virallista Skeettiä jo ilman irtopisaroita. Tuloksena säälittävät 10 rikkoutunutta kiekkoa. (=PALJON harjoitusta ja tekniikan opettelua)

Jalkojen asennosta

Kuten aikaisemmassa kirjoitelmassa olikin maininta jalkojen asennosta, suosittelevat jotkut kirjat jalkojen asennoksi tasaista haara-asentoa ja joku on jopa ilmoittanut, että 60% painosta etummaiselle jalalle kiitos. Tämä asento on kieltämättä hyvä, sitä ei käy kiistäminen. Ja käännökset ovat aivan eri luokkaa kuin aikaisemmin.

Kirjan mukainen asento, ampumasuunta siis kiekonpalan suuntaan.

Tästä asennosta lähdettiin. Tämäkin asento toimii, mutta siitä puuttuu jotakin. Etukenoa tulee otettua huomattavasti liikaa tässä asennossa.

Aseen tähtäystekniikasta

Monissa kirjasissa on esitetty kolme eri tekniikkaa. Eli eteennosto, swingi ja kolmannelle en edes suomalaista vastinetta löytänyt. Mutta näitä kahta ensimmäistä allekirjoittanut on kokeillut. Swingin idea on selvä, mutta kiekkoja en vaan saa rikki. Ne, mitkä rikkoutuvat, ovat totaalirikkoja, eli ei mikään sivuosuma. Mutta en vaan saa sitä toimimaan. Harjoituksen puutetta? En tiedä. Pitäisi leveä paperi laittaa ja kokeilla swingin kuviota siihen, niin josko se aukeaisi.

Eteennostoa olen harjoittanut hyvällä menestyksellä, mutta vasen silmä tuottaa päänvaivaa. Se sattuu olemaan se ns dominoiva ja tämä näkyy toiseen suuntaan rikkoutuvina kiekkoina, mutta toiseen suuntaan lentävät eivät säry, jos vasenta silmä ei sulje.

Jatkoa..

Tästä jatkuu seuraavalla viikolla. Paremmalla kuulosuojauksella ja tekniikan hionnalla. Ase onkin jo paksussa öljyssä, mutta tukkiöljyä en löytänyt. Sitä alkavat puupinnat huutamaan. Etenkin tämänpäiväisen sadepesun jäljiltä.

Tuossa isäntä antoi vinkin öljytyn aseen säilyttämisestä piippu alaspäin. Ei noki-lika-moska valu laukaisukoneistoon. Asekaapin pohjalla ollut paperi puhuu puolestaan, täynnä mustaa *askaa. (Anticorrol on kellertävää, melkein kirkasta pullosta otettuna). Eli vastedeskin säilytän aseeni piiput alaspäin. Tai irrallaan rungosta.

Edit: Tarkistettu tuloskortti uudelleen. 10 kiekkoa meni rikki.

Eroja panoksissa ja tekniikan hiomista

Kuluneen viikon aikana olen ihmetellyt joissakin haulikko-oppaissa olleita ohjeita jalkojen asennosta ampumapaikoilla. Tänään koin asiassa itse asiassa ensimmäisen "ahaa" elämyksen.

Oppaat neuvovat seisomaan haara-asennossa, jota olen ihmetellyt tovin. Minusta luonnollisempi asento muistuttaa asentoa, jossa ikään kuin vetäisi kevyesti köyttä. Eli paino minun tapauksessa vasemmalla jalalla ja jalkoterän ovat noin 45 asteen kulmassa toisiinsa nähden ja etukeno muistuttaa UKK:n kävelytyyliä.

Muun muassa Remingtonin opas neuvoo seisomaan haara-asennossa. Ja jos jos jalkojen väliin laitettaisiin viiva, osoittaisi viiva kohtaa, johon kiekko on tarkoitus ampua. Ja vasemman jalan kärki ja oikean jalan kanta olisivat tällä viivalla. Hetken seisoskelun ja nostoharjoitusten jälkeen totean, että ei juma, tämähän itse asiassa tuntuu suhteellisen luonnolliselta asennolta. Ja tätähän on pakko käydä kokeilemassa käsiheitin radalla.

Tähän ahaa-elämykseen liittyen totean, että asento on aivan loistava, eikä etukenoa tarvitse ottaa läheskään niin paljon. Lisäksi aseen nosto sujuu paljon paremmin.

Panoksista täytyy todeta, että se,mitä kokeilin kolmea eri lajia peräkkäin, niin näissä on eroa. S&B Gold metal, Gyttorp Lead Max ja Armusa Skeet. Jokainen tuntuu erilaiselta. Siinä missä S&B ja Gyttorp ovat minun tuntemusteni mukaan ns "pehmeitä" panoksia, eivätkä muodosta rekyyliä juurikaan ja käyvät muutenkin pehmeästi, niin Armusan panoksilla rekyyli tuntui huomattavasti suuremmalta ja potkusta saattoi päätellä mikä panos piipussa oli. Tämä siis kun sokkona otti taskusta sekapanoksia ja latasi molemmat piiput täyteen. Gyttorpin ja S&B:n välillä eroa ei pystynyt havaitsemaan, mutta Armusa erosi selkeästi kahdesta edellisestä.

50 panosta Armusaa myöhemmin, ei rekyyli enää häirinnyt. Jos muita panoksia olisi ollut vielä jäljellä, veikkaisin, että nämä olisi pystynyt erottamaan panosten joukosta. Rekyyliin sain tuossa sellaisen vihjeen kaverilta, joka oli kesän aikana tuttu näky radalla. Kuulema aseen perän sovitetta olisi hyvä parantaa. Tai oikeammin perälevyn kulmaa. Tällä kuulema voi vaikuttaa siihen, mihin suuntaan ase pyrkii laukauksen jälkeen. Muistaakseni ohje oli, että jos ase nousee ylöspäin, pitäisi tukin yläkulmaa pidentää ja jos ase pyrkii alaspäin, niin tulisi alakulmaa pidentää. Otanpa siis prikkoja ja meisselin mukaan seuraavalla kerralla ja kokeilen vielä hienosäätää perälevyä.

Nostoharjoittelun ja kahvakuulan pyörittely alkavat lisäksi näkymään aseen hallinnassa. Vasen käsi on huomattavasti vakaampi, vaikka en pisteistä nyt ampunutkaan. Yritän saada aikaa automaattiradalle ja kokeilla siellä käytännössä miten tekniikkaharjoitukset vaikuttavat. Lisäksi uusien panosten kuvio kiinnostaisi, vaikka sillä ei tällä tasolla merkitystä juuri olekkaan.

Edit: Perälevyn säädöstä vinkkiä kuultu

RHY:n talvitauko

Täällä suunnilla pienien ratojen ylläpitävänä elimenä toimivat paikalliset ampumayhdistykset ja riistanhoitoyhdistys. Näin metsästyskauden porteilla 14.8 olivat täällä viimeiset ammunnat tälle vuodelle. Tästä eteenpäin ampumassa käyminen vaikeutuu oleellisesti, kun julkisia vuoroja ei ole. Edelleen on selvityksessä, olisiko mahdollista käydä näiden "ammattilaisten" kanssa radalla harjoittelemassa. Suoraa kannanottoa en tähän saanut kun asiaa yritin kohteliaasti kysellä. Mutta kuulostellaan.

