Miksi tämä harrastus?

Haulikkoammunta harrastuksena

Haulikko ammunta on oikeastaan minua kiinnostanut pienestä pitäen. Tai oikeastaan sellaisena jauhesammuttimen korkuisena olin kiinnostunut lähtemään isäni mukaan radalle ihan vaan sen takia, että sain tuoda sieltä hylsyjä muovipussissa kotiin. Hieman vanhempana aloin ihmettelemään, miksi niin moni jahtaa tuota lentävää kiekkoa ja tästä ei montaa hetkeä mennytkään, kun minullekkin annettiin haulikko käteen ja alettiin opettelemaan perusteita. Tällöin elettiin 90-luvun alkupuolta ja jauhesammuttimella oli ikää jotakin kymmenen. Tuolloin haulikon potku oli sellainen asia, millä kehtasi vähän kehuskella kavereille. Tänä päivänä ainoa yhtä voimakas potku tulee mieleen lähinnä siitä kun aseen molemmat piiput laukeavat asevirheen takia yhtä aikaa ja ne on ladattu magnum panoksella.

Muistan karvaasti ne hetket kun muut radalla olleet penskat saivat jopa puolen kymmentä kiekkoa alas ja itse en saanut kuin kaksi tai kolme. Nyt kolmenkymmenen hujakoilla totesin tänään tämän karvaan tunteen uudelleen, mutta tällä kertaa tämä ei ketuttanut yhtään. Päin vastoin. Ajatus siitä, että juuri kun olen saanut metsästyshaulikossa tason pysymään toistuvasti kierroksilla siinä 10...18 särjetyn kiekon välissä ja olen varma, että saan vähintään saman verran trap radalla rikki (olen siis ampunut tänä kesänä elämäni ensimmäistä kertaa trappia ja tuolloin ensimmäiselläkin kerralla sain 5...8 kiekkoa rikki, määrää en enää varmaksi muista). Mutta.. Mitenkäs käy. Itsevarmuutta kustaan silmään ihan urakalla ja sieltä ei rikkoudukkaan kuin yksi kiekko. Ja taas ollaan nöyrää poikaa ja jätetään asia niillä ammattilaisille.

Mutta sen sijaan päivän ensimmäinen kierros metsästyshaulikkoa, metsästys skeettiä tai kuten paikalliset tätä kutsuvat, "mälliä" ja kiekot alkavatkin putoamaan alas. Jos en väärin laskenut, niin kierroksen saldo oli 11. Minä olen tyytyväinen.

Ongelmia aseen kanssa

Minulla oli välissä viitisen vuotta, että en aseeseen koskenut muuten kuin puhdistusta varten. Opiskelut verottivat oman osansa ja tämä pahan onnen kainalosauva oli vielä syystä tai toisesta tehtaalla jätetty viimeistelemättä. Ongelmat alkoivat melko pien sen jälkeen kun sain aseen vuonna 2000.

Aluksi vika esiintyi siten, että kun piipunvalitsin oli ylhäällä, ei yläpiippu lähtenyt kuin liipaisinta rämpyttämällä. Kun valitsin oli käännettynä alapiipulle, ase toimi kuin junan vessa. Aikansa tätä kesti, olisiko vuoden pari ja sitten ongelma alkoi esiintymään myös alapiipulla ja tympeimmäksi tämän tilanteen teki se, että silloin halu kiekkojen ammuntaan oli kova ja toimimaton ase latisti tunnelmaa aika *piip*:eesti.

Ase kävi sen myyneellä asesepällä ja hän yritti herkistellä asetta, mutta korjaus oli vain hetken toimiva ja vika palasi. Tämän jälkeen ase jäi kaappiin ja sitä käytin vain metsästyksessä ja tällöinkin vain alapiippua ampuen. Syy tähän mainittiinkin jo ylhäällä. Kerran ladatessani hieman karkeampaa magnumia kyyhkyjahdissa piippuun, päätti ase olla ampumatta yhtään laukausta. Ja tirpu istuu oksalla aivan lähellä. Puristelen liipaisinta kuin mitäkin elintä ja kuulen vaimean *naks* äänen, mutta ase ei laukea siltikään. Seuraava puristus onkin ikimuistoinen ja hämärässä välähtää kuin missäkin elokuvissa ja ensireaktioni on lähinnä paniikin omainen "mitä tapahtui?". Kaverit vieressä ovat aivan hiljaa ja sitte joku kysyy jotakin panoksista. Tässä vaiheessa taitan piiput auki ja hylsyt sinkoavat olan yli pusikkoon. Totean molempien piippujen lähteneen varkain yhtä aikaa.