Sen sijaan noin sadan metrin päässä automaattiradasta on vanha "käsiheittimellä" varustettu heitinrata. Valitettavasti tästä radalta puuttuu toinen koppi, syystä tai toisesta. Syytä tähän arvoimme tänään radalla käydessämme, mutta ainakin B tornin kiekkojen harjoitteleminen onnistuu :) Kiekon lentokulma ja nopeus olivat kylläkin jotakin hieman koomista, mutta tässä vaiheessa harrastuksen alkua ei tätä voi ottaa niin vakavissaan. Ja toisekseen, jokainen rata on erilainen ja tuulen vaikutus kiekkoon pitäisi ottaa huomioon joka tapauksessa. Näin ollen vaappuva kiekko on toisaalta ihan jees.

Huomasin myös, että moni ammuksia myyvä yritys kauppaa panoksia poistohintaan. Alimmat vastaantulleet hinnat ovat olleet 39,90e 250 kpl laatikko. Tästä syystä en jäänyt aikailemaan, vaan täytin ihan suosiolla tilauslomakkeen kärkkäinen.com verkkokaupassa ja päätin kokeilla sellaista patruunaa kuin Armusa. Näitä on matkalla tänne suuntaan nyt kevyt 1 250 lasti, joilla pitäisi tämä syksy ja talvi selvitä. Tässä satsissa on myös 250 kpl trap käyttöön suunniteltuja ammuksia, eli näiden haulikoko on suurempi kuin skeet ammusten. Siinä missä skeet ammuksessa on 9, eli 2,0 mm, oli näissä trap ammuksissa 7,5, eli kutakuinkin 2,4mm. Katsotaan miten vaikuttaa.

Kiekkoja näkyy saavan sopivasti vähän kaupasta riippuen 200 kpl laatikon 20e hintaan. Käsiheitin vaan huutaa kaveria mukaan :/

Tämän viikon ammunnoissa muuten sarjat menivät tavalliseen tapaan. Siinä 15 rikotun kiekon molemmilla puolilla mennään.

Tekniikkaa aloin kehittämään vielä entisestään ja siinä missä olen nyt nostanut aseen kiekon eteen ja pyrkinyt pitämään ennakon tasaisena koko vedon ajan, yritin tänään käsiheitin radalla tätä perinteistä "swingiä", eli takaa ja kiekon ohi. Yllätyksekseni niissä swingeissä, joissa huomasin piipun sujahtavan oikealta korkeudelta kiekon kohdalla ohitse ja laukaus lähti noin kiekon kohdalla, kiekko rikkoutui täysin. Mutta vastaavasti ne kiekot, jotka jäivät ehjiksi, huomasin heti vedon jo alkaessa, että yli/ali menee. Mutta ei, lihas ei tottele, vaan pässi puristaa liipaisinta. Näin se vaan on ihmisluonne.

Mutta tästä on taas hyvä jatkaa harjoitusta :) Yritän muistaa purkaa kuvat kameralta ja liittää kuvia käsiheittimestä ja tästä käsiradasta.

PS. Muistakaahan kunnioittaa luontoa ja kerätä hylsyt radalta. Rata oli aika siivottomassa kunnossa ja yritin parhaani mukaan kerätä hylsyjä myös muiden puolesta, mutta niitä oli ja paljon hylsyastian vieressä, joten en kehdannut koko iltaa tähän käyttää. Toisella kerralla sitten lisää myös muiden hylsyjä. Siisteys on puoli ruokaa ja sillä pidämme nämä radat auki!

Edittiä: Syy toisen "tornin" puuttumiseen selvisi. Ennen on metsästyshaulikkoa ammuttu yhdestä tornista. Panoksia kierrokselle on mennyt luokkaa vajaa 10 kappaletta. Toinen torni on nähtävästi lisätty -80 luvun puolella metsästyshaulikkoon siinä, missä se on ollut arkipäivää Skeettiä ampuneiden parissa. Tässä siis syy, miksi tällä vanhalla radalla on vain yksi torni. Ja tämän tornin varusteena niin sanottu "puoliviritteinen" heitin. Eli heitin ottaa jousen lapaan muodostaman liike-energian talteen ja lapa virittyy tämän voimalla noin puoleen väliin. Tämän mahdollistaa kääntöpäässä oleva yksitielaakeri, eli laakeri, joka pyrii vain yhteen suuntaan. Tämä estää myös "väpättävän" liikkeen, joka tulisi vaimenamattoman heitinlavan heiluessa jousen vaikutuksesta puolelta toiselle. Puoliviritteisessä kiekon lähtö on ikään kuin yksi ainoa liike ja sillä sipuli.

Kuva tästä on jo kameralla, mutta piuha on hukassa. Tästä pahoittelut.

Edit 2: Tässä olisi kuvia.

Nykyaikanen, ns. alle satasen "ritsa".

Paikallisen ampumaradan "B-tornin" puoliviritteinen heitin.

 Moni paikallinen lukija saattaa tästä heittimestä saada "ahaa" -elämyksiä. Kyseessä on Itä-Suomalaisen ampumaradan käsiheitin. Vanha kuin mikä, mutta mihinpä se tekniikka vanhenisi. Rakenne on suorastaan törkeän tukeva ja mitä tuota kerkesi tuossa kokeilemaan parisataa kiekkoa, niin periaatteessa tuon kerkeää virittää ja laukaista tämän kolmen sekunnin "laukaisuikkunan" puitteissa, vaikka toinen pyytäisikin kiekon heti toisen perään :)

Käsiheitinten hinta on tänä päivänä luokkaa 80 euroa. Tuossa halvinta "itselataavaa" automaattiheitintä kyselin, niin hinta-arvio oli 580...800 euroa, riippuen mitä laitteelta haluaa. Makasiinia tämmöisessä itselataavassa ja akkukäyttöisessä vehkeessä on noin 50 kiekkoa.

Olkoos hyvät.

Sää ei ole aina armollinen - ja vesi on aseen suurin vihollinen

Ampumaradan säätä on vaikea ennustaa ja sen sai huomata jälleen joku viikko sitten tiistain ammunnan tiimoilta. Autossa istuessani kerkesin juttelemaan avonaisesta sivuikkunasta kohtalotovereiden kanssa.

Kaiken kaikkiaan sade ei ampumista estä, mutta on hyvä tiedostaa, että pahimmillaan vesi voi aiheuttaa piipun halkeamisen. Yleensä metsästysaseessa syyllinen tosin mahtaa olla muta ja muut roskat. Mutta tästä syystä ampuminen ainakaan kaatosateessa ei ole järkevää. Eikä kovinkaan miellyttävää. Mutta toisaalta kokemus karaistaa aina.. ;)

Jos aseen kanssa kuitenkin joutuu (tai pääsee) vesisateeseen, esimerkiksi sorsajahdissa, on ase heti reissun päätteeksi syytä kuivata. Asepussiin tai aselaukkuun märkänä laitettu ase on virheistä suurimpia. Myös komposiitista tai muusta synteettisestä materiaalista tehdyillä tukeilla varustetuissa. Puuosat imevät kosteutta ja turpoavat, jonka jälkeen osat lohkeilevat ja ja halkeilevat. Vastaavasti koneistossa olevat osat ruostuvat ja alkavat takertelemaan. Piipussa oleva kosteus yhdessä ruutijämien kanssa näkyy olevan uskomattoman hyvä syövyttäjä. Tästä kuulee joskus kiväärin piipun kohdalla käytettävän termiä "kuppa", kun piipussa on syviä koloja ruosteen ja hapettuman vuoksi.

Vesisadetta reilummalla kädellä

Moni sanoo, että armeijassa opitaan käsittelemään asetta, mutta tästä on omakohtaisella kokemuksella monta ääripäätä. Parhaat kaverit omassa tuvassa ottivat päivää ennen ampumaan lähtöä ja kävivät rassaamassa aseen viimeisen päälle puhtaaksi sillä välin kun muut lähtivät käymään sotkussa. Silloin kysyin yhdeltä näistä kavereista hieman hölmönä "Miksi?" ja selitys, jonka tähän sain, oli jotakin, joka jäi mieleeni ja pitkäksi aikaa.

Kuulin tällöin elämäni ensimmäisen kerran termin "rasvalaukaus". Tätä ennen olin tämän kyseisen kaverin kuullut käyttävän termiä "rasvasarja". Mutta silloin nämä termit eivät allekirjoittaneelle auenneet. Kysymyksessä on siis aseen piippuun säilytyksen ajaksi vedetystä suojaöljystä, joka tekee piippuun sitkeän kalvon. Ja kun luoti tästä kahlaa läpi, ei sen tarkkuun ole enää mitään verrattuna puhtaalla piipulla ammuttuihin laukauksiin. Tämän tietävät paljon radalla käyneet ihmiset, jotka ovat perehtyneet "miksi meni ohi taulusta" ilmiöön. Moni ihmetteli armeijan aikaan radalla sitäkin, kun huolella tähdätyn laukauksen menneen ohi 150 metrin taulusta tai ammutun RK-ammunnan kasa on pitkin taulua. Tätä en epäile enää yhtään, sillä toisinaan öljy oli ensimmäisten laukausten jälkeen haistettavissa ja pitkään. Ja muistelisinpa, että jossakin olisi ollut maininta, että haulikkoammunta kilpailuissa tulisi piipun olla puhdas, myös öljystä, eikä öljyä saisi "polttaa" ampumalla pois.

Mutta olipa tulos mikä tahansa, omasta (Suomen) aseesta kannatti pitää huolta. Aseen kuntoluokan laskemisesta saattoi joutua kuuleman mukaan köyhtymään jonkin verran rahaa. Pahimmat kuntoluokkien laskut olivat omassa komppaniassa kaksi - Mitä se tarkoittaa, en tiedä. Mutta kyseinen kaveri ei kuuleman mukaan puhdistanut asettaan juuri koskaan, mutta kuin ihmeen kaupalla hän oli jollakin ihmeen konstilla päässyt asetarkastuksista läpi. Vastaavasti toinen henkilö, joka piti aseestaan huolta kuin viimeistä päivää, sai kuulla aseensa kuntoluokan laskeneen yhdellä. Tässä vaiheessa moni veti syvään henkeä ja järkyttyi kuulemastaan. Olisiko kuntoluokan muutos ollut kahden eri upseerin näkemyserosta, kuka tietää..

Asetarkastushan oli sitä luokkaa, että kun upseeri tuli kohdalle, hänelle ojennettiin ase, jonka tuli olla poissa vireestä ja ehdottoman puhdas. Ja tämä tarkastus oli jokaisen leirin tai ammunnan jälkeen. Muistaakseni upseerille kerrottiin tällöin loru tyyliin "Herra luutnantti, alikersantti/viestimies/tykkimies/pioneeri N.N:n ase 110*** puhdistettu ja valmiina tarkastustanne varten". Ja kuten tästä saattaa huomata, jos tumpeloit puhdistuksen kanssa, joudut esittelemaan aseesi upseerille hyvin hyvin monta kertaa ja aseesi sarjanumero jää erittäin pitkäksi aikaa mieleesi. Allekirjoittanut oli yhtä kertaa lukuunottamatta aina, siis AINA puhdistamassa asettaan uudelleen. Parhaimmillaan kolmannenkin kerran. Ja silloin hävetti mennä upseerien huoneeseen tarkistuttamaan asettaan. En vaan osannut, vaikka kuinka yritin. Tämänkin taidon opin vasta armeijasta jo päästyäni. Aina löytyi nokea tai rasvaa jostakin. Mutta toisaalta, niin eipähän ollut häiriöitä tai ruostettakaan siinä aseessa, että imekääs siitä.

Pakollinen tornihuhu

Tähän hengenvetoon onkin hyvä muistella vanhoja ja yksi v-mäisimmistä asioista, jota aseesta voi puhdistaa, on puolustusvoimien virallinen kenkälankki. Ja mistä tätä päätyy aseen piippuun? Yleensähän jos jollakin nousee niin sanotusti kusi päähän, saattavat palvelustovit jotakuta tämmöisellä muistaa jäynän jos toisenkin muodossa. Ja yleensä tämä muistettava henkilö on vähintään aliupseeri. Eräskin tarina kertoo aliupseerista, jolla kersantin natsojen kohdalla otti ja kilahti tätä keltaista tavaraa otsaan. Henkilö oli tarinan mukaan hieman itseään täynnä jo ennen tätä ylennystä ja kuuleman mukaan hän ei puhdistanut asettaankaan itse, vaan sen tekivät hänen alaisensa.

Miten kenkälankkia huhun tapauksessa pääsi aseeseen, sen voi jokainen päätellä itse - aseethan ovat lukituissa tiloissa. Ja jokainen, joka on RK62 tai RK 95 kiväärin luonnossa nähnyt, muistaa sen suujarrun rakenteen ja tietää, että piippuun ei ihan suoraan tuubista tavaraa sinne saa.

Tarinan mukaan henkilö ei tätä itse edes huomannut vaan sen huomasi upseeri, joka asetta viimeisessä tarkastuksessa tarkisti.

Totta vai ei, sen voi jokainen itse päätellä. 

Tässä yhteydessä onkin hyvä taas muistuttaa, että oli esine tai aina mikä tahansa, niin se ei kuulu aseen piippuun. Kyseinen esimerkki on teko sieltä tyhmimmästä päästä ja jos aseen lataisi normaalilla luodilla, olisi tuloksena suurella todennäköisyydellä aserikko. RK:n lukon rakennehan on sellainen, että piipun päässä olevasta kanavasta purkautuva savukaasu suorittaa latausliikkeen. Ja jos piippu on tukossa, ei luistin tule taakse vaan paine jää piippuun. Ja tuloksena on luultavasti haljennut piippu.