2008 käytän aseen maahantuojan valtuuttamassa huollossa ja herra pöydän toisella puolella tarjoaa kahvit ja sanoo katsovansa asetta siinä toivossa, että saisin sen mukaan. Kohta kuitenkin selviää, että koneistossa on jotakin isompaa häikkää ja käynti sepän juttusilla kestää tovin. Muistelisin, että olisiko kello käynyt jo lähempänä yhtätoista illalla. Vaihtolistalle menivät ainakin vasarat ja iskureiden sekä ejektoreiden jousia lyhennetään.

Ejektoreiden jousista jäi niin elävästi mieleen, että niistä otettiin yli sentti pituudesta pois. Ne olivatkin kyllä sitä luokkaa, että jos piipun taittoi radallakin about kyynerpään korkeudella varomattomasti auki, hyppäsi hylsy valehtelematta olan yli. Puhumattakaan siitä, että jos ei ollut tätä asetta käsitellyt ja tätä metkua tiennyt, niin yllätys oli suuri. Kerrankin eräs henkilö ihaili asetta joku syksyinen ilta ennen tätä korjausta ja haaveili luultavimmin sorsajahdista (tai siellä tapahtuvasta makkaranpaistosta). Ja toki hän päätti hakea tunnelmaa virittämällä aseen. No, piippujen auki taittaminen oli hänelle ikimuistoinen kokemus. Käyttämini "klikki" patruunat, eli jousikuormitteiset iskuria säästävät muovihylsyt olivat piipussa. Ja kuten arvata saattaa, pomppasivat ne ulos ja tottahan toki toinen näistä pamahti suoraan silmäkuopan ja nenän varren taitekohtaan. Tämän jälkeen tapahtunut kyyristyminen ja kiroilu olivat sitä luokkaa, että niistä ei olisi tänä päivänä lasten korviin kuultaviksi.

Huollon jälkeen

Tuon huollon jälkeen ase on toiminut minusta kiitettävästi. Pariin otteeseen on toinen piippu jäänyt virittymättä, mutta tämänkin asian saisi yhdellä palakäynnillä korjattua, mutta asian kanssa pystyy elämään. Itse asiassa tänään huomasin trappia jälleen kokeillessani, että kun ase kuumenee voimakkasti yhtäjaksoisesta ampumisesta, alkaa vika esiintymään. Tällöin vaihto yläpiipulta alapiipulle auttaa asiassa. Tästä minua varoitettiin huoltoa tehdessä ja tämä on yksi tämän aseen vitseistä. Piiput tulee taitaa täysin auki ja tätä ei tule tehneeksi nopeasti uudelleen ladattaessa. Hitaammin ammuttaessa, esim skeetissä, tämä on taas luonnollinen asia ja asetta tulee lepuuttaneeksi olalla tai jalkoterällä. Tällöin piiput taittuvat ikään kuin itsestään täysin auki. Trapissa olen vielä sen verran vasta-alkaja, että en kerkeä asetta kunnolla lepuuttaa, enkä muista piippua taittaa alas asti. Muuten ase sopii minun käsiini kuin nakutettu ja tästä kiitos isäni. Hänen tekemänsä peräsovituksen ansiosta aseen pituus on parempi kuin loistava.

Jos aseista pitää jotakin sanoa, niin minusta se oli yksi isoimmista virheistä ikinä, että Suomalaista haulikkoa lähdettiin kustannussäästöjen takia viemään ulkomaille valmistukseen. Valmet viitoitti monessa asiassa haulikoissa 412 mallillaan tietä. Ja silloin tunnetuksi tullut toimivuus pilattiin yhdellä liikkeellä.