Mutta tämäpä näistä inttijutuista.

Mistä tämä tuli mieleen, niin tiistaisen ammunnan ohessa unohdin poistaa omasta aseestani öljyt piipusta. Ja öljyn haju oli voimakas molempien kierrosten ajan. Tällä tosin tuskin oli vaikutusta ampumatulokseen.

Kaksi muuta herraa radalla kärsivät vuorostaan syystä tai toisesta puoliautomaattiaseiden häiriöistä. Näistä toinen kertoi, että ei ole asetta puhdistanut sitten milloin lieneekään. Tässä on esimerkki siitä, miksi ase tulisi pitää puhtaana liasta ja liiasta ölystä. Ohut kerros riittää, säilytyksen ajaksi toki paksumpikin.

Eräs herra radalla kertoi kätevän niksipirkan aseen puhdistukseen. Tämä oli kieltämättä mielenkiintoinen uutinen ja se oli, että tamppooneita voi käyttää myös näiden reikien huoltoon. Miten tällä saa piipusta lyijyn irti, sitä en tiedä. Tosin en ole varma, onko aseeni piippuun "piiput kuumiksi" ammuttaessa jäävä aina edes lyijyä, vai onko se muovitulpasta sulanutta muovia. Mutta sitä en ole onnistunut saamaan piipusta irti koskaan muuten kuin ampumalla jäähtyneellä aseella lisää 25 laukauksen sarjan.

Pöydällä onkin odottamassa kaksi rasiaa näitä naisten tuotteita ja tulen tämän piipun puhdistusniksin testaamaan tulevalla viikolla kun suoritan aseen peruspuhdistuksen. Puhtaus on puoli ruokaa ja lika laukaisukoneistossa ei tee hyvää. Tosin sinne pääsemiseksi pitäisi tukki irroittaa aseesta, mutta siihen minulla ei nykyisellä asunnolla ole avaimia.

Mutta tästä asiasta lisää myöhemmin :)

Viikon ammunnat

Jäi viime viikolla kirjoittamatta päivityksiä, mutta eipä siinä. Sattuuhan näitä.

Kahden viikon aikana olen yrittänyt hioa tekniikkaa ja ottaa tuntumaa ihan oikeaan Skeettiin, eli tuplakiekkoihin. Viime viikolla ampumaradalle hukattujen panosten lukumäärä oli 50, tällä viikolla vuorostaan 150. Tämän viikon luku ei suinkaan selity huonomuistisuudella, vaan kahdella käyntikerralla. Tiistaina ja torstaina.

Viime viikolla minua jäi sapettamaan paikalla 2 ja 6 jälleen vaivannut täydellinen epäonnistuminen. Myös paikoilla 1 ja 7 eivät kiekot syystä tai toisesta tulleet puhtaasti alas, vaan hajoaminen oli yhden ison sirpaleen luokkaa, eli ei hyvä. Jokin mättää. Ja tämä jäi mietityttämään minua loppuviikoksi, mutta en päässyt torstaina kokeilemaan tämän aiheuttajaa. Teoriani oli, että ammun alle.

Mutta.. Tämän viikontiistaina! Ai että.. Tyhjä Skeet rata! KYLLÄ! Voi sitä onnen päivää! Tätä on tämä poika toivonut moneen otteeseen. Tyhjä rata tarkoittaa sitä, että saa keskittyä kaikessa rauhassa ongelmapaikkoihin. Ja sen huomasi. Taskut täyteen panoksia ja lähdin kiertämään kierrosta sillä asetelmalla, että ammun yhdistettynä nämä kaksi kierrosta. Eli sen sijaan, että ampuisin paikoilta sen tavanomaisen määrän, jään paikalle ja ammun siitä uudemman kerran.

Teoriani osuu oikeaan ja saapuessani paikalle 2, ensimmäiset kaksi laukausta kajahtavat harakoille. Vedän syvään henkeä ja pyydän kiekon uudelleen, mutta nyt kiinnitän tarkemmin huomiota kiekon lentorataan ja vedän asetta hieman enemmän yläviistoon. Ja kyllä! Kiekot menevät päreiksi heti kerrasta. Lisäksi keskityn keskipaikalla (8) kymmenen laukauksen verran tähän aikaisemmin ongelmia tuottaneeseen vastakiekkoon. Muutaman ensimmäisen hutilaukauksen jälkeen kiekko alkaa muuttumaan pölyksi. Jes.

Kynä-paperi pisteenlaskumenetelmällä tämän tuplakierroksen yhteenlaskettu rikkoutuneiden kiekkojen lukumäärä on 36/50. Eli keskimäärin 18 per kierros. Yllätyn tästä totaalisesti. En olisi näin hyvää tulosta uskonut saavani, mutta pakko se on uskoa tarkistuslaskennankin jälkeen.

Käyn hakemassa autosta panoksia ja kävelen trap paikalla lenkin ja ihmettelen lajia tovin.Tämän jälkeen palaan Skeet radalle ja otan kierroksen tavallisilla säännöillä metsästyshaulikkoa.

Tällä kertaa kiekot rikkoutuvat paikoilta 1,2, 6 ja 7 täysin. Muilla paikoilla tulee vuorostaan nyt ongelmia ja sen näkee heti kun rikki menneetkin kiekot eivät hajoa täysin. Mutta päinvastoin paikalta 8 ammuttavat B vastakiekko, A myötäkiekko, ja molemmat A vastakiekot menevät rikki. Sen sijaan B myötäkiekon ammun ohi ja tästä en saanut kiinni, mikä meni aseen nosto-tähtäys linjassa pieleen. Kierroksen lopullinen tulos 19 ! prkl :D Tämän miehen kaikkien aikojen ennätys!

Torstaina otan ammuksia mukaan sen tavanomaiset 75 kpl + varapanoksia. Kaksi kierrosta sitä oikeaa Skeettiä harjoitusten merkeissä. Ja tulokset ovat surullista katsottavaa. Kiekot karkaavat miten sattuu tuplissa ja tulos on rikkoutuneissa kiekoissa molemmilla kierroksilla 11 ja 12. Totean, että tässä ei kannata hötkyillä ja laahustan mietteliäänä Trap radalle.

Trap radalla kuulen ensimmäisenä varoituksen. Heittimessä on kuulema "jekku". Koska rataa käyttävät SM-tasolla ampuvat kaverit, veikkaisin tämän tarkoittavan "perinteisen trapin" lisäksi pystysuuntaista liikettä. Muutama ensimmäinen kiekko osoittaa teoriani oikeaksi. Kiekot lentävät ihan minne sattuu.

Aikaisemmasta kerrasta otin opikseni ja laitoin supistajaksi 3/4 suppean. Kierros tätä Trappia ja kuusi rikottua kiekkoa. Olen iloinen tuloksesta, vaikka se on täysin sieltä surkeimmasta päästä, sain kiekkoja kuitenkin omasta mielestäni tällä pystysuuntaisella heitollakin kiitettävästi rikki.

Trapin parissa aseongelmat nostavat jälleen päätään. Päivä on kuuma ja ase on lämmennyt Skeet radalla, eikä Trapin parissa se ainakaan pääse jäähtymään.Yläpiippu lakkaa laukeamasta, koneisto ei virity ollenkaan aseen kahvan päällä olevien merkkien mukaan. Vaihdan alapiipun ensimmäiseksi piipuksi ja ongelma poistuu. Samalla supistaja muuttuu puolisuppeaksi.

Samalla käytän tilaisuuteni hyväksi ja opettelen heittämään hylsyjä koriin aseen ejektorilla :) Yksittäiset hylsyt lentävät nätisti koriin. Skeet radalla tulpahylsyjä kokeillessani sain niitä kerätä pitkinpoikin.

Ensiviikon tiistaina onkin sitten paikallisella radalla viimeinen "avoin" kerta tälle syksylle. Yritän selvittää, miten pääsisin syksymmälläkin jatkamaan tätä harrastusta. Jos en tässä muuten onnistu, niin tämä tarkoittaa sitä, että vietän autotallissa hyvin hyvin monta iltaa harjoitellen aseen nostoa ja tekniikkaa. Ja yritän jahdata seinään vedettyjä teipinpaloja.

Tämän viikon kuulumisiin.

Kuulo ja näkö - Herkät aistit

Minun piti jo aikaisemmin mainita kuulosuojaimista tekemäni havainto. Kun keväällä aloin tätä harrastusta suunnittelemaan tauon jälkeen uudelleen, totesin, että minulla on autotallissa jo valmiiksi kuulosuojaimet, eli niitä ei tarvitse ostaa. Olin väärässä, kuten monessa muussakin asiassa mitä muistelin vuosien takaa.

Nämä autotallissa olleet kuulosuojaimet edustivat halpamarkettien halvinta mahdollista kastia kuulon suojaimissa. Paketissa kyllä kehutaan miten hyvin ne täyttävät kaikki ANSI testit sun muut, mutta radalta kotiin tullessani en voinut olla kuulematta korvissa soivaa tinnitystä. Tästä viisastuneena siis varoituksen sana niille, jotka ajattelevat niitä 3e hintaisia kuulosuojaimia harrastusta aloitteleville lapsilleen - UNOHTAKAA NE HALVAT SUOJAIMET! Kuulo ei tule takaisin!

Yksittäisen laukauksen antama paineaalto ei ole niinkään hengenvaarallinen kuulolle, jos on edes jonkinlaiset suojaimet. Kunhan ei seiso välittömästi piipun sivulla. Mutta seisottaessa esim. Trap ampumapaikalla, lähtee molemmilta puolilta laukaus keskimäärin muutaman sekunnin välein. Jos ampujia on viisi, lähtee ympäriltä siis yhteen 125 laukausta, sisältäen ne omat 25 kutia. Tästä kertyvä äänenpaine onkin jo sitten kuulolle huomattavasti haitallisempaa ja tuommoisessa tilanteessa korvia alkaa kuumottamaan varsin nopeasti.

Peltor Optime II

Vierailu Peltorin kotisivuilla osoitti, että heiltä löytyy ampujille suunnattuja kuulosuojaimia sekä tavallisina että  aktiivisina. Omat kokemukset halvoista aktiivisuojaimista ovat olleet suolaiset, eli suojaimen nopeus ei riitä poistamaan laukauksen meteliä. Mutta Peltorilta ja muilta valmistajilta löytyy nimen omaan ammuntaan suunnattuja suojaimia, joiden toiminnasta voi näin ollen olla erittäin varma. Näistä kiinnostunut siis suuntaa jälleen kerran kysymään kokemuksia muilta.

Kuitenkin tarkan euron aikaan ajattelin, että en aktiivisuojaimia tarvitse, koska käyntikerrat radalla ovat luokkaa kerran viikossa, niin sijoitin Peltor Optime II suojaimiin. Optime I suojaimet olivat kutakuinkin samaa hintaluokkaa, mutta koska Peltorilta löytyy ammuntaan suunnattu malli, joka on kutakuinkin vaimennusarvoiltaan sama, mutta tuote nimi on eri, oli tämä itselleni kohtuullisen helppo valinta. Paksuutta näillä suojaimilla on huomattavasti enemmän ja tämä voi olla este joissakin tilanteissa.

Peltor Optime I ja Optime II suojaimissa olen itse huomannut erona, että puhe hiipuu huomattavasti. Käytännössä Optime II suojaimilla radalla siis kuulee jos toinen esimerkiksi pyytää ampumapaikalta kiekon ja seisoo hänen sivullaan tai takana. Monilla "ammattiampujilla" näkee myös Optime III suojaimia, joka on edelleen Optime II suojainta paksumpi. Optime III olisi näistä ehdottomasti se paras suojain.

Lisäksi näissä suojaimissa on hyvä muistaa, että aina on mahdollisuus tuplasuojaukseen. Eli jos suojauksen teho epäilyttää yhtään, kannattaa kaivaa korvatulpat ja laittaa ne kuppisuojaimien lisäksi. Tällöin puhetta(kaan) ei tosin tahdo kuulla, mutta toisaalta radalle ei ole tultu puhumaan. Toki koulutustilanteessa tästä tulee ongelmia, mutta tämä on poistettavissa koulutuksen uudelleenjärjestyksellä. Toisin sanoen, jos opastetaan ampumapaikalla olevaa ampujaa koulutusmielessä, kerrotaan virheet hänelle ja kerrataan laukausten jälkeen muille. Näin muiden ei tarvitse poistaa suojausta tarpeettomasti, jos muilla ampumapaikoilla ammutaan.

Suojaimista opittua

Alkuun kun nostin asetta, otti aseen tukki kiinni suojaimen kupuun ja tästä oli seurauksena laukauksen kaikuminen korviin. Tekniikan hiouduttua, tämä vaiva jäi vähemmälle. Tämä vaiva saa kuppisuojaimet tuntumaan nopeasti ikäviltä. Ja etenkin lapsilla/nuorilla isojen suojaimien käyttö yhdessä ison aseen kanssa tuottaa ongelmaa. Tässä asiassa en voi olla painottamatta lasten ja nuorten kuulon suojaamiseen. Vähintään korvatulpat, jotka ovat heidän korvakäytäviinsä sopivia, on oltava. Laukaus, joka kajahtaa kuppisuojaimesta korviin perän siihen kiinni ottaessa, on kuulolle samalla tavalla haitallinen kuin laukaus ilman suojainta. Jos ei jopa pahempi. Ainakin allekirjoittaneella korva soi pilliä jonkin tovin perän ottaessa suojaimeen.

Suojaimia on monta eri sorttia ja kuvassa olevat suojaimet ovat ns. niskan taakse tulevaa mallia. Jos takin kauluksen hankaus sankaan häiritsee (ärsyttävä rahina), voi suojaimia kokeilla kääntää ylösalaisin, jolloin sanka on yläpuolella. Tämä ei kaikkien lippalakkien ja hattujen kanssa toimi, mutta omalla kohdalla toimii jopa ällistyttävän hyvin. Toki perintainen malli on se toimivin, mutta ostin nuo kokeeksi, kun en moisia ole radalla koskaan kokeillut.

Lisäksi suojalasit ovat ehdoton valinta ja näissä kannattaa sovittaa useampaa mallia. Nopeasti huomaa, että euron laseissa on optiikka aivan hanurista ja vääristymät sitä luokkaa, että ne heittää mielellään roskiin. Kympistä ylöspäin alkaa löytymään laseja, joissa laatu vastaa jo tarvetta.

Omakohtaiset kokemukset suojalasien tarpeellisuudesta ampumaradalla ovat kiekkoja ammuttaessa juurikin lentävät sirpaleet. Ja toisinaan omalla aseella käy niin,että iskuri rikkoo nallin ja savukaasut tupsahtavat lukkorungon välistä ylöspäin. Ja kuinkas muuten, niin sopivalla tuulella suoraan silmille. Lienee sanomatta selvää, että pitkällä tähtäimellä tämä ei ole sarveiskalvolle terveellistä..

Kuulosuojaimissa ja suojalaseissa kannattaa toki olla yhteydessä esimerkiksi ampuma-aseliikkeeseen, jossa osataan kyllä neuvoa valinnassa. Näissä liikkeissä ampuma-aseen kanssa vierailu on huomattavasti helpompaa ja sovittaminen käy kätevästi. Myös muilta ampujilta kannattaa metsästää vihjeitä valintaan.

Tiistain ammunnat

Tämän viikon tiistaina kävin tuttuun tapaan Skeet radalla hakemassa tuntumaa yksittäiskiekkoihin. Kuten yleensä, niin ensimmäinen kierros menee hyvin, toisella hieman huonommin. Mutta tällä kertaa otin kolmannen kierroksen, jolla yritin keskittyä ongelmakohtiin, eli käytännössä juuri paikalla 8, 2 ja 6 lentäviin kiekkoihin, joissa jään jälkeen lähes tulkoon aina.


Paikat 1 ja 7 menivät ongelmitta. Alkuunhan näissä oli erittäin paljon ongelmaa. Paikoilla 2 ja 6 ongelmat alkavatkin sitten kasaantumaan ja näyttäisi siltä, että paikalta 2 ammuttaessa B kiekko jää minulla alle ja A kiekko menee yli.

Tähtäyskuvio kohdilleen

Tästä pääsenkin taas asiaan tähtäyskuvio. Asiasta näkyy olevan keskustelua internet pullollaan. Ja eri aseilla on eri kuvio, eli periaatteessa ainoa tapa löytää sen oman aseen kuvio luotettavasti on käydä ampumassa testipahviin ja kokeilla.

Tikka 512 haulikon kaksi jyvää - Näiden pitäisi olla Tasan allekkain, kuten 8-numerossa. Tällöin kasan keskipiste on kutakuinkin ylemmän juvän taakse jäävässä pisteessä.

 Kuten yleensä, niin jos näitä asioita alat miettimään ampumapaikalla, etenkin jos olet jo pyytänyt kiekon, on tuloksena yleensä ohi ammuttu kiekko. Alkuun kirosin kun kaikki laukaukset jäivät taakse tai kiekko "hyppäsi" selkeästi laukauksen jälkeen. Selkeä merkki siitä, että laukaus menee yli, ali tai juuri edestä, mutta kiekko ei säry. Ja syyllinen löytyi jälleen aseen takaa. Eli, ota selvää tähtäinkuviosta. Eri aseilla on eri kuvio ja Trap käyttöön tehdyillä aseilla etenkin kuvio eroaa metsästyshaulikosta.

Ongelmakohtia lisää

Paikat 5, 4 ja 3 menivät tuttuun tapaan, eli näiltä ammutaan siis kultakin paikalta metsästyshaulikossa kaksi kahden sarjaa, joista paikalta 4 sain ensimmäisellä kierroksella kaikki alas, toisella kierroksella jälkimmäisen sarjan. Paikoilta 5 ja 3 sain molemmilla kierroksilla vain toisen sarjan alas. Eli jokin mättää. Ja minusta kolmannella kierroksella syyllinen löytyi jälleen. Huomasin selkeästi vasemman käden olkapään väsyvän aseen vietiin ja liikkeet alkoivat töksähtelemään, ennakot eivät pysyneet kohdillaan ja yksi ärsyttävimmistä oli, että piippu seilasi ylös-alas ja aikaa kului kiekon lentäessä kohti ohi ammuttua laukausta.

Kehitystä havaittavissa

Yksi mielenkiintoinen havainto oli eilisen perusteella, että nyt kiekot särkyvät ihan kunnolla. Eli ei mitään irtosirpaleita. Joko kunnon osuma tai ei osumaa. Ja 8 paikalla ne ennen niin nopeasti lentävät kiekot alkavat tuntumaan hitaammilta ja niiden mukaan kerkeää nyt jotenkin. Kahden sarjan rikkoprosentti oli näistä puolet, kun ammutaan vastakiekkoon.

Teistä en tiedä, mutta minusta tämä kertoo siitä, että sihti alkaa olemaan kohdillaan. Tekniikka tökkii, mutta tökkiköön. Tälle vuodelle tulee kohta ammutuksi 500 panosta ja se on minusta äärimmäisen vähän.

Tein myös isäni suosituksesta taulukon, josta voi seurata ongelmakohtia, särkyneitä kiekkoja ja ammuttuja laukausmääriä. Tulokset puhuvat karua kieltä ja tätä ei voi kuin ihailla (ja itkeä).

Taulukon kokosin siten, että radalla ammutuista sarjoista per ilta on laskettu keskiarvo. Eli jos ammun kaksi sarjaa ja molemmilla sarjoilla saan alas 5 kiekkoa, on keskiarvo 5. Vastaavasti jos saan toisella kerralla alas 0 ja toisella 10, tulee tästä keskiarvoksi 5. Tämä helpottaa minun mielestäni kehittymisen arviointia.

Viikkojen keskiarvot;

6,7
13,5
8,7
11
11
11,7

Ammutut sarjat numerona: 19 (475 laukausta), joista yksi kilpailu. Tämä kilpailu oli tuntuman ottamista siihen hiillostukseen mitä seuraa kun kymmenet silmäparit seuraavat. Eli kilpailuihinkin vaan rohkeasti mukaan :)


Kuten tästä näkee, oli toisella viikolla hyväkin kierros. Silloin rikkoutui 18 kiekkoa. Se oli tähän astisista kierroksista paras. Jos tulokset laitetaan ruutupaperille ja vedetään jana pisteiden välistä, on suunta ylöspäin. Eli JES!

Tulokset kertovat myös, että ensimmäinen kierros on yleensä se paras, loput huonompia. Eli harjoitusta harjoitusta! Tähän onkin hyvä päättää tältä iltaa. Varastossa on enää 250 ammusta, joten lähiviikkojen aikana pitäisi sitäkin täydentää.

Supistajat - Testaa ja ylläty

Haulikon supistajat, koot ja juuttuneen supistajan irroitus

Kuten tuossa aikaisemmin tuli mainittua, kannattaa valita haulikko, jossa on vaihtosupistajat. Tällöin voi käyttää samaa asetta metsästykseen (jos harrastaa), skeettiin ja trappiin. Tai päinvastoin. Monelle ensikertalaiselle tulee yllätyksenä aseen tekemä haulikuvio. Ei niinkään se kuva, mikä siitä muodostuu, vaan miten hajanainen se on. Ja miten suureksi se laajenee nopeasti. Osa ihmettelee sitä isoksi ja osasta se on pieni. Molemmat ihmetyksen aiheet ovat tasan oikein. Ralla tämä kuitenkin selventää hyvin monta asiaa. Etenkin metsästyksessä tämä olisi hyvä avata myös aloitteleville metsästäjille. Haavakoiden mahdollisuus kasvaa nimittäin varsin nopeasti etäisyyden myötä. Ja onhan se sorsakin paljon mukavampi saada vedestä kyytiin, kuin käyttää tunti sen jahtaamiseen.

Vastavaloon otettu kuva sylinterimäisellä supistajalla (nro 5) ammutusta kuviosta. Huom! Samassa kasassa on ampujan innostuksesta johtuen kaksi laukausta. Tämän takia kuvio ei ole tarkka. Jos testaat kuviota, ammu vain yhdesti. Saat todellisen kuvion. Allekirjoittanut pahoittelee huonoa demoesitystä.

 Yllä olevassa kuvassa näkyvän haulikuvion halkaisija on noin 30..40 cm. Ampumamatka noin 10 metriä. Eli periaatteessa hyvin vertailukelpoinen etäisyys siihen, miltä etäisyydeltä skeet radalla ammutaan kiekkoja. Äkikseltään saattaa tuntua, että tuohan on iso kuvio, mutta kun miettii esimerkiksi paikalta nro 4 otettavaa ennakkoa, noin 120 cm, alkaakin kuvio tuntumaan hyvin nopeasti erittäin pieneltä.

Supistajia säilytyslaatikossa.

Supistajat nro 1, 2 ja 3. Huomaa miten seinämäpaksuus muuttuu eri supistajilla. Kiinnitä huomiota myös supistajan 1 (vasen ylä) sisäpintaan. Tällaiset jäljet tulevat, kun ammut epähuomiossa teräshauleilla supistajalla, jota ei ole sille tarkoitettu! Vaarana on supistajan ja piipun vaurioituminen.

Kuten yllä olevasta kuvasta näkee, on yksi supistaja saanut itseensä hieman rantua. Syy tähän juontaa juurensa vuosien taakse. Tarkemmin ottaen jotakin 10..12 vuotta. Vuonna 1996 kiellettiin lyijyn käyttö vesilintujen metsästyksessä ja tuolloin esillä olivat korvaavat panokset. Monelle kirosana olivat ns Vismut -latauksilla olevat paukut ja jotkut valmistajat olivat tuoneet myyntiin terästä sisältäviä panoksia. Taisinpa tuolloin sen enempää asiaa tuntematta napata yhden 10 kpl rasian moisia mukaan magnum latauksella. Vasta asetta puhdistaessani totesin, että hetkinen.. Miksi tämä näyttää tältä. Silloin minulle vasta selvisi, että teräksellä ei noita suppeimpia supistajia pitäisi käyttää. Oppia ikä kaikki. Nykyään teräs on muotia ja yleensä myös vanhemmat aseet sen kestävät. Haulien halkaisijalla tosin voi olla vaikutusta, miten isoja sillä saa ampua.

Osuiko Vismutilla? Kyllä osui. Kunhan hauliparvi vain kohtasi saaliin. Ennakko piti vaan olla oikein ;)

Tikka 512 haulikon supistajat pähkinän kuoressa

Otin kopion oman haulikkoni supistajien "datalehdestä". Valinnanvaraa näissä riittää.

Kaikista suppen, eli pienimmän kuvion tekevä on Suppea. Yleensä supistajan kylkeen on kaiverretty yksi piste tai yksi viiva. Esimerkiksi Winchester taas merkitsee tämän yksinkertaisesti vain leimalla "F", eli Full, täysi.

Seuraavana tulee 3/4 suppea, josta on merkintänä joko kaksi viivaa, kaksi pistettä tai teksti IM eli hienosti Improved Modified. Vapaasti suomennettuna, paranneltu muunneltu, kuka lie tuonkin keksinyt.

Kolmas on se kolmen pisteen tai kolmen viivan. Tästä löytyy vaihtoehtoisena merkintänä yleensä M tai MOD leima. Tämä on yleensä niin tiukka, että tästä ei esimerkiksi täyteisiä saa ampua, vaikka on niitä tullut vahingossa ammuttuakin. Liekö tuuria ollut, ettei piippu ole napsahtanut halki?

Neljäs yleisin on arvatenkin neljän pisteen tai neljän viivan supistaja, IC eli Improved Cylinder. Paranneltu sylinteri. Oman Winchesterin teksteissä luki hyväksyntä täyteisille.

Viiden pisteen tai viiden loven onkin sitten sylinteri, eli C. Suora putki.

Jos näistä ammutaan terästä, homma menee hieman kinkkisemmäksi, koska kuvio ei leviä samalla tavalla ja haulit eivät asetu piipun supistuksessa kuten pehmeämmät. Winchester ei manuaalissaan ottanut kantaa kuvioon tai supistajien eroihin hauleilla, mutta Tikka antaa.

Teräksellä suppea on supistaja nro 3, mikä oli lyijyllä ja ns pehmeillä hauleilla Modified.

Teräksellä vastaavasti puolisuppea (M) onkin supistaja 4, eli IC.

Teräksellä vastaavasti parannettu sylinteri, eli IC, on supistaja nro 5.

Eli jos vaihdat teräkseen, voit mennä pienellä oletuksella, että haulikuvio on tiukempi. Tämä ei ole ollenkaan huono juttu. Metsästettäessä haavakoiden määrä teoriassa vähenee. Radalla taas joudut keskittymään osumiin ja jos jos osut tiukemmalla kuviolla kiekkoon, osut yleensä myös harvemmalla. Paitsi jos kuviossa on juuri sen kiekon mentävä reikä, mikä ei ole sekään tavatonta.

Supistajista vielä sen verran, että tarkista supistajien kiinnitys aina ennen metsälle lähtöä. Löysällä eli auki ollut supistaja johtaa yleensä laukauksen yhteydessä haljenneeseen piippuun.

Jos taas olet onnistunut laiminlyömään aseen huollon ja supistaja on juuttunut aseeseesi niin ei hätää. Tähänkin on vinkki ja ajattelin sen teidän iloksenne jakaa tänne.

Supistajien rasvaus

Kun laitatte supistajaa haulikkoon, älkää epäröikö puhdistaa sen kierteitä. Piipun puoleisen pään voi puhdistaa messinkisellä harjalla, joka monessa puhdistussetissä tulee. Pyörittelee sitä kierteiden suuntaan, tilkka öljyä tai rasvanpoistajaa ja puhdistus paperille. Yleensä kierre tulee tällä puhtaaksi.

Supistajan kierre kannattaa harjata messinkiharjalla ja puhdistaa. Tämän jälkeen se vaseliini. Jos haluatte hyvää jälkeä, laittakaa vesivaseliinia. Mikä tahansa vaseliini ajaa asiansa, kunhan sen muistaa vaihtaa jos ase on kastunut. Jos tätä ei muista, supistaja istuu muuten aika uskomattoman tiukkaan aseen piippuun ja tästäkös se riemu irtoaa.

Kiinni juuttuneen supistajan irroitus

Tikka ja muut missä on boorit piipun sisällä. 

Kiinni jääneen supistajan irroitus. Vaihe 1. Unohda kiire. ATF öljy, MoS2 öljy. Nämä kaksi on todettu varsin hyviksi ja jos supistaja on kiinni, laita aseen piippu likoon pariksi päiväksi. MoS2 on yleensä spray purkissa, tätä voi edesauttaa laittamalla piippuun paperitupon ja suihkuttamalla öljyä varsin riittämiin sisään ja piipun päähän. Paperitupon idea on yrittää liuottaa ainetta supistajan sisäsaumasta, missä joskus käy tuuri myöten.

Kääri tämän jälkeen piipun pää muoviin, esim keittiöstä löytyvä elmukelmu ajaa asiansa. Suihkauta lisää öljyä aamua-iltaa. Jos aikaa on ja motivaatiota, anna lämpöä piipulle pari kertaa päivässä ja anna öljyn tunkeutua kierteisiin. Lämpö on suhteellinen käsite. Osa on kehunut hiustenkuivaajan riittäneen, omalla kohdalla 100 asteinen vesihaude oli vasta riittävästi. Piippua toki ei pidä työntää veteen, jos vesi menee supistajan väliin niin se voi juuttua pahemmin Piipun voi kääräistä esimerkiksi folioon (suojaa piippia kosteudelta) ja pitää kiehuvan veden/pyyhkeen alla tovin ja tämä on varsin hellävarainen keino myös pinnoitteille. Tai ainakin hellävaraisempi kuin avotuli.

Kun piippua on lämmitelty, se takaisin likoon. Parin päivän ja muutaman lämmityksen ja öljyn lisäyksen jälkeen puuppu kuumennetaan taas supistajien puoleisesta päästä ja kun piippu on kuuma, väännetään supistaja auki. Näin siis teroriassa ja tämä on yleensä riittänyt. Tosin alkuperäiseen T avaimeen on pitänyt pistää jatkovartta, mutta tässäkin ihan 10mm kiintoavain lenkistä pujotettuna on riittänyt. 

Nyt huom. Piiput päällekkäispiippuisissa ovat metallikiskokka kiinni ja välissä on yleensä tinaa tai muuta, millä ne on juotettu. Liika kuumentaminen pehmentää tämän ja avotulella on mahdollista saada liitokset ratkeamaan.

Juuttuneen supistajan irroitus, piipun ulkoinen pinta. Winchester jne

Esimerkiksi Winchester tarjoaa irroitukseen hyvät avut. Ihan rehellisesti sanottuna, Winchesterin koukkuavain, se J:n muotoinen (ainakin 120, 1200/1300 mallit) on aivan hanurista ja jos sillä saat sen supistajan kolon pyöristymään, saati koukun, onneksi olkoon. Ja tervetuloa kerhoon. Olin nakata tämän aseen jo poliisin romutuspalveluun, mutta toisaalta selvisi samalla miksi ase oli puoli-ilmainen. Mitäpä sitä ei harrastuksen vuoksi tekisi :D

Winchester 120 juuttuneen supistajan irroitus polkupyörän satulaa käyttämällä

 Polkupyörän satula. Mikä tarttuisi paremmin pyöreään putkeen? Aivan. Tässäpä homman idea tiivistettynä. Vinkki: kyseessä ei sitten ole retkinuotion jakkara vinkki, vaikka voin jo nähdä monen tätä haaveileman.

Lämmitys ja öljyily kuten edellä, mutta sillä erotuksella että supistajan ulko-osa pyyhitään ennen lämmitystä putaaksi bräkleenillä (jarrujen pudistus aine) öljyjäänteistä. Piippu lämmitetään, satula kiinni ja tiukkaan. Tämän jälkeen kierretään satulasta. Jos käsivoimat eivät jaksa piippua pitää paikallaan, voi piipun ottaa pumppuhaulikosta varsin nopeasti irti (jotka eivät ole ottaneet, irtoaa yleensä vetämällä sen jälkeen kun makasiinin tulppa avataan). 

Tämän jälkeen siitä vaimosta/miehestä/kaverista on jälleen hyötyä ja hänelle voi antaa siirtoleukapihdit (alias korppi, papukaija, knipekset jne) + palan vanhaa kangasta/rättiä. Piipun aseen puoleinen pää on yleensä booritettu kiertymisen estämiseksi, mikä tarjoaa jo jonkinlaisen pinnan pyörimisen estämiseksi. Toki puristuksessa on käytettävä malttia, jos onnistut puristamaan pyöreän piipun soikeaksi, ei supistajan auki saaminen enää anna piipulle käyttöarvoa, vaan se on käytännössä käyttökelvoton. Yksi protip on käyttää lukkopihtejä. Vaikka pihti on kiinni, sen kiinni puristaminen ei ole mahdollista. 

Jos saat pihdit kohtuu voimalla pureutumaan piipun aseen puoleiseen päähän (muista pehmusta välissä), ilman että se puristuu läjään, mutta ei myskään pyöri, käytä tätä. Jos piippu uhkaa lähteä pihdeissä pyörimään, lopeta kiertäminen. Yleensä lipsahdus pyöristää boorit ja asetta ei saa ilman viilaa kokoon, mikä ei ole tämän homman tarkoitus. Satula tarjoaa myös jalkavoimia treenaavalle kaverilla mahdollisuuden yrittää pitää piippua paikoillaan jalkojen välissä, samalla kun kiertää pihdeillä.

Jos satula pyörii, kiristä. Ja katso ettei rasvaa ole välissä. Kiillottunut pinta luistaa ja on äärimmäisen ärsyttävä yrittää saada pitämään. Hiekka mainittu, wink wink. Tekee pahaa jo ajatella tätä yhtälöä, mutta kaikki on sallittu sodassa ja rakkaudessa. Yhdessä menestystarinassa supistaja oli myös hitsattu tigillä metallitankoon kiinni, mutta tätä voisi kutsua jo varsin ääriratkaisuksi. 

Edit; Sain palautetta, ettei supistajien taulukko näy nettisivuilla. Sillä välin kun tätä ongelmaa selvittelen, mainittakoon sanallisesti että omassa Tikka 512 SD mallissa valmistaja on siis sallinut teräshaulit supistajilla 3, 4 ja 5. 1 ja 2 supistajilla ei.